huutolaisista vihailtaan
Viime viikolla ihmettelin ikäihmisten perhehoitoa
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/8340…
Kun aikansa penkoo ja pöllyttää ( lue googlettaa) niin löytyihän sitä jotain tietoakin. Se onkin tämmönen juttu:
http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/vanhukset.html
Tunne perhehoito 2011-2014
Raha-automaattiyhdistys myönsi Perhehoitoliitolle lähes 700 000 euroa nelivuotiseen ikäihmisten perhehoidon kehittämishankkeeseen.
Hankkeessa rakennetaan ikäihmisten perhehoidolle vankka perusta yhteistyössä kuntien kanssa. Yhteistyökumppaneina ja pilottialueina ovat Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Etelä-Pohjanmaalla, Kristiinankaupunki ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Näillä alueilla kehitetään laadukkaan ikäihmisten perhehoidon toiminta- ja toteuttamismalli. Malli kattaa perhehoidon kokonaisprosessin arvoista ja perhehoidon käynnistymisestä sen päättymiseen saakka. Kainuun maakunta -kuntayhtymän alueella luodaan perhehoitoon soveltuva menetelmä ikäihmisen palvelutarpeen arviointiin, perhehoidon laadunarviointijärjestelmä sekä perhehoitajien täydennyskoulutusmalli. Lisäksi hankkeessa kehitetään perhehoitajien tukea muun muassa kouluttamalla vertaisryhmäohjaajia. Lisäksi hankkeessa tiedotetaan ikäihmisten perhehoidosta, tehdään yhteistyötä perhehoidon käynnistämisestä kiinnostuneiden kuntien kanssa sekä koulutetaan ikäihmisten perhehoitajien kouluttajia. Perhehoitoliitto tekee vanhusten perhehoidon osalta yhteistyötä myös Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vanhustyön keskusliiton, Ikäinstituutin ja Muistiliiton kanssa.
..
Minut tuo vetää sanattomaksi ja olo on kuin auton ajossa. Vaihdekeppi menee väkisinkin pakkipuolelle.
Mitenkähän nuo kaikki tahot, joita tuossa on, ovat ajatelleet, että tuo homma ihan oikeasti onnistuu? Siis täällä Suomessa?
Ja sitten vielä Hanke!
Näen punaista, kun kuulenkin sanan hanke. Esim. Paras -hanke on ollut inho -listallani alusta saakka!
Nyt ollaan jälkiviisaita ja todetaan, että kehnohan se oli.
Tässä olis tälle illalle tekemistä eikun katsomista:
http://www.telkku.com/
Kumpaa katsotaan? Vihaa vai huutolaisia?
”A2 Teema: Vihailta
Ovatko ääriliikkeet uhka Suomessa? Mikä johti joukkosurmaan Norjassa ja nuorisomellakoihin Lontoossa? Studiossa nuoria poliitikkoja ja aktivisteja. Juontajat Salla Paajanen ja Jyrki Richt.”
”Muisti: Huutolaiset
Suomessa huutokaupattiin ihmisiä vielä 1930-luvulla. Halvin tarjous voitti. Monet huutolaisista joutuivat orjan asemaan. Ohjaus Ari Lehikoinen.”
..
Nuo infot on kopioitu telkku -ohjelmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Voidaan katsoa molemmat.
Huutolaiset alkaa klo 20.00.
Viha klo 21.00.
..
Ja toivotaan, että tämä PerheHoito -hanke on aivan jotain muuta kuin entisajan huutolaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Taas häipyi kommenttini jonnekin. Piti sanomani, että huutolaiset katson kyllä, mutta en taida jaksaa niitä vihapuheita, kun ne kuitenkin huutavat toistensa päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Huutolaiset tuli katsotuksi.
Nämä tapaukset, jotka esillä olivat, ovat olleet lapsia, kun ovat olleet kaupan.
Nyt he muistelivat.
Jos näille samoille ihmisille sanotaan tulevaisuudessa, kun eivät enää kotonaan pärjää, että nyt tuli muutto perhekotiin, niin mitähän he ihan ensimmäiseks ajattelisivat.
No, ainakaan eivät enää jatkossa muistelisi!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minä sitä vihaohjelmaakin sit kuitenkin jonkun verran seurasin. En niinkään katsellut, kun otin sivutuotteeksi ompeluhommia. Luulin minä sitä kaameammaks kuin mitä se oli. Sanavalmiita, (kaiken?) tietäväisiä nuoria ihmisiä siinä oli studio täys. Muutaman kerran nousi mieleen, että olispa kiva kysyä heiltä kesken kaiken ”mites meinaat oman äitis, oman isäs hoidon järjestää, jos semmonen tilanne joku päivä vastaan tulee.”
Ilmoita asiaton viesti
No hei Marjatta, eilen tapeltiin Peltomäestä mutta se oli pikku juttu.
Vanhusten hoito on ihan eri luokan asia ja siinä tulee olemaan paljon keskusteltavaa. Arvostan näkemyksiäsi tällä saralla.
Hannu
Ilmoita asiaton viesti
Kuten jo aiemmin tuosta asiasta kommentoin, niin miksi esimerkiksi dementikko voitaisiin noin vaan määrätä outojen ihmisten kotiin asumaan. Mites ne vakuutukset, lääkehuolto, vastuut, valvonta jne.
Tässä on kummallinen kaavio, joka ei kerro yhtään mitään.
http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/Perhehoi…
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas!
Enni on viel enemmän penkonut asiaa, kun on jo tommosenkin linkin löytänyt.
Kiitos.
Siinä sitä on semmonen kaavio, että sus siunakko, sanon minä!
Ilmoita asiaton viesti
Oli koskettava ohjelma tuo Huutolaiset. Hirveää ajatellakin mitä he ovat joutuneet kärsimään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ollut kivaa kuunneltavaa. Ei.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ollut kivaa ei. Silloin elettiin kuitenkin sen ajan oloissa. Isäntäperheilläkin oli vaikeaa.
Se oli mielenkiintoista havaita, kuinka jotkut huutolaiset kokivat olleensa koiran asemassa ja toiset kuin omia perheen lapsia. Isäntäperheitten arvoissa oli siis suuria eroja.
Tästä tulee mieleen isoäitini kertomus sodan jälkeen, kun heillä oli sijoitettu venäläinen sotavanki ”Mikko”, jota kohdeltiin hyvin, hän teki ”renkinä” ahkerasti töitä ja sai arvostusta ihmisenä maatilalla. Ja kuinka hän kyynelsilmin joutui sodan jälkeen palaamaan kurjaan kotimaahansa, jossa hän saattaisi joutua vankilaan tai tapetuksi. Mikosta ei tietysti kuultu enää mitään.
Meillä Suomalaisilla on tiettyä vapauden tunnetta jota emme aina osaa edes arvostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Meille yhdeltä takaisin Neuvostoliittoon palautetulta, siis maatalossa töitä tehneeltä vangilta tuli kuulemma yksi kirje, jossa kerrottiin, että olot ovat hyvät, kuin Leenalla ja Ruusalla. Sensuuri ei kai arvannut, että Leena ja Ruusa olivat talon kaksi emakkoa. Että sellaista.
Ilmoita asiaton viesti
Juho.
Nyt puhutaan asioista joista nykynuorilla ei ole hajuakaan, ja minulla 60-luvulla syntyneellä on vain haju.
Ilmoita asiaton viesti
http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/Perhehoi…
Otin tuon linkin tuohon esille uudemman kerran.
Sitä kun katsoo, niin ei enää tartte siirtyä vihaohjelmaan!
Minusta tämä on aivan uskomaton juttu.
Mistä maasta tämä meille on tullut tai rantautunut ( sitä sanaa meidän paikallislehti taisi käyttää)?
Onkohan tämä ministeri Marialle tuttu juttu?
Ilmoita asiaton viesti
Mie en oikein osaa sanoa tuohon ”hankkeeseen” mitään. Siinä voi olla jonkinlainen inhimillinenkin puoli, mutta toisaalta…ei ainakaan sellaista vanhaa ihmistä voisi antaa noin pienen piirin hoitoon, joka ei itse kykenisi arvioimaan hoidon laatua. Tietysti, jos esimerkiksi jossain kylässä, joku ihminen jonka kaikki tuntevat ottaisi vanhuksia hoidettavakseen, se olisi ihan hyvä idea.
Huutolaisista minulle tulee mieleeni aina nuoruuden kokemus. Olin Tornion kaupungilla kesäharjoittelijana. Siellä oli kellarikerroksessa arkisto, missä oli pitkät rivit eeppoksia, vanhoja päätöksiä yms. Se oli merkillistä, kun otin käteeni yhdestä hyllykymmenmetristä yhden kirjan, avasin sen ja siinä luki minun sukunimeni omaavan naisen nimi. Hän oli leski ja hänen lapsensa huutokaupattiin taloihin. Se oli joskus 1800-luvulta, muistaakseni. Ei kait sitä ”huutokauppaamiseksi” sanottu, mutta lapset kait annettiin sille, joka halvimman tarjouksen teki.
Ilmoita asiaton viesti
Moikka Merja.
Yks mikä tässä perhehoitojutussa tulee tekemään ”kiusaa” ( pistin lainausmerkkeihin kun en tiedä mikä sana tässä nyt olis hyvä) on se, että ihmiset yhdistävät sen nimenomaan tähän huutolaistoimintaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli mun joulukuinen ihmettelyni:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
uutta bisnestä: Ota Oma Mummo! Siitä maksetaan!5.12.2010 17:08 Marjatta Halkilahti 36 kommenttia .Anteeks nyt vaan kauhajokelaiset, kun tuon Teidät näin näkösälle.
http://www.kauhajoki.fi/site;jsessionid=F3281BC972…
En minä Teitä kauhajokelaisia muutoin esille vetäisi, mutta kun minua ihmetyttää tämä Teidän vanhustyönne! Onko tämä joku teidän alueenne muoti-ilmiö vai onko pelättävissä, onko odotettavissa, että tämä rantautetaan koko maahan?
http://www.llky.fi/site?node_id=1088
IKÄIHMISTEN PERHEHOITO
Minustako perhehoitaja?
Pysähdyitkö kysymyksen ääreen? Sinulta ei vaadita sosiaali- ja terveysalan koulutusta, mutta sinun tulee olla valmiuksiltasi, kokemukseltasi ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltasi etsimämme henkiö tai pariskunta. Kotisi tulee olla puitteiltaan tilava ja turvallinen, perhehoitoon sopiva. Sinulta tulee löytyä hoivaamisen ja huolenpiton taitoa ja ymmärrät ikäihmisen elämänkulkua sekä sen mukanaan tuomia erityistarpeita. Osaat tukea ja ylläpitää ikäihmisen läheisiä ihmissuhteita. Sitoudut tehtävääsi, kunnioitat ja kohtelet perhehoidossa olevaa perheenjäsenenä. Sinulla on halu tehdä yhteistyötä ikäihmisen asioissa eri tahojen kanssa. (Lähde: Pride-valmennus/Perhehoitoliitto ry)
..
Olisipa nyt muutama kauhajokelainen, joka kertoisi miten on sujunut!
..
Otan taas tämän kaavion esille:
http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/Perhehoi…
Siinä on ilmeisesti joku konsultti vääntänyt yksinkertaisesta asiasta semmosen monimutkaisuuden, että ihan hengästyttää.
Eihän se riitä, että joku perhe noin vaan ottaa vanhuksen.
Tässähän pörrää mieletön joukko muitakin ihmisiä ja palkkaa nekin tarvitsevat.
Kunnat ovat säästökuurilla.
Mistäs tämmöset perherahat löytyvät?
Vastataan tietysti, jotta hankerahoista, hankerahoista!
Mutta onko kukaan ajatellut, että mistäs sitten, kun ne hankerahat on käytetty?
Vanhainkoteihin ei ole varaa:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Miten sitä tähän perhetoimintaan muka riittää?
Ilmoita asiaton viesti
Älä vaan kerro miten reagoit kuullessasi sanan ”hanke”. Siitä ei hyvää heilu. Voidaan tulkita ihan miten huvittaa.
Minun mielestäni suurin osa ”hankkeista” on ……
Ilmoita asiaton viesti
Hanke!
Juu, melkein on kuin KiroSana!
Sun aloittamaa lausetta en kehtaa jatkaa!
Sano Sinä vaan ääneen mitä meinasitkin!
Ilmoita asiaton viesti
Oliko huutolaisuuden ja perhehoidon rinnastus tarkoituksellinen?
Kyllähän nykyäänkin ihmisiä siirretään hoidettavaksi eri paikkoihin mahdollisimman edullisin kustannuksin, ja siis rahaa vastaan. Tosin vaatimustaso, vastuullisten asenne, valvonta ja myös hoidettavien etujen valvota taitavat nykyajan ”huutolaisuudessa” olla paljon paremmalla tolalla kuin ennen.
Ja tietenkin vanhan ajan huutolaisuudesta täytyy sanoa, että käytännön elämän epäinhimillisyyksistään huomimatta se edusti kai oman aikansa parasta keinoa huolehtia vähäosaisista. Hyvä että edes jotain. Kai parempi ihmisten nurkissa kuin tien päällä. Ja tietenkin, hyvä että huutolaisuus sen entisessä muodossa on sittemmin siirretty historiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kannattaisi ainakaan haukkua menneitä sukupolvia. He tekivät parhaansa silloisissa olosuhteissa, silloisessa Suomessa. Geenimme ovat samat nyt, maailma on ihan erilainen.
Ilmoita asiaton viesti
Juho.
Lasten pahoinpitely ja nälässä pitäminen ei ole koskaan oikein. Tunsin kerran erään vanhuksen, joka oli pikkupoikana joutunut huutolaiseksi. On se ollut karua joutua vuosi toisensa jälkeen vaihtamaan asuinpaikkaa ja elämään nälässä ja saada jatkuvasti selkäänsä.
Tuossakin ohjelmassa sivuttiin sitä häpeällistä asiaa, että tyttöjä raiskattiin. Ei minkäänlaista oikeusturvaa eikä turvaa muutenkaan mielivaltaa vastaan. Sano sinä sitä keinoksi huolehtia vähäosaisista, minä sanon sitä julmuudeksi!
Ilmoita asiaton viesti
Joo, totta kai pahoinpitely, nälässä pitäminen ja raiskaus ovat aina tuomittavia – ehkä rankaistavia jo tuolloinkin. Niitö ei pidä sallia missään järjestelmässä, eikä varmaankaan virallisesti sllitukaan.
Kuvittelen että tuossa vanhassa järjestelmässä yksi ongelma on ollut huutokauppa. Jos isäntä on ottanut huutolaisen mielestään kovin halpaan hintaan, voi helposti tulla mieleen, että tappiot kuitataan huutolaisen entistä kovemmalla työllä ja pienemmillä kuluilla. Koko asetelma on siis toiminut vähän sitä vastaan, että isäntä ottaisi huutolaisen itselleen hyvää hyvyyttään, ja kohtuullista korvausta vastaan. Vuodeksi ”ostettu” työntekijä houkuttelee ehkä ulosmittaamaan kaiken mahdollisen hyödyn tuon vuoden aikana (seuraavana vuonna huutolainen voi olla jo toisaalla).
Mutta mikähän oli käytäntö ennen huutolaisaikaa. Jäivätkö orvot ja vanhukset nälissään pakkaseen, vai oliko yhteisvastuun tunne ja käytäntö paremmalla tolalla ennen tällaisten huoltosuhteiden muuttamista rahalla arvioitaviksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Oliko huutolaisuuden ja perhehoidon rinnastus tarkoituksellinen?”
No oli!
Jotta ihmiset havahtuisivat.
Yks ihmetys on perhehoitajan koulutus.
Kauhajoen infossa oli, että eipä siinä mitään ihmeellisyyksiä tarvita.
Kunhan nyt vähän osaa hoivata ja on tilava koti!
Kuitenkin iäkkään ihmisen hoidosta on kyse ja jos vanhus on laitoksessa niin siellä kouluttamaton työntekijä ei ole mitään, ei, vaikka kuinka hyvin osaisi hommansa.
Miten perhehoitaja voi ykskaks olla ”ei-mitään”?
..
Tällaisen linkin sain joulukuussa Ota oma Mummo -blogiini:
http://www.haikarainen.info/tekstit/tag/kuusikoti/
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Espoon kuvaus oli aika puistattava. Toivottavasti enemmän yksittäistapauksia kuin yleinen sääntö. Mutta jos tuo kuvaus on edustava, tilanne on aika paha.
Kai kilpailutus pitäisi yksinkertaisesti poistaa näistä kuvioista. Kohtuulliset kulut voidaan kyllä arvioida muutenkin. Ehkä oikea tapa hoitaa asia olisi sopia tietty hinta, joka kattaa kulut mukavasti, ja joka houkuttelee markkinoille useampia palveluiden tarjoajia. Noista palveluiden tarjoajista voisi sitten valita ne, jotka kykenevät tarjoamaan parhaat palvelut asiakkaille. Asiakkailla voisi olla oikeus valita oma hoitopaikkansa. Tai sitten joku heidän etujaan valvova ei-kaupallinen taho tekisi valintoja heidän puolestaan. Näin viimeiset pennit viritettäisiin asiakkaiden etuja palvelemaan, ei yrityksen voittoja (asiakkaiden selkänahasta) maksimoimaan.
Ja toki meillä on aina myös yhteiskunnan järjestämien palveluiden mahdollisuus (yksityisten kilpailuttamisen sijaan). Molemmissa skenaarioissa yhteistä on se, että ihmisten elämää ei kilpailuteta minimiin, eli huonoimpaan mahdolliseen tasoon, vaan palvelu optimoidaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Tässä kunnallinen palvelu oletetaan myös sopivalla tasolla asiakkaalle optimoiduksi.
Tästä pitäisi oikestaan olla päätös ja laki. Ihmisten hyvinvointia ei kilpailuteta alaspäin, vaan ylöspäin.
Ilmoita asiaton viesti
Palvelua se tämäkin:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Juho ymmärtää.
Oltiin sitä ihmisiä ennenkin. Ajat olivat niukemmat silloin.
Pikku paikkakunnilla kylänmiehet raiskasivat pikkutyttöjä, nykyään he menevät Thaimaahan. Ajat muuttuvat, ihminen ei. Geenit määräävät toimintamme olosuhteista riipumatta. Aika karua tarinaa mutta niin se vain on.
Ilmoita asiaton viesti
Thaimaasta tuli mieleeni, että olen minä siitäkin maasta kirjoittanut:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Thaimaan taivaan alle
30.1.2010 11:43
Marjatta Halkilahti
40 kommenttia
Eilen pukattiin julkisuuteen semmosta uutista, että vanhusten hoito, tuo vanhainkoti ja palveluasuminen, ne kannattais siirtää Thaimaan taivaan alle. Kaksi syytä tai etuakin siihen mainostettiin: 1. hoito olisi siellä edullista 2. siellä kunnioitettaisiin vanhuksia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusi…
”Ai ku kivaa!” Pitänee tästä lähteä uutta lentolaukkua ostamaan..
..
Se oli tommonen stoori. Ja kauppalehden linkkikin oli viel ihan toimiva!
Ilmoita asiaton viesti
Thaimaasta ja muusta riippumatta tulevaisuus on se, että meillä tulee olemaan valtavasti vanhoja huollettavia, minä itse mukaan lukien. Määrä tulee räjähtämään seuraavan 20 v. kuluessa johtuen luontaisesta ikääntymisestä ja lisäksi mikroaaltosäteilyn vammauttamista ihmisistä.
Lopputulema tulee olemaan karmea. Jossain vaiheessa kuoleman piikki tulee olemaan realismia ”terveys”keskuksissa. Näin se tulee menemään, syyttämättä ketään erityisesti. Eikös kuulostakin mukavalta näkymältä?
Ilmoita asiaton viesti
Aika säpinähän se tuli tästäkin blogista:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv…
Ilmoita asiaton viesti
Kaari on oikeassa, näin se tulee menemään.
Tiesitkös, että joukossamme on henkilöitä jotka eivät voi tulla keskuuteemme ollenkaan. He asuvat metsässä. He eivät siedä minkäänlaista sähkömagneettista kenttää. Se tarkoittaa: Kännykkämastoja, sähköjohtoja, tietokoneita. 1800-luvun tekniikka, kaasuliedet, öljylamput, kynttilät ovat OK. Tässä on vähän haastetta monessakin suhteessa.
http://pcasentaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48514-r…
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi on tasan totta. Meitä, jotka elimme 70-luvulla kyllä varoitettiin mikroaaltosäteilystä. Sitten se pääsi jotenkin ”unohtumaan”. Nyt me sitten ammutaan 3 W säteilyä suoraan aivoihimme korvakäytävän kautta. Kännykkä tappaa hitaasti mutta varmasti. Tupakointikin on terveellisempää.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsenlapsilleni viimeks mussutin, että mikroaaltouuniin laitetaan mitä laitetaan, mutta sen uunin edessä ei sit seistä norkoilemassa. Se on vaarallista!
..
Ja ilmassa leijuu vaik mitä ”tappajavirtoja” , mutta eihän niitä meille kerrota!
..
Muistan kirjoituksesi.
Se on hyvä.
..
Menipä myöhään keskusteluksi muutamien ( kiitos vaan yöseurasta) kanssa ja varsinainen asiakin lipsahti pikkusen sivuraiteille.
Isäni pruukas sanoo: ”keske-erässe homma ei kajo ko hullu ja herra”
Minä sorkin keskeneräiseen asiaan.
”Hullu tai herra”, tämän perhehoidon kyl pidän mielessä.
Itselleni en tätä hoitomuotoa halua, sitten kun raihnaiseksi tulen.
Ilmoita asiaton viesti