kuntajohtaja, kuntalainen, kuntauudistus, kuntakapina

Tiukataan tietoa, mutta ei saada! Kuntakapina jatkuu. Syykin on löytynyt. Sen kertoo Kari Nenonen, mies, joka Kuntaliiton varatoimitusjohtajan pallilta siirtyy pian Vantaan kaupunginjohtajaksi.

Nenonen on sitä mieltä, että Kuntaliitto on se, joka parhaiten täyttää kuntien etujärjestön tehtävän ja kun Kuntaliiton varpaille astuttiin niin kuntajohtajat ”ottivat nokkiinsa” ja siitä seurasi kuntakapina. Toki säröä on tullut Kuntaliiton sisällekin.

Nenonen kertoo viimeisimmässä Kuntalehdessä, että kapinan takana on ristiriita, joka syntyi, kun Kuntaliiton hallitusohjelman tavoitteet eivät siirtyneet Kataisen hallituksen ohjelmaan. Eivät sillä lailla, kun Kuntaliitto olisi halunnut.

Muutama päivä sitten kuntajohtajat kokoontuivat Kuntataloon kuulemaan missä kuntauudistuksen kuvioissa mennään.
 
Mitä saivat evääksi? Mitä saivat kotikuntiinsa viemisiksi?

Eivät saaneet Suomen uusinta kuntakarttaa, eivät paljon muutakaan.

Projektipäällikkö Arto Koski on jatkanut entistä sanomaansa: Kuntatalous ei kestä ellei jotakin tehdä, mutta ei kerro mitä tarttis tehdä. Ei vaikka sitä häneltä miten päin tiukataan.

http://www.kunta.tv/web/guest;jsessionid=D6BFCD32ECF981047395C6BE5D6FDC69

Ja minun kaupungistani on kaupunginjohtajakin käynyt hehkuttamassa liitosten puolesta ( sama linkki kuin edellä). Antti Rantakokon mielestä ympäristön muutos ja rakenneongelmat ovat ne, jotka ovat todellisia ongelmia, ei kuntaliitos. Rantakokko kehottaa tekemään muutokset kerralla. ”Kyllä sitä pystyy johtamaan kun minäkin pystyn!”

Jaa-a!
Sanon minä.
En nyt menis niin kauhiasti paljon kehumaan!
Kyllä meidän kuntaliitosnaimakaupassa on ollut vaikka mitä murheita ja on jatkossakin. On tässä nyt muutakin kuin ympäristön muutokset ja rakenneongelmat!

Yks mikä minua tänään, tässä ja nyt ihmetyttää on se, että kun puhutaan kuntalaisten kuulemisesta, siitä kuinka tärkeää se on, niin meillä ollaan jo sekin pois ottamassa.

Aluetoimikunnat!
Minun mielestä ne olivat aivan IN ja vähintään MUST siinä vaiheessa, kun Arto Koski kuntajakoselvittäjän roolissa näissä meidän entisissä kunnissamme juoksi ja kuntaliitosnaimakauppoja hieroi.

Minun mielestä meillä, Salossa, aluetoimikuntalaiset ovat tehneet hyvää työtä, ovat ja olisivat just sitä mitä ajateltiinkin = toimivat asukkaiden, yhdistysten ja muiden paikallisten toimijoiden yhdyslinkkinä kaupungin hallintoon päin.

http://salo.tjhosting.com/kokous/TELIMET.HTM

Nyt minulle on viestitetty ja kerrottu, että toimikunnat esitetään tulevaisuudessa  pois pyyhkäistäviksi. Ihan noin vaan, vähän niin kuin  yksikseen pärjääviä kuntia halutaan pyyhkäistä kuntaliitosten nimissä pois SuomiLandian kartalta.

Miten se on, että kuntaliitosuudistuksesta tavalliselle kuntalaiselle tulee koko ajan vain paha maku suuhun?

Meitä kuullaan, muttei meitä kuunnella!

Missä oikein mättää?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu