Hyvinvointialueen asioita valmistelevien osaaminen

Pari päivää sitten Salon Seudun Sanomat uutisoi, että Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto ei 26.10.2022 saanut aikaan päätöstä vuoden 2023 alussa voimaan tulevista asiakasmaksuista. Asia palautettiin hallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Tieto löytyy myös hyvinvointialueen nettisivuilta

Varsinais-Suomen aluevaltuusto kokoontui 26.10.2022. Hyvinvointialueen asiakasmaksuja koskeva esitys palautettiin valmisteluun. Valtuusto äänesti asiasta. Käsittelyn jatkamisen puolesta äänesti 35 ja asian palauttamisen puolesta 44 valtuutettua. Valtuutettu Sanna Vauranojan tekemä ja Toni Forsblomin, Åsa Gustafssonin sekä Olavi Ala-Nissilän kannattama palautusesitys liittyi asiakasmaksuja koskevan esityksen termistöön.

Mistäkö kyse? Kyse ei siis ole ollut sisällöstä, vaan terminologiasta.

Ja mitä tuo tarkoittaa? Tarkoittaa sitä, että hallituksen esityksessä puhuttiin mm. terveyskeskusmaksusta, vaikka sen nimistä maksua hyvinvointialueella ei ole käytössä.

Kelasin päätöksentekoa taaksepäin.

Aluehallitus on asiaa ensimmäisen kerran käsitellyt 4.10.2022. Asiaa valmistelleet ovat olleet Integraatiojohtaja Kirsi Kiviniemi, integraatiojohtaja Sirpa Kuronen, integraatiojohtaja Mika Kontio, integraatiojohtaja Jenni Kiviluoto, integraatiojohtaja Mika Kontio, hankejohtaja Katariina Kauniskangas, järjestämisjohtaja Antti Parpo

4.10.2022 esitys ei hallitukselle kelvannut, vaan se on palautettu uudelleen valmisteltavaksi. Mitä puutteita tai virheitä, niitä ei päätöksessä tarkenneta tai kerrota.

https://vshyvinvointialue.tweb.fi/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=298634

Seuraavan kerran hallitus on asiaa käsitellyt 11.10.2022. Päätösehdotuksen valtuustoa varten hallitus on aikaiseksi saanut, mutta nyt sitten tämän ehdotuksen valtuusto on päättänyt palauttaa uudelleen valmisteluun, syynä tuo em.: terminologia!

En tiedä, mitä edellä olevaan sanoisi!

Mutta kysyn: millaista palvelua meillä hyvinvointialueen asukkailla mahtaakaan olla edessämme 1.1.2023, jos asioita valmistelevat virkamiehet eivät tunne terminologiaa, eivät tiedä, mitä valmistelevat, mitä esittelevät.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu