Kalliit määräaikaiset sähkösopimukset ministeriön syyniin
Noin uutisoidaan tänään Salon Seudun Sanomissa.
Kaikki sähkölaskuja maksavat tietävät tällä hetkellä enemmän kuin hyvin, että osa kuluttajista on energiakriisin aikana vedetty kuin löyhään hirteen. Yli 20 sentin sopimuksista eroon pääseminen on vaikeaa, vaikka markkinoilla on jo tarjolla halvempia sopimuksia.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa, että kyllä tuo työ- ja elinkeinoministeriössä tiedostettu on ja antaa ymmärtää, että tilanne aiotaan tutkia: ”Sopimuksiin puuttuminen olisi poikkeuksellista muttei poissuljettua”
Lintilä pitää mahdollisena myös sitä, että valtio puuttuu hinnoitteluun.
Olisi mukava tietää, millaisella aikataululla ministeriön virkamieskunta asiassa etenee ja onko ihan oikeasti odotettavissa, että valtio sähkön hinnoitteluun voisi puuttua.
Eduskuntavaalit ovat nurkan takana. Parhaillaan kansanedustajina toimivia ja uudelleen paikkaa hakevia ei enää ihmeemmin näytä kiinnostavan tavallisen kansalaisen sähkön hankinta saatikka ylisuuret laskut. Tämä tullee olemaan jotain Sopu sähkölaskujen hyvitysmallista on löytynyt,
mutta ei se riitä. Toukokuusta 2023 on vielä pitkä aika heille, joilla on kahden vuoden määräaikaissopimus.
On selvää, että sähkön käyttäjilta on Fortumin tappiot Uniper- ja Venäjä-hölmöilyistä saatava takaisin, mistäpä muualta kuin kotitalouksista tai lisäämällä suosittua valtion velkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Minä puolestani vaadin, että pörssisähkön pitäisi aina olla halpaa. Ainakin minulle itselleni.
Vakavammin puhuen… Ne joilla nyt -ainakin hetkellisesti halvan sähkön aikana- on ’kallis’ määräaikainen sopimus, heillä on menneen vuoden aikana ollut halpa sopimus, vaikka sähkö oli silloin kallista.
Ilmoita asiaton viesti
Uskoisin ,että kysymys on nyt niistä sopimuksesta,jotka on tehty alkusyksystä ja esim. hinta on voinut olla 30-40 senttiä.Ne jotka on tehnyt aikaisemmin niin esim.2 vuoden sopimus hinta on 5-10 senttiä ja ongelmaa ei ole.Tällä hetkellä saadaan kiittää Luojaa,että ei ole ollut pakkasia.Ei tarvita kun 10 asteen pakkanen viikoksi niin hinta pörssissä olisi aivan toinen.
Ilmoita asiaton viesti
Halpaa tai kallista, pörssisähköä tai määräaikaista. Kyllä minun mielestäni joku tolkku pitäisi olla siinä, että jos johonkin sähkönmyyjään on päätynyt, niin ei se saisi jatkuvasti muutella hintoja. On väärin, jos minä teen sopimuksen nyt ja maksan määräaikaisesta sopimuksesta ja naapuri saa ensi viikolla myös määräaikaista, mutta halvemmalla.
Jos Fortumin sivuille esim. nyt kurkistaa, niin onhan tuo nyt kummallista tarjontaa:.
https://www.fortum.fi/?_gl=1*6a17fs*_up*MQ..&gclid=EAIaIQobChMI6pPE7_mI_QIVho1oCR0eQwakEAAYASABEgJYZfD_BwE
Ja kun pääset sivuille, niin siinä on heti joku pahuksen robottikin vinkumassa tarviinko apua! VoiVoi, ei jatkoon tommoset!!
Ilmoita asiaton viesti
Turussa puhutaan 27 sentin, kahden vuoden sopimuksista. Hinnat määräytyvät viime syksyn futuurien mukaan joihin sähköyhtiö on sitoutunut. Vuoden sopimus olisi maksanut 40 senttiä joten asiakkaat valitsivat halvemman.
Ihmiset ovat täysin tietoisesti sitoutuneet kahdeksi vuodeksi ja luulivat säästävänsä. On äärimmäisen kummallista nyt huutaa valtiota apuun kun muualta saakin halvemmalla. Lintilällä tuskin on mahdollisuutta puuttua sopimuksiin, kunhan puhuu kun vaalit lähestyvät.
Asuntolainani 12 kuukauden euribor moninkertaistui. Voisiko Lintilä tehdä asialle jotain?
Ilmoita asiaton viesti
Lintilää on ilmeisesti haastateltu paikallislehteemme sen jälkeen, kun yksi lehden lukija oli nostanut esille oman kalliin sopimuksensa.
Fortum siinä moitteita sai. Sieltä oli myyjä soittanut ja kertonut, että vanha sopimus lähestyy loppuaan. Pörssisähköä ei oltu tarjottu.Oli tarjottu vain kahden vuoden sopimusta ja siihen tämä henkilö oli sitten tarttunut. Ja kertoo, että hätäpäissään. Hän tietää myös, että sopimuksen purkamisen mahdollisuudet ovat olemattomat.
Ei minusta ole väärin, jos hän näin toteaa: ”En tiedä, pitäisikö sopimus purkaa tai miten se pitäisi tehdä, Tarvitsisin sen kanssa apua.”
Fortum ilmoittaa (tässä samassa lehtiuutisessa), että oma-aloitteisesti se ei ole aikeissa muuttaa määräaiakaissopimusten ehtoja.
Ilmoita asiaton viesti
Ok, toi Salkkari on maksumuurin takana.
Turun raario on koko päivän puhunut Turku Energian soppareista. Ilmeisesti joku omakotitaloyhdistysten kattojärjestö oli neuvotellut ”halvan” 27 sentin sopparin kahdeksi vuodeksi, johon kymmenet tuhannet oli tarttuneet ja ovat nyt ihmeissään.
Ei sillä ettei se hinta olisi ihan sama kuin sovittu ja tuntui talvella halvalta mutta harmittaahan se, kun naapuri saa halvemmalla.
Ilmoita asiaton viesti
11.1.2023 nostin esille tällaista:
Sähkön siirtofirmat tukien maksajiksi!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/sahkon-siirtofirmat-tukien-maksajiksi/
Sainko kommentteja, ehdotuksia? En saanut.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti ministeri Lintilä näkee tämän puheenvuoroni ja miettii sen virkakuntansa kanssa, miten minun ja varmasti monen muun hyvitys muka suoritetaan.
Ja mikä taho sen tekee!
Vattenfallille ei joulukuun alkuosa kuulu, mutta korvaako Fortum.
En usko, en.
Siksvarten minusta olisi selkeintä ollut, että hyvitykset olisi patistettu siirtofirmoille. Nehän sen tarkan kulutuksenkin tietävät.
On tässä paljon muutakin motkottamisen aihetta.
Nostan niitä tänne erikseen esille.
Ilmoita asiaton viesti
Onko tämä edes laillista, hämmästelee sähköyhtiö – Hallituksen tukimallissa laajoja ongelmia ja riskejä, varoittavat myös viranomaiset
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/onko-tama-edes-laillista-hammastelee-sahkoyhtio-hallituksen-tukimallissa-laajoja-ongelmia-ja-riskeja-varoittavat-myos-viranomaiset/b58cfffa-0fb1-4ca7-873e-f01b5af353ac
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus luulee, että he tekevät hyvän työn, jos sähkötuen lakiluonnos hyväksytään, mutta ajattelevatko lainkaan sitä, millainen ylimääräinen työ tuosta sähköfirmoille tulee.
Onko esim. ohjeistusta niihin tapauksiin, joissa sähkön toimittaja on vaihtunut joulukuussa?
Jos joku teistä lukijoista on sellaisen löytänyt, niin laittakaa ihmeessä sellainen tieto tänne esille!!!
Ilmoita asiaton viesti
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/onko-tama-edes-laillista-hammastelee-sahkoyhtio-hallituksen-tukimallissa-laajoja-ongelmia-ja-riskeja-varoittavat-myos-viranomaiset/b58cfffa-0fb1-4ca7-873e-f01b5af353ac
Ilmoita asiaton viesti
Joku varmaan muistaa tällaisenkin uutisen:
SDP: kotitalouksille hintakatto alle 20 senttiin / kWh
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3d519a38-0f48-4229-bb59-ddf65ee7d390
Mihinkäs vaiheeseen tuon toteuttaminen jäi????
Ilmoita asiaton viesti
Näitä sivuja:
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=celex%3A32022R1854
Lintilä ja hänen ministeriönsä virkamiehet kuin myös koko hallitus olisi voinut läpi käydä heti lokakuussa ja miettiä, miten hommat hoidetaan suomalaisten osalta!
Nyt ollaan tilanteessa, jossa hiiri roikkuu kissan suupielissä, mutta ei vaan suostu kuolemaankaan! Ilkeästi sanottu, mutta en ole yks ja ainut, joka tästä sähköhyvitys -ym. sähläämisestä noin ajattelee!!
Ilmoita asiaton viesti
Istuu Marinin hallituksessa!
Saisi hoitaa tehtävänsä kunnolla!
Onhan hänellä apujoukkojakin.
Ja myös muilla!!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avustajillakin-avustajia-marinin-hallituksessa-ennatyksellinen-avustajajoukko-ja-tuloksena-1-6-miljoonan-lisalasku/7692146
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisikö tuolle äskeiselle linkille peukuttaa?
Minä ja moni muu on sitä mieltä, että ei!
Ilmoita asiaton viesti
Markkina/pörssitaloudessa sähköyhtiö voi hinnoitella myymänsä tuotteen miten haluaa, samaten siirtohinnan voi määritellä siirtolinjat omistava yhtiö. Ottaen huomioon, tuotannon ja henkilöstön kulut ja voiton sen päälle omistajille. Puuttuminen sen hintaan veroilla, tms, avustuksilla, vääristyy markkinahinta ja ongelmat lisääntyy.
Sähkö on kuitenkin nykyään perusinfraan liittyvä välttämätön hyödyke.
Pitäisikö sähkön siirto ja tuotanto, olla pois markkinatalouden mekanismeista? Valtion ja kuntien hallinnassa?
Ilmoita asiaton viesti
Kysymyksiisi pysähdyin:
”Pitäisikö sähkön siirto ja tuotanto, olla pois markkinatalouden mekanismeista? Valtion ja kuntien hallinnassa?”
Jos nyt jotain sanon ja kaikkea muuta, mutta en asiantuntijana, niin sanon, jotta ei ainakaan kuntien hallintaan. .
Ilmoita asiaton viesti
Googletin, millaista muualla. Ensimmäisenä tuli vastaan Ruotsi. Kuinka tulikin?
Nooh, jos ei muuta, niin tämä juttu
”Ruotsi alkaa maksaa kotitalouksille tukea talven sähkölaskuihin. Mika Lintilän mukaan Suomessa ei ole keskusteltu asiasta eikä ole rahaa.”
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/0eab5ad0-cc8f-55bf-9344-60ecd98ea17d
kertoo, että Suomen hallitus on sähköasioissa nukkunut 13.1.2022 talviunta kuin karhu pesässään. Ja tuo ministerien avustajajoukko
https://www.talouselama.fi/uutiset/ministereiden-ennatyssuurta-avustajajoukkoa-on-perusteltu-viime-vuoden-eu-puheenjohtajuudella-ja-hallituskriisilla-tama-on-paaministeri-marinin-uusin-selitys/ebd4f19e-ef8f-4ea3-a3b0-706cc041d077
on tainnut tehdä ihan samat. Ei hyvä!
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi ehdottomasti, kuten vesihuoltokin. Ja kaukolämpö. Näillä leveysasteille nuo kaikki ovat elämälle välttämättömiä.
Kumma kun sähkönsäästäjiä ei kukaan auttanut. Kun siihen oikein valtiovallan taholta kehotettiin. Kunnon klapikuorma pihalle niille jotka puilla säästivät sähköä. Ja niille onnettomille, jotka palelivat kämpässään, lahjakortti vaatekauppaan!
Ilmoita asiaton viesti
Kalliit sähkösopimukset: Kaikkien saatava nyt irtisanoa sopimuksensa, vaatii vasemmistoliitto – Valtiolta käsky yhtiöille?
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kalliit-sahkosopimukset-kaikkien-saatava-nyt-irtisanoa-sopimuksensa-vaatii-vasemmistoliitto-valtiolta-kasky-yhtioille/38831a91-9ee5-4e8d-8853-eb753b1144f7
Ilmoita asiaton viesti
Just näin!
”On täysin kohtuutonta, ettei ylihintaisista ja ylipitkistä sähkösopimuksista pääse eroon nyt, kun olosuhteet ovat muuttuneet merkittävästi”, vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoo tiedotteessa.
Peukutus ja kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Juupa 2 vuoden sopimus joka tuli tehtyä joulukuun alussa ja kyseinen sähköyhtiö ei tule saamaan asiakkaakseen määräajan jälkeen ellei itse korjaa hintaa alemmalle tasolle määräajan aikana viimeistään toukokuussa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin sähköyhtiöt korviaan lopsauttavat.
Minusta tämä on hallituksen hommia.
Kaikki puolueet saisivat hetkeksi pysäyttää vaalimainostoohotuksensa ja käydä tosissaan kiinni sähkötuki – hinnoittelu – millä nimellä nyt kulkeekaan -pakettiin.
Kansalaiset tarvitsevat selkeän ja järkevän päätöksen, sellaisen, joka pätee myös tulevaisuudessa.
Parasta olisi, jos kaikki saisivat ostaa sähköä samalla hinnalla!!!
Ei siirtohintojenkaan pidä ihan mitä tahansa olla!
Jos korjaavat linjojaan, niin siinä auttakoot valtio.
Tämä on vanha uutinen https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005277511.html
mutta tuskin tästä päivästä kovin paljon poikkeaa!
Ilmoita asiaton viesti
Lisää näitä kiitos:
Tavio: Määräaikaisten sähkösopimusten irtisanomista helpotettava
https://www.suomenuutiset.fi/tavio-maaraaikaisten-sahkosopimusten-irtisanomista-helpotettava/
Pitäisi olla kaikkien puolueitten tahto!!!!
Ilmoita asiaton viesti
Tilannetaju on monelle, monelle ikäihmiselle koetuksella jo siinä, kun hän yrittää soittaa sähköfirmaansa.
Kaikilla ei älypuhelinta ole, mutta sähköyhtiön päässä automaatti kailottaa, jotta paina sitä, jos asiasi on tätä tai paina tuota, jos asiasi on tätä.
Ja on ollut firmoja, jota eivät ole edes vastanneet asiakkaan puheluihin, esim.
https://www.verkkouutiset.fi/a/is-sinikka-ei-saa-purettua-kuolleen-veljensa-sahkosopimusta/#cec5e408
Tuskin hallitus on tuollaisia murheita miettinyt, vaikka työryhmiä kyl on asetettu, mm.
https://valtioneuvosto.fi/-/10616/hallitukseen-uusi-digitalisaation-datatalouden-ja-julkisen-hallinnon-kehittamisen-ministerityoryhma
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo ÄlyTelefoonin käyttö ja hallinta näytä päättäjiltä itseltääkään niin vaan onnistuvan.
En tiedä, mitä uskoisi, mutta ainakin saamme ihmetellä, onko näin
https://yle.fi/a/74-20017376
vai näin?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009386970.html
Ilmoita asiaton viesti
Kotosuomalaisille netti kyvyttömille ”tulkki” kunnalta, kuten saavat maahanmuuttajatkin!
Sinänsä surullista jos ei lähipiirissä ole ketään, kuka osais,/viitsisi auttaa pikkuasiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Hallituksen huolena ikäihmisten digitaidot olisi pitänyt olla ihan siitä lähtien kun tätä ohjelmistoonsa ottivat
https://vm.fi/digitalisaation-edistamisen-ohjelma
Rohkeutta on kiva peräänkuuluttaa, mutta ei se noin vaan kaikilta iäkkäiltä onnistu, ei kaikilta nuoremmiltakaan!
https://www.finanssiala.fi/uutiset/suomalaisten-digitaitoraportti-julkaistu-ensimmaista-kertaa-suomella-pyyhkii-hyvin-jatkossa-olennaista-on-digirohkeus/
Ilmoita asiaton viesti
On se vaan niinkin, että kun huonoon sopimukseen raapaisee nimensä alle, on syyllinen, jos ei nyt muuhun, niin harkintakyvyn puutteeseen. Ei aina voi olla käsi ojossa vaatimassa kompensaatiota omista töppäilyistään.
Lopulta sen kuitenkin joutuvat maksamaan muut veronmaksajat tai sähköyhtiön asiakkaat!
Ilmoita asiaton viesti