Kesää kohti 31.10.2021
Euroopan parlamentti äänesti tiistaina äänin 410–192, että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021.
Selvä äänestyksen tuloshan se tuossa, mutta missä mättää, kun em. toteuttaminen on aina vaan tekemättä. Kelloa tarvitaan joka päivä, joten kai tuollaisen asian nyt muistissa pitäisi pysyä. Työn alla olevien asioiden alimmaisena se nyt ainakin on.
Kellojen siirtelyn lopettaminen on ollut alun perin Suomen aloite, mutta ilmeisesti siirtelystä luopumista ei ole käsitelty lainkaan. Suomalaismepit ovat antaneet ymmärtää (vuoden vanha tieto tuokin), että he ovat tilanteeseen pettyneitä!
Saa sitä olla pettynyt, mutta kysynpä vaan, onko pakko. Eivätkö suomalaismepit uskalla vaatia tai patistaa muita jäsenmaita mielipiteensä esittämiseen. Tavallinen kansalainen alkaa pikku hiljaa miettiä, jotta onkohan niitä muitakin EU -asioita, joissa nynneröidään ja tyydytään keskeneräisyyksiin.
Kesää kohti 31.10.2021! Siitä tykkään, mutta en viisarien siirtelystä!
Menkääs nyt suomalaismepit EU:n ulko-ovelle, sinne rappusten ylätasanteelle ja kertokaa isoon ääneen, että tästä kellojen kanssa vekslaamisesta on tultava loppu!
https://www.xn--juhlapyht-22a.fi/ajankohtaista/kellojen-siirto-talviaikaan
Jotain hyvää se, että viisareita siirretään aina kesää kohti: syksyllä taakse- ja keväällä eteenpäin.
Helppo muistaa, mutta en siltikään moisesta viisareiden vekslaamisesta tykkää.
Pää on pöörönä monta viikkoa. Luulisi, että myös eläimillä. Esim. lypsävät lehmät!
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko lehmien yleisestikin käyttävän kelloa?
Ilmoita asiaton viesti
Maalla syntyneenä ja kasvaneena (lypsytaitoinenkin olen) tiedän, että ei ole kelloa lehmän ”ranteessa”. Kaulassa voi joillain kellon kilkutin olla, mutta ei se (heh) aikaa näytä. Mutta: kyllä lehmä ajan tajun taitaa. Oppii sen, milloin on esim. lypsyaika. Ei heti, kun kellon viisareita siirrellään, mutta sitten taas pikkuhiljaa. On pakko. Hoitajan ainakin tulee kelloa noudattaa, sillä lypsyn jälkeen jossain vaiheessa pihalle tulee maidon hakija! Silläkin on klo -ajat/aikataulut! Että semmosta, tämmöstä lehmien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti lehmillä on kello. Muistan hyvin ensimmäisen kesäaikakevään, jolloin porhalsin töihin ja säikäytin koppelon, joka oli tullut hiekkakylvylle aikaisin aamulla (sen mielestä, vaan ei ihmiskunnan). Huomasin myös paljon muita eläimiä, jotka tunnin aikaistunut liikenne yllätti.
Lehmillä tosiaan on kello, se on muutaman minuutin tarkkuudella aina ajassa. Ja se pyrkii olemaan jatkuvassa talviajassa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri se oli pointtini, ettei se lehmä välitä kellon näytöstä. Jos lehmä pyrkii johonkin aikaan, luulisi sen olevan kesäaika, jota on 7/12 vuodesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä selvä + sry. Käsitin väärin… ( …kerrankin? …taas kerran?)
Ilmoita asiaton viesti
Mukavaa kun kohta on aamulla taas tovin aikaa vähän aikaisemmin valoisaa. Kesäajassa taas on parasta ne puoleen yöhön jatkuvat valoisat ajat.
Kellojen vekslailu jatkukoon.
Ilmoita asiaton viesti
No Sinulla se sitten hyvä pää on. Minulla pää on pöörönä monta viikkoa. Ja kun olen semmonen myöhään valveilla kukkuja, oikeinkin yökyöpeli, niin sano tässä sit pääkopalles, että menes maate, vaikka kello ei ole paljon mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tart sanno ku aamul saa nukku tunni piremppä.
Ilmoita asiaton viesti
”onkohan niitä muitakin EU -asioita, joissa nynneröidään ja tyydytään keskeneräisyyksiin.” Jotenki olen alkanut epäillä samoin.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedättekö miksi nykyinen kesäaika alunperin otettiin käyttöön?
Ensimmäisen kerranhan kesäaikaa kokeiltiin Englannissa erään posteljoonin aloitteesta, mutta se on eri juttu se.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin eri juttu? Kerro pois vaan, jos ”jotta vallan hianoo tierät”!!
Ilmoita asiaton viesti
Itselleni se ja sama mikä aika otetaan käyttöön, vaikka sitten siirrettäisiin 5 tuntia eteen-/taaksepäin. Pääasia että jätetään sen jälkeen se aika käyttöön. Vekslaaminen ei jatkukoon.
Ilmoita asiaton viesti
”Vekslaaminen älköön jatkuko.” 🙂
Ilmoita asiaton viesti