Mustaa Perjantaita!
Elokuussa olin huolissani kasvomaskien käytöstä.
Nyt eletään marraskuun loppua ja me kaikki korona-arjessa elävät luemme ja kuulemme uutisista, että ei hyvältä näytä lähituleva. Ei meillä eikä muualla.
Jouluun on aikaa 27 päivää. Ennuste koronan leviämisen osalta on nyt todella tyly, jos se on Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven arvion mukainen. Hänhän ennustaa, että tautihuippu iskee jouluna.
Ettei vaan iskisi jo sitä ennen.
Tästä päivästä voi tulla paha tartuntapäivä.
Tänään on Black Friday -päivä, tämä Yhdysvalloista meillekin matkittu kauppojen ale -päivä.
Tämä päivä tietää sitä, että moni suunnistaa joululahjaostoksille. Toisilleen vieraita ihmisiä on kaupat täynnään. Ja siellä sitten pahassa lykyssä on myös joku korona -sairas.
Jos minä olisin pääministeri, niin olisin eilen määrännyt, että kasvomaskin käyttö ulkopuolella kodin on pakollista tästä päivästä lähtien.
Ei enää suosituksia kiitos! Ei maskien osalta!
Olet väärässä. Jos olisit pääministeri, niin et olisi määrännyt maskipakkoa, koska sellaisen määrääminen ei ole nykylainsäädännön mukaan Suomessa mahdollista.
”Miksi hallitus ei säädä maskipakkoa?
Maskipakon säätämiseen Marin suhtautuu kuitenkin torjuvasti. Hallitus on huomauttanut, että maskipakon säätäminen lakiin olisi ylipäätään ongelmallista perusoikeuksien kannalta.”
Lisätietoa: TÄÄLTÄ!
Ilmoita asiaton viesti
Jos lähistölläni olisi ruokakauppa joka edellyttäisi kaikilta asiakkailta maskin tai visiirin käyttöä, keskittäisin ostokseni ilman muuta sinne. Ei kaikkeen tarvita pääministerin määräystä, mikään ei ymmärtääkseni estä yksityistä palveluntarjoajaa epäämästä maskittomille pääsyä tiloihinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Keväästä lähtien korona -ohjeistusten kanssa, mitä saa tehdä, mitä ei, mikä on hyvä, mikä ei, osalta on ainakin minulle tullut sellainen olo, että on kuin hevosen selässä olisi ratsastettu. Välillä on ollut ohjat tiukilla ja sitten on taas löysätty.
Ohjeiden antajia on nyt liian monta!
Ilmoita asiaton viesti
Mutta jos estäisi hunnutetuilta sisäänpääsyn niin se olisi syrjintää.
Ilmoita asiaton viesti
En olisi tuosta ihan sata varma. Sen tiedän, että laitonta on rajoittaa sisäänpääsyä sen perusteella, onko henkilöllä mukana kamera.
Ilmoita asiaton viesti
Väärässä!
Juu.
Olisin voinut pääministerin tilalle kirjoittaa joko Diktaattori tai KyläPäällikkö.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, kirjoittaa voi mitä vaan.
Minä tarkoitin PL 2.3§, kuten varmasti tiesit 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ulkoilessa mielestäni maskit turhia, mutta kaupoissa ja muissa sisätiloissa tarpeellinen. Se helppo keino välttää koronan leviäminen eteenpäin. Näin ollen maskin käyttäjä, välimatkoista ja käsihygieniasta kiinni pitävä myös suojelee Suomen taloutta. Helsingin tapaisessa kaupungissa toki ulkonakin kannattaa pitää maskia, mikäli liikkuu alueella missä ihmisiä on lähekkäin.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti tauti leviää näin mustana päivänä. Jos hallitus olisi onnistunut kieltämään alennuksella myynniin, niin kaikki olisi paremmin tai jos kaikki yksittäiset kaupat olisivat vaatimassa asiakkailtaan maskia naamalle.
Vielä asian vierestä: olet näköjään siirtynyt kirjoittamaan vanhanajan kirjoituskoneella. Ihan hyvää tekstiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä päivä huolestuttaa. Tänään on sakkia liikkeellä.
Käsidesiä alkaa olla paikoissa kuin paikoissa tyrkyllä, mutta ei sitäkään kaikki käytä. Ihmettelen miksei. Jos kauppiaat laittaisivat käsidesin viereen makseja ja ilmoittaisivat Ota Tästä, niin auttaisiko se?
..
Vanhalla antiikkisella pöytätietsikalla kirjoitin. Esikatselin tekstini ja se oli kuin juosten kustu. Kopioin tekstin ja korjasin writer -tekstiasiakirjan kautta. Sieltä tämä Courier New!
Ilmoita asiaton viesti
Tuo fontti näytti sangen hauskalta.
Ilmoita asiaton viesti
Maskin pitäminen on niin kevyt vaatimus, että sen tulisi olla sääntö kaikissa paikoissa, missä oleskellaan viittä metriä lähempänä vieraita ihmisiä. Muut keinot ovat tyypillisesti paljon hankalampia ja taloudellekin haitallisempia. Maskit ovat vain kohteliasta käytöstä ja hyvin pieni vaiva. Vaikka pääministeri ei voisikaan julistaa mitään juridista pakkoa, pitäisi kuitenkin tarmokkaasti komentaa kansalaisia (ja yrityksiä, kuten mustan perjantain kauppoja) tähän.
Ilmoita asiaton viesti
Maskin pitäminen on kevyt vaatimus. No niin on.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tällainen uutinen Iltiksessa:
Martti Hetemäki ehdotti jo kuukausi sitten maskipakkoa ja liikkumisen rajoittamista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/04f52098-904f-49ca-96f8-d00b463e5df1
Eivät ole Hetemäen ehdotukset kelvanneet!
Ketä tai keitä pitäisi nyt syyttävästi sormella osoittaa?
Ilmoita asiaton viesti