Rokotteet sinne, missä virus jyllää!

”Suomi ”muutti verkkoon” maaliskuussa 2020 suojatakseen terveydenhuoltonsa toimintakyvyn ja kansalaisensa. Etäkoulusta ja etätyöstä tuli pakon edessä monelle uudenlaista arkea. Ja moni uusi toimintamalli on onnistunut yllättävän hyvin.”

Tuollaista tekstiä löytyy vuoden takaisesta Polemiikista (no 2/2020).

Koronan jälkeen -juttuun on haastateltu oikeuskansleri Tuomas Pöystiä. Hän antaa ymmärtää, että tilanne, jossa elämme, ei ole ainutkertainen. Että pandemioita on ollut kautta historian. Pöysti uskoo, että koronapandemiasta opitaan, mutta koronan jälkeisen Suomen jaloilleen nostaminen ei tule olemaan helppoa.

Jos viime vuonna opeteltiin, opittiinkin ymmärtämään kahden metrin yhteiskuntaa, niin tänään on yritettävä ymmärtää, että kohta ei saa liikkuakaan.

Sanoista välttämätön ja terveysturvallisuus sekä korona on tullut kuin kirosanoja, myös päivittäisten uutisten seuraamisesta. Se on sitä yhtä ja samaa. Eipä juuri muuta kuule kuin korona, korona ja korona. Ja hallitus on tätä, STM tuota ja THL jotain kolmatta mieltä.

Kun hallitukselle sopii, että THL:llä on viimeisen päälle ok tietoa, niin sitten edetään sen mukaan. Jos THL:n esitys ei olekaan HallitusNaisten mielestä ollut hyvä, niin on annettu pauhuja.

Tammikuussa nostin esille salolaisen lääkäri Jari Vainion ajatukset siitä, miten kansalaisia koronarokottaa pitäisi.

Nyt eletään maaliskuun loppua ja mitä me luemme: ”THL:n arvioiden mukaan keskittämällä rokotuksia pahimmille epidemia-alueille tartuntaluvut laskisivat parikymmentä prosenttia, eli suurin piirtein saman verran kuin liikkumisrajoitukset tekevät.”

Kovin on kauan kestänyt THL:n päästä samaan tulokseen kuin mitä lääkäri Vainio.

Onko meillä koko tämän koronapiinan ajan olleet väärät THL ja STM -arvioijat ja väärät ministeri -päättäjät?
Olisiko tilanne toinen, jos hallituksesta eniten äänessä olleiden korona -infoa, – suosituksia, -välttämättömyyksiä latelevien naisministereiden tilalla olisi ollut miehiä? Ja heille lisävaatimus: kaikki armeijan käyneitä!

En tiedä. Kunhan ilkeästi ja julkisesti kehtaan ihmetellä!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu