Tämä vanhus ei kyllä enää pystynyt edes skarppaamaan, kun ei tuntenut omaa pikaansa, mutta vaikka näin ei saisi sanoa, niin se pika oli pahemmanluokan öykkäri ja kaikki pelkäsivät sitä.

Ironisinta tässä oli se, että toinen vanhus, taloyhtiön hallituksen jäsen (sivumennen sanoen myös kirkkohallituksen jäsen), käytti tätä höppänää vanhusta hyväkseen niin, että käytti tämän (muka) antamalla valtakirjalla kahta ääntä hallituksen kokouksissa, kunnes joku keksi, ettei tämä ihminen ollut enää edes tietoinen tämän maailman riemuista.

Meitä on niin moneksi ja osa jää kirkollekin, mutta tämä vanhusasia on niin vakava, että meidän kaikkien pitäisi vaan jaksaa tästä rummuttaa ja laittaa painetta päättäjien suuntaan, sillä nämä hoitajat ja usein eivät myöskään hoitoyksiköt pysty paljoakaan tekemään, jos ei tekeviä käsiä yksinkertaisesti ole.

Nyt heitä ilmaan kysymyksen, jota varmaan monikin mielessään on pohtinut, mutta rasismisytteiden vuoksi ei tohdi sanoa, nimittäin sen, että olemmeko me velvollisia elättämään noita maahanmuuttajanaisia kotiin lisääntymään, kun meillä olisi kova tarve tekevistä käsistä? Se ei olisi liikaa pyydetty, jos nämä opettelsisivat kielen ja kouluttautuisivat sen verran, että voisivat auttaa näissä käsiä vaativissa tehtävissä.

Eikö pitkässä juoksussa tulisi edullisemmaksi, että näitä tuettaisi opinnoissa ja odotettaisi heidänkin osallistuvan leipänsä hankkimiseen kouluttautumalla esim. vanhustemme hoitoon.

Hyvänä motivaattrina voisi toimia muutaman kuukauden karenssi, niin kuin meille kantasuomalaisillekin napsahtaa, jos ei koulutus ja/tai työ kelpaa. Se toisi lisää lapsia päiväkoteihin ja sitä kautta lastenhoitajille töitä ja vapautuva työvoima autaisi vastaavasti muualla.

Voisi siitä syntyä pienimuotoista sääsötäkin.