Takaraja perunan taimille
Moni muistaa, miten eilen tehtävästään eronnut valtiovarainministeri Katri Kulmuni patisti toukokuussa joka ikistä suomalaista maataloustöihin: Että ”kannattaa lähteä poimimaan mansikoita ja istuttamaan perunantaimia.”
Peruna -tietämys on nolo moka siksi, että jos jonkun, niin Keskustapuolueen puheenjohtajan pitäisi tietää, mitä kaikkea suomalainen maaseutu on ja mitä esim. maatalous. Pitäisi tietää, mitä kylvetään, mitä istutetaan ja edes jollain lailla erottaa siemenet ja sipulit, mukulat ja taimet.
Kesäkuun alkajaisiksi eteemme pamahti toinen moka: kyseessä oli isolla rahalla koulutuksen hankkiminen rva ministerille. Maatalouteen liittyvää se ei ollut, vaan tarve oli ollut, miten esiinnytään, miten viestitään.
Nyt vaan ihmettelen sitä, miten on mahdollista, että Kulmuni on päässyt kansanedustajaksi saakka. Miten hän on vaalitilaisuuksista toiminut? Miten näyttänyt osaamisensa? On kai hän nyt jo siinä vaiheessa esiintynyt ja melko suuren joukon ihmisiä vakuuttanut siitä, että juuri hän on sopiva kansanedustajaksi, on sopiva vaikka ministeriksi saakka.
Ja jos sitä noin vaan otetaan pestejä vastaan kuin mitä esim. elinkeinoministeri Lintilä toteaa: ”Valtiovarainministerin pesti on tehtävä, josta ei kieltäydytä!” niin kyllä pikkuisen alkaa nousta tavallisen kansalaisen otsaan huolestumisryppyjä. Ei em., ei mikään muukaan ministeri -pesti voi olla sellainen, että niitä vaalien jälkeen miten vaan jaetaan. Tehtävään tarvittava asia -osaaminen pitää olla, mukaan lukien sujuva esiintyminen. Tarvittavat koulutukset jokainen maksakoot omasta kukkarostaan!
—
Perinnetiedon mukaan kesäkuun kuudes on päivä, jolloin viimeistään pitää perunat istuttaa maahan. Toivottavasti tuleva valtiovarainministeri tietää, miten päin perunan taimet maahan kylvetään. Että tulisi joku päivä sitä satoakin. Hyvää sellaista!
Joku on todennut, jotta Katri Kulmunin koulutusmoka oli pöhkö, mutta melko vaaraton.
https://yle.fi/uutiset/3-11388087
Nooh, minun silmissäni se oli tätä, mitä vanha kansa sanoo: ”ahneel on paskane loppu!”
Ilmoita asiaton viesti
On mitätön tai ei, minun mielestäni moka oli jo siinä, että vaikka virkamiehet pitivät koulutuksen hankintaa Tekiriltä ongelmallisena ( Tekir ei viestintäpalvelujen listoilla ollut), niin Kulmuni sen vaan päkkipäisesti tahtoi. Kysyikö edes, mitä maksaa! Ei valtiovarainministerin jakkaralla istuvan (ei muittenkaan ministerien) pidä mitä tahansa tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Perunoitten istuttamisen takaraja 6.6. alkaa mennä umpeen. Illan uutisia kun on seurannut, niin tulee olo, että taitaa mennä umpeen jotain muutakin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1b3fbedd-0b56-42a8-aa74-67735530762a
Minua ei haittaa, vaikka koko hallitus menisi uusiksi!
Ilmoita asiaton viesti
Minua haittaisi, jos sinne änkeäisi entinen kykypuolue kokoomus edustamaan oikeistolaista ideologiaa sekä ps apupoikana komppaamaan.
Perunoiden istutuksen takaraja taitaa olla huhtikuun loppupuolella, jos meinaa saada aitoja uusia perunoita ennen juhannusta.
Itse laitoin ämpäriperunoita toissavuonna 20 kpl maaliskuun lopussa ja keväällä oli niin kylmää, että ne joutuivat viihtymään huoneistossa vielä puolitoista kuukautta ennen kuin kylmyys hävisi ja takapihalle vietiin.
Ne perunoiden taimet olivat pitkiä ja laihoja, vaaleanvihreitä. Heti kun ne pääsivät lämpimään ilmaan paistattelemaan takapihalla, niin ne tummuivat ja paksuuntuivat, kun saivat tarpeeksi fotoneita auringosta, kun sisällä fotoneita oli liian vähän.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa että piiiitkiä ja laihoja. Googleta Yläkuu ja ota sieltä esiin kuun vaikutuksia juuri nyt.
—
Kulmunia yläkuun vinkit eivät kyl pelasta!
Ilmoita asiaton viesti