Tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja siihen lausunnon antajat

”Valtuuston vanhuspalvetustrategiassa on esitys ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivapaikasta kasvavan palvelutarpeen edessä, mutta sitä ei ole toteutettu.”

Missä tuollaista tekstiä?
Sitä on meikäläisen vuosittaisessa suosikki-infossa.
Ja mikäkö se suosikki-info sitten on?
Se on tarkastuslautakunnan menneestä toimintavuodesta laatima arviointikertomus, se, josta löytyy lautakunnan näkemys ja arvio, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kyseessä Salon kaupunki ja valtuustokaudelle 2017-2021 valitun tarkastuslautakunnan laatimasta arviointikertomuksesta 2020 vanhuspalveluiden kohdasta yksi lause.

Arviointikertomus on menossa valtuuston käsittelyyn 21.6.2021.
https://salo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20214637-5

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1) merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
2) lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tiedoksi ja velvoittaa kaupunginhallituksen antamaan lausunnon lokakuun 2021 loppuun mennessä toimenpiteistä, joihin on ryhdytty arviointikertomuksessa mainituista asioista.

Ihan hyvin tuossa voisi olla joku muukin Suomen kunta!

Tällaisina kuntavaalivuosina, jolloin valta kunnissa voi hyvinkin reippaasti vaihtua, pitäisi tässä maassa – minun mielestäni pitäisi – olla laki, asetus, ohje tai määräys, että kuntien arviointikertomuksiin annettavat lausunnot/vastineet antaakin se joukko, joka vallan kahvaa arviointivuonna ihan oikeasti piti: siis vanha hallitus.

Vanhoja pöytäkirjoja lukemalla ( ja virkamiehiä kuulemalla) uusi hallitus saa toki jotain tietoa, mutta ei se kaikkea menneen vuoden taustoja ja tapahtumia tiedä. Tuntuu hullunkuriselta, että se kuitenkin noin vaan joutuu toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä selittelemään.

Toki ei silläkään enää kovin suurta merkitystä käytännössä ole, jos vanha hallitus lausunnon menneestä vuodesta antaisi, mutta olisi se jonkunnäköinen peiliin katsomisen paikka. Että mitä tulikaan tehdyksi, hyväksytyksi tai läpi sormien katsotuksi!! Olisi siinä sitten mietittävää myös kaikille uusille luottamustehtävässään aloittaneille, niin valtuutetuille kuin hallituksen ja eri lautakuntien jäsenille!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu