Sähköautojen aikaan ?

 

Liikenteen päästöt ovat merkittävässä asemassa, kun yritetään hillitä ilmaston lämpenemistä. Tämä pätee, vaikka uudet autot kuluttavat yhä vähemmän polttonestettä. Tavoite 700.000 sähköautosta Suomessa vuonna 2030 eli kymmenen vuoden päästä on haasteellinen jo pelkästään siksi, että sähköautot eivät ole hinnaltaan vielä pitkään aikaan kansanautoiksi soveltuvia. Ajomukavuudestakin pitää puhua, kun yhdellä latauksella ei ulotu suorittamaan päivämatkaa. Sama koskee hybridiautoja. Meille tarjottiin autonvaihdon yhteydessä ilmastotekona hybridiautoa 1,5 vuotta sitten. Hinta hirvitti. Uusi ja ehkä viimeinen automme käy nyt bensalla.

 

Uusiin sähköautoihin siirtymistä tuetaan jo nyt monin verohelpotuksin ja joko julkisesti tai yksityisesti rakennetuin latauspistein. Ratkaisuilla suositaan varakkaita henkilöitä. Keille muille pitäisi kompensoida ja kuinka paljon sähköautojen käyttöä? Uusimmassa poliittisessa ulostulossa ehdotettiin, ettäkompensointi kohdistuisi vähätuloisille maaseudun asukkaille. Puhutaanko nyt todellakin vähätuloisista, kun kompensaation tulorajaksi on esitetty maksimissaan 40.000 euron nettotulot vuodessa? Jos kompensaatio koskee kotitaloutta, se koskee myös yksin asuvia. Jos maaseudun kotitaloudessa on useampia autontarvitsijoita (ja autoja), tulisiko heistä kuitenkin jokaisen saada oma kompensaatio? Siihenkin pitää vastata sillä kotitalouden jäsenillä saattaa olla eri aikataulut ja matkan kohteet. Tarkoitus ei myöskään voi olla, että kompensaatio annettaisiin vain työssäkäyville. Myös opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset tarvitsevat maaseudulla autoa.

 

Mistä on syntynyt käsitys, että kaupunkilaiset pystyisivät ostamaan sähköautoja tuosta vain, eivätkä ole siksi ryhmänä kompensaation arvoisia? Vai onko taustalla ajatus, että kaupunkilaiset kyllä pärjäävät pelkän julkisen liikenteen varassa? Onko kenties ajateltu, että kaupunkilaiset pääsevät junalla mökeilleen? Entä miten pysyväksi ilmiöksi muuttuva etätyö mökeillä pitäisi ottaa huomioon? Olisiko aika nyt kypsä muutoksiin henkilöverotuksessa siten, että mökkikunta voisi saada siitä osansa, kiinteistöveron lisäksi?

 

Entä miten maaseutu määritellään? Monista maaseutukunnista on tullut kaupunkeja ja monista kaupungeista kuntaliitosten seurauksena osittain maaseutua. Helsinki on hyvän julkisen liikenteen osalta poikkeus, ei sääntö. Kuitenkin myös siellä on katvealueita, jonne julkinen liikenne ei yllä lainkaan tai on kohtuuttoman harvaa. Sama koskee muitakin palveluja. Kun ajatellaan tilannetta Vaasassa, niin julkinen liikenne on käyttökelpoisuutensa puolesta heikentynyt. Harva jaksaa istua päivittäin kotiseutumatkalla Ristinummelta keskustaan tai päinvastoin, kun bussi kiertää puoli kaupunkia. Koulujen loma-aikoina julkisesta liikenteestä ei juuri voi puhua. On puhuttava myös julkisen liikenteen maksuista. Korkeat maksut ovat jo nyt harrastustoimintaan osallistumisen este monille pienituloisille.  

 

Kun keskustellaan sähköautojen ilmastoystävällisyydestä, vaietaan tarkoituksella akkutuotannon eri vaiheissa syntyvistä ilmastopäästöistä jaympäristöhaitoista. Akkujen valmistamiseen tarvitaan monia metalleja ja mineraaleja, mikä lisää kaivostoimintaa. Tämä tarkoittaa, että kulutamme tulevien sukupolvien potentiaalia ja pilaamme luontoarvoja jatkossakin, usein pysyvästi. Eettisiä kysymyksiä ei pystytä ohittamaan pelkällä kierrättämisellä.Käyttökelpoisen auton romutuspalkkio sähköautoa ostettaessa ei näytä kovin ekologiselta teolta sekään.

 

Olen samaa mieltä siitä, että sähköautoasiassa on edettävä. Tässä vaiheessa on kuitenkin paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Yhdenvertaisuus sopisi olemaan eri kysymyksiä yhdistävä sana. En ole vielä vakuuttunut poliitikkojen kyvystä hallita riittävästi tätä näkökulmaa, kun haetaan keinoja edistää sähköautojen käyttöä. Lisäaika tulisi siksi nyt tarpeeseen.

 

 

marjattavehkaoja

Olen lähtöisin Helsingistä. Työelämäni sosiaali-ja terveydenhuollossa aloitin 1972 Lahdessa. Siirryttyäni Vaasaan 1975 toimin suunnittelutehtävissä ja lääninsosiaalitarkastajana lääninhallituksessa. Olin vuodet 1991-2003 SDP:n kansanedustaja. Vedin myös kahta kv-projektia Kosovossa ja Romaniassa. Nyttemmin olen palannut takaisin Helsinkiin. Harrastan mm. kokkaamista, lukemista, kirjoittamista, uintia, melontaa, golfia, käsitöitä, puutarhaa, matkustelua ... Kulttuuritapahtumat kiinnostavat yhä enemmän. Kuusi lastenlasta pitävät vauhtia yllä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu