Joulukuusen tarina

Tänä vuonna kävimme lapsen kanssa kuusen tupaan valonpäivänä. Ja nyt ihan huomaamatta huomaan, että meille on tainnut syntyä jouluperinne. Itselleni tärkeätä ei ole enää kuusen koristelu vaan se, että käymme yhdessä valitsemassa puun ja kysymme siltä luvan. Kuusi tuo meille iloa monin tavoin.

Ehkä se oli itseasiassa kuusi, joka herätti kiinnostukseni syvemmin perinteisiin. Vuosia sitten mietin, milloin olisi hyvä hetki kaataa joulukuusi. Vastaus löytyi kuunkierrosta. Sieltä alkoi löytyä myös paljon tietoa siitä, miten vanha kansa tiesi kaiken maailman asiat. Tieto, joka oli elämisen kannalta tärkeää perinnetietoa, kulki ihmisten mukana.

Vanha kansa luki luonnon merkkejä ja kuun kulkua. Hyvän kasvun eväissä tärkeätä oli tuntea tuulen suunnat. Pääskyset näyttivät poudan ja sateen.

Kuu kertoi, milloin kaadettiin rakennuspuut, milloin polttopuut. Se kertoi, milloin säilöttiin marjat, siivottiin ja pestiin pyykit. Naisille kuu kertoi kuukautisten rytmistä. Se kertoi kun oli aika lisääntyä tai olla omissa oloissaan. Kuunkierto oli osa naisen rytmiä, luonnon rytmiä ja voimaa.

Mitä tapahtui tälle tiedolle? Miksi siitä ei kerrottu enää koulussa?

Televisio tuli Suomeen 50-luvulla. Kun radio, lehti ja televisio yhdessä kertoivat sääennusteen, luonnon merkkien seuraaminen väheni. Kun lehti mainosti apteekin kipulääkettä, tarve tietää luonnon omat kipulääkkeet väheni. Kun nämä tiedon työkalut kertoivat, miten pukeutua, niin pukeuduttiin. Pikkuhiljaa ne alkoivat kertoa meille, miten elämää tulisi elää. Ja näin tehtiin.

Mutta kuu kiurusta kesään. Sanalaskut elävät ja tuovat tietoa vieläkin. Meillä on paljon viisaita sananlaskuja.

”Se, joka kuusen kurkottaa, niin katajaan kapsahtaa.”

Ja niin kuusi jatkoi opetuksiaan. Yhtenä vuonna se jopa ruokki meitä kerkillään joulun jälkeen. Kuten keväällä. Ja kerran jos toisenkin, kuusen pihka hoiti pahan haavan.

Vuosien aikana, kuusi on kutsunut alleen suojaan. Sanotaan, että se on kertonut talon paikankin aikoinaan.

”Sitä kuusta kuuleminen, jonka äärellä oleminen.”

Itselleni se on opettanut paljon rakkaudesta, merkityksistä ja kärsivällisyydestä. Aitous on elämisen arvo. Kuusen alla tittelit vaan katoaa ja jokainen on yhtä arvokas.

Lopuksi kuusi kysyy joulun sanomasta. Onko se kiltteys tai puhdas antamisen ilo? Selkeää kuitenkin on, että tuhmatkin tarvitsevat halausta. Ehkä juuri kaikkein eniten.

+2
Marjoriina Alhainen

Olen luonnontuoteneuvoja ja maaseutuagentti. Kirjoitan luonnosta, perinteistä ja maaseudulla elämisestä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu