Arjen tietoturvaa – maalaisjärkeä verkkoon

Internet nykymuodossa on ollut ilonamme jo lähes 30 vuoden ajan, mutta edelleen on järkevää muistuttaa omasta tietoturvasta ja siihen varautumisesta. Onneksi maalaisjärjellä pärjää jo pitkälle ja muutkin neuvot sekä vinkit ovat suhteellisen yksinkertaisia muistaa ja toteuttaa. Tässä olisi sinulle vielä käytännön lista, josta on varmasti hyötyä:

 

Salatut yhteydet ovat tärkeitä

Salatut yhteydet ovat tärkeitä ja varsinkin silloin, kun olet syöttämässä henkilökohtaisia tietoja, esimerkiksi luottokortin tietoja tilatessasi verkkokaupoista tavaraa. SSL-salatut verkkosivujen osoitteet alkavat kirjaimilla ja merkeillä: https://. Selaimessa näkyy myös kuvake lukosta. Tällaisten sivujen kautta tietojen varastaminen on lähes mahdotonta. Älä siis syötä tietoja, mikäli yhteys ei ole salattu.

Salasanat ja ohjelmistot päivitettävä

Yksi useimmin toistetuista neuvoista on se, ettei samaa salasanaa saa käyttää eri palveluihin. Tämä johtuu siitä, että saman salasanan käyttäminen useassa eri palvelussa voi olla vaarallista.  Jos johonkin yksittäiseen palveluun murtaudutaan, voi salasanasi olla saatavilla verkon rikollisille joka ikiseen palveluun, jossa tätä salasanaa käytät.

On toki luonnollista, että nykyaikana kymmeniin palveluihin eri salasanan muistaminen on vaikeaa. Siksi monet käyttävät samaa salasanaa, kun surffailun kohteena ovat esimerkiksi  verkkokaupat Kiinassa ja lomakkeet Kelan sivuilla. Tätä helpottamaan on tullut mm. Google Chrome -selaimestakin tuttu vahvan salasanan ehdotus, jonka selain myöskin muistaa. Salasanaa ei pääse kuitenkaan katsomaan ja muuttamaan ilman käyttäjän itse asettamaa salasanaa selaimeen tai jopa käyttöjärjestelmään.

Päivitä tietoturva- ja virustorjuntaohjelmisto säännöllisin väliajoin. Jos sellaista ei ole, hanki se nopeasti! Maksuttakin on saatavilla päteviä ohjelmistoja eri käyttöön. Joka tapauksessa on aina parempi käyttää jotain tietoturvaohjelmaa kuin olla täysin ilman. Muiden laitteiden ohjelmistopäivitykset on aina hyvä asentaa, oli sitten kyseessä tietokone tai muu internetiin yhdistetty laite.

Muista, että päivitettäviin älylaitteisiin kuuluvat myös mobiililaitteet. Monikaan ei ole huomannut, että älypuhelimissa on olemassa omat tietoturvaohjelmat. Puhelimet tarjoavat päivityksiä yleensä onneksi melko usein ja lähes pakottavat käyttäjän päivittämään laitteensa.

Somen ongelmat

Joskus pelkät salasanatkaan eivät estä esimerkiksi identiteettivarkauksia. Sosiaalisesta mediasta on helppo napata käyttäjien tekemiä kuvia talteen, varsinkin silloin, jos kuvat ovat julkisia. Näin kävi esimerkiksi 32-vuotiaalle suomalaisnaiselle, jonka kuvat varastettiin saksalaisen identiteettivarkaan toimesta.

Monille meistä tulee paljon sähköpostiin paljon epäilyttäviä viestejä, joissa pyydetään lähettämään rahaa esimerkiksi ulkomaille. Nämä kirjeet ovat vielä verrattain helppoja tunnistaa huijauksiksi, mutta nykyään ihmiset vastaanottavat todella taidokkaasti tehtyjä viestejä, jotka näyttävät olevan alkuperältään pankkien ja erilaisten palvelujen lähettämiä. Näissä viesteissä on usein linkki, joka ei vie luvattuun paikkaan. Ne saattavat ohjata käyttäjät huijaussivulle, jossa pyydetään luovuttamaan esimerkiksi luottokorttitiedot. Pankit eivät lähetä koskaan sähköpostitse tällaisia viestejä, joten omia tietoja ei kannata koskaan luovuttaa.

Sosiaalisessa mediassa on hyvät keinot estää ei-toivottuja henkilöitä. Tämä tapahtuu estämis- eli blokkaustoiminnolla, jonka avulla estetty käyttäjä ei voi nähdä blokkaajan profiilia, viestejä ja kuvia. Hän ei voi myöskään löytää usein hakutoiminnollakaan käyttäjää. Jonkin verran blokkausta yritetään kiertää tekemällä useita profiileja, mutta nekin on helppo blokata tarvittaessa. Varsinkin alaikäisille nuorille kannattaa korostaa sitä, että estäminen on jopa kannatettavaa, jos epämääräiset henkilöt yrittävät ottaa yhteyttä.

Kuten näistä vinkeistä huomaat, tietoturvan ei tarvitse olla vaikeaa. Toivottavasti vinkeistä on sinulle apua!

Markkinakettu

Yksityisyrittäjä jo 80-luvun lopulta. Omia ajatuksia löytyy osoitteesta <a href="http://markkinakettu.blogspot.com/" title="http://markkinakettu.blogspot.com/">http://markkinakettu.blogspot.com/</a> ja facebookista <a href="https://www.facebook.com/markkinointiguru/" title="www.facebook.com/markkinointiguru">www.facebook.com/markkinointiguru</a> Jos intoa ja aikaa riittää niin firmasta lisätietoja löytyy kotisivuilta <a href="http://www.ertuki.fi" title="www.ertuki.fi">www.ertuki.fi</a> ja tekemiäni videoita YouTubesta kanavalta: eRoom

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu