Finninaamat pelaamasssa

”Finninaamat pelaamassa ja juomassa energiajuomia” – käsitys e-urheilupelaajista on tiukassa. Totta on osa, sillä monet tietokonepelejä kotona pelaavista nuorista väheksyy urheilun ja oikean ruokavalion merkitystä omalle terveydelle. E-urheilu on kuitenkin jotain muuta kuin pelkästään pelailua tietokonepeleillä, se on tavoitteelista kilpapelaamista, jossa kansainvälisellä tasolla on kyseessä miljoonat eurot per turnaus, eli aivan yhtä isot rahat kuin jossain Wimbledonin tennisturnauksessa- erona vain, että e-urheilun turnauksia katsotaan suuremmalla väkimäärällä suoratoistokanavien kautta kuin Wimbledonin tennisturnausta.

E-urheilu on lajina kohtuullisen uusi, eikä Suomessa ole ammattilaistasolla kuin muutama harva organisaatio, ja siksi useimmat suomalaiset ammattilaiset ovat löytäneet oman työpaikkansa joko Euroopan, Aasian tai USA:n joukkueista. Ammattilaistasolla ei pärjää ylipainoisena tai vain energiajuomaan juomalla, mutta siinä missä rallimaailman, Formulat ja monet muut urheilulajit mainostavat energiajuomia, liitetään ne myös tietokonepelaamiseen. Tietokonepelaaminen ja mobiipelaaminen ovat tulleet arkeemme hieman takavasemmalta, ja koska päättävät tahot ovat yleensä hieman vanhempaa ikäryhmää ja kaukana nuorten arjesta, ei tietous pelaamisen todellisuudesta ole vielä laajentunut Suomessa aivan joka tasolle. Mutta esimerkiksi Tanskassa on pääministeriä myöten oltu e-urheilun kanssa tekemisissä aivan kuin minkä tahansa muun urheilulajin. Tanskassa on itseasiassa hyväksytty e-urheilu hallituksen puolesta harrastukseksi siinä kuin muutkin, ja itseasiassa luotu jopa valtiollinen e-urheilu strategia. Suomessa presidentti Sauli Niinistö kutsui useamman e-urheilu ammattilaisen Presidentin linnaan juhlimaankin, josta silloin aika lailla kirjoitettiin, ja onhan e-urheilua näkynyt tänä vuonna paljon myös perus tv-kanavilla, joten tietoisuus on Suomessa lisääntynyt tämän vuoden aikana varmasti kohisten.

Ei jokaiselle

Pysyäkseen e-urheilun aivan huipulla, tarvitsee pelaajan harjoitella useampi tunti päivässä, ja harjoittelu sisältää myös kehonhuoltoharjoitteita sekä mentaalista valmennusta. E-urheilu ei lajina sovi jokaiselle, aivan kuten ei sovi kiekonheitto tai ralliautoilu tai tanssi. E-urheilu vaatii ammattilaistasolle pääsemistä yhtäläistä omistautumista lajilleen kuin mikä muukin urheilu tai harrastus, jossa halutaan nosta ammattilaiseksi, eikä nopeata tietä menestykseen ole. Laji myös vaatii paljon huipulla pysymiseksi ja nuori laji on vaatinut jo monia ammattilaisten loppuun palamisia alle 30-vuoden iässä, joten Suomessakin tarvitaan koulutusta yhä lisää tämän lajin ympärille.

Vaikka haluaisit olla hyvä jossain e-urheilun pelilajissa, se ei välttämättä riitä. Jokaisella halukkaalla ei välttämättä ole tarvittavia refleksejä tai kykyjä omaksua pelin tarvitsemia ominaisuuksia. Nopeus, hahmottamiskyky ja kokonaisuuksien ymmärtäminen kehittyvät pelatessa, mutta siinä missä jotakin peliä voivat pelata miljoonat pelaajat ympäri maailman, vain sadat pelaajat pääsevät todella ammattilaisiksi ja huipulle. Tämäkin tosiasia on hyvä ymmärtää jatkosssa ja tuoda esille, useampi voi harrastaa pelaamista, pyrkimättä edes kilpatasolle. Ja kilpatasollakin voi jäädä kansalliselle tasolle, jolla ei vaadita täysammattilaisuutta, aivan kuten kehitys on tapahtunut monessa muussa perinteisessäkin lajissa.

E-urheilusta keihäänkärki

E-urheilun harrastajamäärät kasvavat kovaa tahtia ja ovat jo Suomessa jo monissa muissakin Euroopan maissa ja USA:ssa ohittaneet perinteiset lajit. Ei pelkästään että tie mammonaan olisi yhtään helpompaa, vaan koska pelaaminen on tätä päivää. Pelasit sitten mobiilisti tai kotona tietokoneella, se on enemmän tätä päivää kuin keihäänheitto tai mäkihyppy, ja siksi valtiollisella tasolla ja yritysmaailmassa pitää vähitellen huomata laji ja lähteä sen kehityksen kelkkaan. Kehitettävää nimittäin on paljon jokaisella tasolla, mutta niin on myös potentiaalia sekä vaikuttaa koko kansanterveyden yhteen tärkeään pylvääseen eli nuorten terveyteen, kuin myös kehittyvään uuteen liiketoimintaan, eli e-urheiluun, joka vuoden 2019 aikana ylitti ensi kertaa miljardin dollarin liikearvon. Tärkeintä on kuitenkin, että valitsee nuori lajin kuin lajin, on harrastaminen yleistä kasvua ja terveyttä edistävää.

Suomessa on jo useilla kouluasteilla ja eri puolella Suomea mahdollista opiskella e-urheilua. Lisäksi monien kaupunkien nuorisotoimet ovat löytäneet tietokonepelaamisen tavaksi kommunikoida nuorten kanssa ja saada nämä pois kaduilta. Seuraavassa vaiheessa voidaan tietokonepelaamisen avulla saada nuoria entistä enemmän myös huomioimaan oma terveytensä. Sen aikaansaamiseksi tarvitaan vain enemmän huomiota kokonaiskuvaan sekä e-urheilun ammattilaiset esille kertomaan siitä, mitä kaikkea se vaatii olla ammattilainen. Se ei ole vain pelailua, vaan itsensä kokonaisvaltaista huomioimista, aivan kuin muissakin kovaa harjoittelua vaativissa lajeissa.

 

Markkinakettu

Yksityisyrittäjä jo 80-luvun lopulta. Omia ajatuksia löytyy osoitteesta <a href="http://markkinakettu.blogspot.com/" title="http://markkinakettu.blogspot.com/">http://markkinakettu.blogspot.com/</a> ja facebookista <a href="https://www.facebook.com/markkinointiguru/" title="www.facebook.com/markkinointiguru">www.facebook.com/markkinointiguru</a> Jos intoa ja aikaa riittää niin firmasta lisätietoja löytyy kotisivuilta <a href="http://www.ertuki.fi" title="www.ertuki.fi">www.ertuki.fi</a> ja tekemiäni videoita YouTubesta kanavalta: eRoom

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu