Ratkaisu kestävyysvajeeseen: Vientiteollisuuden palkat alas ja sotepalveluiden ylös

Suomen tulevaisuus näyttää nyt huolestuttavammalta kuin koskaan. Myös oma tulevaisuus ja vanhuus näyttää erityisen huolestuttavalta. Suuri huoleni on nyt konkretisoitunut, kun oma vanhempi on joutunut laitoshoitoon. Kotipaikkakunnalla hoitopaikkaa ei ole. Eikä siellä ole hoitajia eikä juuri lääkäreitäkään. Jos vanhus tarvitsee tuettua palveluasumista, on hänen odotettava vuodeosastolla, jossa ei ole hoitajia, kunnes parikymmentä omaa ystävää hoivakodista kuolee. Jonotusaikaa ei kukaan tiedä, mutta se kerrottiin olevan luokkaa 6kk. Oma vanhempi sairastaa Parkinsonin-tautia. Joka taudin tuntee, tietää mitä 6kk:n makaaminen vuodeosastolla tarkoittaa yli 80-vuotiaalle ihmiselle. Hoivakotipaikka löytyi kaukaa vanhuksen kotoa, toki läheisten läheltä, mutta henkinen kuormitus on valtava, kun kodin ja ystävät joutuu jättämään kauas. Huoli ei valitettavasti kuitenkaan vähentynyt – hoidon ja johtamisen taso näyttäytyy luokattomalta. Sitä en tässä halua sen enempää puida. En usko, että missään muuallakaan tilanne olisi sen paremmin. Vika on rakenteissa.

Hoiva- ja hoitotyön arvostus nostamalla palkkoja reilusti

Rakenteellisia vikoja on monia. Paljon olen kuullut, että esimerkiksi lähihoitajat kokevat, ettei heidän työtä arvosteta. Yksi syy lie alan vahva hierarkinen kulttuuri. Johtamiskulttuuri tulisi muuttaa. Se auttaisi jonkin verran. Hoitajamitoitusta muutettiin. Ajatus on hyvä, mutta mitä se auttaa, kun hoitajia ei ole ja jos on, he haluavat pian vaihtaa alaa. Hyvin moni varmasti tekee hoiva- ja hoitotyötä, koska rakastaa sitä ja varmasti moni vastaanotettu kiitoskin auttaa jaksamaan. Valitettavasti kiitoksilla vain kissa elää, kyllä arvostusta voisi osoittaa myös palkalla.

Teollisuuden kilpailukyvyn palauttaminen

Samaan aikaan toisaalla. Teollisuuden työpaikat katoavat maastamme. 100-vuotta suomalaista osaamista pyyhkäistiin pois tällä viikolla maailman kartalta, kun Veitsiluodon tehdas ilmoitti sulkevansa ovensa. Kymmenessä vuodessa Suomesta on hävinnyt melkein 30% teollisuuden työpaikoista. Silti mistään eduista ei haluta luopua – päinvastoin, lisää pitäisi saada. Tiedossa on, ettei Suomi pärjää kustannuskilpailukyvyssä kilpailijamaille – investoinnit menevät pääosin muihin maihin. Työvoimakustannus ei ole ainoa syy, mutta merkittävä sellainen kuitenkin. Olisiko hienoa, jos edes nykyiset työpaikat säilyisivät tai jopa saataisiin ne lisääntymään. Yksi konsti on palkkojen alentaminen.

Ongelman yksinkertainen ratkaisu: vaihdetaan palkkoja

Mitäpä jos laitettaisiin nämä kaksi ilmiötä yhteen? Teollisuuden keskipalkka on 3392€/kk ja terveys- ja sosiaalipalveluiden 2600€/kk. Työntekijöitä molemmilla aloilla on suurin piirtein saman verran. Mitä tapahtuisi ja vaihdettaisiin palkat keskenään? Teollisuuden palkat laskisivat vain 23% ja sotepalveluiden palkat nousisivat jopa 30%. Tällaisilla palkanmuutoksilla on jo vaikutusta yllä kuvattuihin ilmiöihin. Liittokierrosten 0,67% yleiskorotukset vain haittaavat alojen palkkakehitystä. Tämähän vaatisi vain muutaman ihmisen keskinäisen sopimuksen. Jos yksittäisestä teollisuuden työntekijästä tuntuu, että mieluummin haluaa pitää kuukausiansion, niin Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet kouluttautua uudelleen. Esimerkiksi sotealalta töitä varmasti löytyy. Kirpaiseehan se palkan laskum meistä jokaista. Mutta syvästi kirpaisee myös se, että meidän vanhemmat ja isovanhemmat eivät saa hoitoa ja joutuvat kärsimään. Pian olemme itsekin samassa jonossa vuodeosastolla ja kaikesta laaduttomuudesta meidän omat lapset maksavat valtavan hinnan. Syitä miksi tätä ei voisi toteuttaa löytyy helposti kymmeniä. Yrittäjänä tiedän, että valtio on erittäin taitava siirtämään yritysten varoja itselleen mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Ei todellakaan olisi mahdottomuus siirtää tuo palkkapotti yksityiseltä sektorilta julkiselle kilpailukykyalennus säilyttäen. Jaettava kakku kasvaisi, kustannukset alenisivat ja työllisyys paranisi. Jos vielä haluaisi varmistaa ratkaisun onnistumisen, voisi ansioverotusta laskea. Näin myös ostovoima säilyisi.

Menkööt Veiskat ja Kaipolat, me nautitaan eduista viimeiseen piippuun saakka!

Hirveästi en pistä rahojani kuitenkaan likoon, että AY-väki voisi näin innovatiiviseen ideaan tarttua. Parempi on pitää kiinni kaikista saavuteista eduista varsinkin, kun ne on saatu käännettyä jo vaatimuksiksi. Menkööt Veiskat ja Kaipolat, me nautitaan eduista viimeiseen piippuun saakka ja ehkä vielä pieni Cohiba-sikari päälle!

Kaikki pitäisi itse tehdä, vaan kun ei meinaa millään ehtiä!

– Markku –

0
Markku Pykäläinen
Jyväskylä

Yrittäjä, työyhteisöjen valmentaja,
DI, EMBA, Työnohjaaja (STOry.).
Ennen yrittäjyyttä noin 20-vuotta isojen konsernien pyörteissä. Olen kiinnostunut ihmisen käyttäytymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu