Lintuperspektiiviä 4: Heikentääkö raitiotieliikenne vanhusten palveluita ja viekö se rahaa pois koulutuksesta?

Tämä on erittäin provosoiva kysymys, mutta samalla aiheellinen ja yritän kertoa tässä miksi. Aloitetaan positiivisesti: raitiovaunut ovat mukavia, äänettömiä, kulkevat vähäpäästöisellä sähköllä ja elävöittävät kaupunkikuvaa. Pysäkkiajat ovat lyhyempiä, kiihtyvyys suurempi ja vaunun kapasiteetti isompi kuin busseilla. Raitiovaunun on todettu myös kasvattavan joukkoliikenteen matkustajamääriä. Tosin raideliikenteen nopeus on myös suhteellista. Kun siirrytään suorista bussilinjoista syöttöliikenteeseen, voivat eri kohteiden väliset matka-ajat myös pidentyä merkittävästi, kuten kävi Länsimetron tapauksessa. Se puolestaan asettaa kaupungin eri alueet hyvin eriarvoiseen asemaan ja onko se asukkaiden yhdenvertaisuuden kannalta oikein?

Raitiotieliikenteen kerrotaan lisäävän alueen houkuttelevuutta, nostavan maan arvoa ja alueen vetovoimaa. Näin varmasti voi joissain määrin käydäkin, mutta Itä-Helsinkiläisenä en valitettavasti ole kuullut puhuttavan Itäkeskuksesta tai Kontulasta erityisen vetovoimaisena alueena. Olen päätynyt Itäkeskukseen, kun asuminen siellä on kohtuuhintaista ja henkilöautoyhteys työpaikalle on hyvä. En myöskään pitkään Laajasalossa asuneena ole nähnyt raitiotiesuunnitelmien erityisesti vielä vaikuttaneen siellä maan hintaan sen enempää kuin yleinen hintakehitys samalla aikajänteellä. Mutta tämä on oma arvioni myydessäni edellistä asuntoa siellä muutama vuosi sitten, ei tilastollinen fakta.

Miksi sitten pohdin tätä niin suosituksi tullutta raitiotieliikennettä hieman kriittisen kuuloisessa sävyssä? Onko minulla jotain raideliikennettä vastaan? Päinvastoin – asun metroradan varressa ja olen kokenut metroyhteyden keskustaan hyvin positiivisena. No mikä kiikastaa?

Kustannukset! Vaikka monilla kunnilla ja kaupungeilla onkin koronasta huolimatta mennyt hyvin (tai ehkä juuri koronatukien vuoksi), niin yleisesti ollaan sitä mieltä, että soten jälkeen muutaman vuoden aikajänteellä kunnat tulevat olemaan talousongelmien kurimuksessa. Ja silloin keskustelu kustannuksista nousee viimeistään pinnalle. Pohdin tätä nyt siis ennen kaikkea ennakoivassa mielessä.

Raiteiden rakentaminen on kallista. Investoinnit raitiotieliikenteeseen voivat olla suuruusluokkaa jopa 130 kertaiset verrattuna tavalliseen sähköbussivaihtoehtoon (Vantaan ratikka, superbussiselvitys). Satakolmekymmentäkertaiset! Raitiotieinvestointiin on tällä hetkellä toki saatavissa valtiolta investointitukea ja esimerkiksi Tampereen tapauksessa tuki on ollut luokkaa neljännes. Tällöin hintaero kutistuu ”vain” satakertaiseksi. No tuokin tuki on kuitenkin peräisin valtion budjetista, eli summa on poissa muualta – raha ei tule meidän julkisen talouden ulkopuolelta.

Monissa yhteyksissä todetaan raitiotieratkaisun olevan jopa kolme kertaa pitkäikäisempi kuin sähköbussien. Kun tämäkin otetaan huomioon, voi  raitiotie investointina olla silti suuruusluokkaa 30 kertaa kalliimpi. Kyse on suuruusluokkaa sadan miljoonan euron suuruusluokkaa olevista lisäkustannuksesta kaupungin maksettavaksi. Ja tällä rahalla puhutaan vain yhdestä raitiotielinjasta. Lisäksi voisi mainita myös länsimetron opettamana sen, että useimmissa tapauksissa julkisten rakennushankkeiden budjetti ylittyy merkittävästi.

Joukkoliikenteen yksikkökustannusten on todettu olevan raitiovaunuliikenteen osalta luokkaa 2,5-3 kertaa suuremmat kuin bussiliikenteen (HSL, Raideliikenteen hyödyt 2010). Tuossa jo hieman vanhemmassa vertailussa bussiliikenne on ollut dieselkäyttöistä, kun sähköbussien käyttökustannukset ovat lähes puolet edullisemmat kuin dieselbusseilla (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 21/2017). Raitiotieratkaisu on käyttökustannuksiltaan siis suuruusluokkaa 5-6 kertaa kalliimpi ratkaisu kuin sähköbussit. Raitiotie ei siis ole pelkästään kallis investoida, vaan myös kallis käyttää.

En edellä ole vielä maininnut sitä, että kaupunkirakenne ei ole stabiili, vaan elää ja muuttuu koko ajan. Kun kiskot on asennettu, raitiotieverkon muuttaminen tulee todella kalliiksi. Kumipyörillä reitistön muutokset ovat helppoja, sen vaatimat lisäinvestoinnit ovat suhteessa pienet ja kumipyörillä pääsee kaikkialle, minne linja-autot mahtuvat kulkemaan. Kannattaa huomata myös, että sähköbussiteknologia on juuri tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten uskon tilanteen paranevan edelleen nopeasti sähköbussien eduksi. Lisäksi vetyyn perustuvan polttokennoteknologian arvioidaan yleistyvän raskaassa liikenteessä nopeasti seuraavan kymmenen vuoden aikana, jolloin akkuihin liittyvistä ongelmista päästään sähköbussiliikenteessä eroon. Päästöjen suhteen niin raitiovaunu kuin sähköbussikin ovat vähäpäästöisiä, kun molemmilla käyttövoima on sähkö.

Raitiotien budjettilaskelmissa näkee huomattavia kaupunkirakenteen tiivistymisestä johtuvia tuottoja. Mutta eihän kaupunkirakenteen tiivistyminen johdu raitiotieliikenteestä, vaan kaavoituksesta. Kaupunkirakennetta voidaan tiivistää myös ilman raitiotietä, joten kaupunkirakenteen tiivistymisen ottaminen raitiotien tuotoksi on moraalisesti arveluttava ratkaisu. Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka moni haluaa oikeasti asua tiiviissä kaupungissa? Esimerkiksi omassa taloyhtiössä on ilmennyt suurta huolta ympärille mahdollisesti tulevasta lisärakentamisesta – jopa niin, että vaikka hankkeita ei vielä edes ole olemassa, niin siitä huolimatta ne haluttaisiin jo varmuuden vuoksi estää. Suomalainen unelma on omakotitalo järven rannassa keskellä kaupunkia – ei tyypillisesti useimmille toteutettavissa oleva unelma, mutta tuo kertoo sen, että tavoite ei nimenomaan ei ole tiivis kaupunki etäällä luonnosta.

Ja sitten kirjoituksen otsikkoon – raitiovaunuliikenne voi maksaa investointina jopa yli 30 kertaa enemmän kuin sähköbussit ja raitioliikenteen käyttökin monta kertaa enemmän kuin sähköbussilla. Yksi raitiotieliikenteen näköalapaikalla elämäntyönsä tehnyt johtaja on kertonut raitiotieliikenteen kokonaiskustannusten olevan suuruusluokkaa kuusi kertaa suuremmat kuin perinteisen dieselbussiliikenteen. Pitääkö tästä olla huolissaan?

Jos mietitään vain matkustusmukavuutta ja kaupunkikuvaa, niin tietenkään ei. Mutta sekä investoinnit että käyttö maksetaan kunnan keräämistä verovaroista, joten näillä investoinneilla on suora vaikutus kunnan talouteen ja muihin palveluihin. Liikenneinvestoinnit maksetaan samasta kassasta, josta on maksettu tähän saakka myös vanhusten palvelut ja perusopetus. Tosin jatkossa sote-palvelut ja niiden kanssa huomattava osa kunnan tuloista siirtyvät maakunnille. Jäljelle jääville palveluille ja myös opetustoimelle jää huomattavasti pienempi budjetti, josta myös nämä huippukalliit liikenneinvestoinnit on maksettava – ei vain kerran, vaan kymmeniä vuosia. Soten vuoksi niiden suhteellinen vaikutus vain kasvaa. Tässä on syy, miksi minä alan huolestua. Jos nyt tehdään väärä päätös, siitä maksavat ja kärsivät vielä meidän lapsemmekin.

Otsikossa esittämäni väite on valitettavasti tosi ja myöskään tästä asiasta ei käydä julkista keskustelua. Toki vanhusten palvelujen osalta vaikutusten arviointi on vielä vaikeaa, kun soten suunnittelu on kesken. Nyt raitiotieliikennettä suunnittelevissa kaupungeissa tarvitaan arvokeskustelua, mihin kaupunkien pienenevä budjetti oikeasti halutaan käyttää. Kalliiseen infrastruktuuriin, vai esimerkiksi lasten koulutukseen?

Helsingin sanomien puheenjohtajahaastattelussa keskustan Saarikko vaatii toimia hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi: ”Se tarkoittaa myös jostain luopumista”. Tärkeä huomio, mutta hänen ratkaisunsa on yllättävä – hän haluaa teknologian mukaan vanhusten hoivaan. Yllättävä tosiaan, kun muistelee tammikuussa pois nukkuneen äitini viimeisiä vuosia palvelutalossa. Hänen ongelmansa ei ollut huono palvelu, vaan läheisten ihmisten poissaolo arjesta. Roihuvuoren palvelukeskuksessa oli hyvä, lämmin ja huolehtiva palvelu, mutta ihmiset eivät ehtineet tulla tutuksi eivätkä ne olleet perheenjäseniä. Voin vain kuvitella, miten hän olisi suhtautunut robottihoitajiin – ei sen vuoksi, että ovat robotteja, vaan sen vuoksi, että inhimillisten kontaktien määrä olisi jäänyt vielä pienemmäksi. Mielestäni kustannustehokkuutta on tarkasti arvioitava myös siltä kannalta, ovatko huippukalliit liikenneinvestoinnit oikeasti välttämättömiä ja miten ne myös väistämättä heijastuvat kaupungin muiden palvelujen rahoitukseen nimenomaan pitkällä aikajänteellä. Kysy itseltäsi, onko raitiotieliikenne sinulle tärkeämpää kuin esimerkiksi lastesi koulutus, kouluolot ja koulukiusaamisen ehkäiseminen? Ajattelemmeko vain omaa mukavuuttamme, vai tulevia sukupolvia?

Jatketaan seuraavaksi kysymyksellä: Työllistävätkö työvoimapalvelut muitakin kuin itsensä?

Siirrymme pohtimaan tätä seuraavassa kirjoituksessa.

+1
markku-varsila
Kristillisdemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Diplomi-insinööri, markkinointipäällikkö, KD Helsinki ehdokas 1058

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu