Lintuperspektiiviä 6: ”Voiko sosiaalipalveluihin ottaa oppia sadan vuoden takaa?”

Perhe on koko yhteiskunnan perusta. Se sitoo sukupolvet yhteen, se on lasten kasvuympäristö, se siirtää hiljaista tietoa sukupolvelta toiselle, se on perheen jäsenille psyykkinen ja henkinen tukipylväs sekä vanhuksille viimeisten elinvuosien turvaverkko. Perheet muodostavat yhteiskunnan perustuksen. Ja murheellisena joudun toteamaan perheen olevan tällä hetkellä monella tavalla hukassa. Vanhemmuus ja isovanhemmuus on kadottamassa rooliaan, lasten pahoinvointi kasvaa, perheenjäsenet ovat yksinäisiä, fyysisesti ei enää olla läsnä ja kasvatusalustaksi on muuttunut netti ja some.

Miten tämä liittyy kunnalliseen päätöksentekoon? Monellakin tavalla. Lapsiperheitä ei enää arvosteta, lasten saamiseen ei kannusteta eikä lapsiperheitä tueta. Koulutuksesta ja nuorten mielenterveyspalveluista leikataan, hallituksen puheenjohtajat puhuvat vaalitenteissä tehneensä perhepolitiikkaa, mutta eivät kerro millaista. Kyse on lähinnä leikkauksista, joilla pyritään pakottamaan pienten lasten äidit takaisin töihin. Tulokset puhuvat puolestaan.

Lapselle paras paikka kasvaa on oman vanhemman hoidossa kotona. Se on tärkeää työtä ja sitä pitäisi tukea.  Samalla vapautuu työpaikka jollekin sitä kuumeisesti tarvitsevalle. Molemmilla on mahdollisuus merkitykselliseen työhön. Vaihtoehto on se, että lapset ovat päivähoidossa, yksi hoitaja huolehtii monesta lapsesta ja monta ihmistä on työttömänä. Syntyy sekä taloudellista että inhimillistä vahinkoa.

Kun lapsia hoidetaan kotona, tarvitaan vähemmän päiväkotipaikkoja ja myös tarvitsee rakentaa vähemmän päiväkoteja. Kotihoito on lisäksi ekologista, koska liikennettä kodin ja päiväkodin välillä ei tarvita ja päästöt pienenevät. Lasten sairastelu ja tartuntatautien leviäminen on kotihoidossa pienempää, mihin on sattumoisin viime aikoina kiinnitetty huomiota. Kun hoitajamitoitus on liian alhainen, pienet lapset eivät saa tarvitsemaansa huomiota.

Lasten hoitaminen on yksi tärkeimpiä töitä, koska lapsissa on tulevaisuus. Lapsen kotihoidon tulee olla perheen valittavissa ja jos se valitaan, kotihoitoa pitää tukea. Jos työ vie vanhemmat, ne vievät vanhemmat nimenomaan pois lasten elämästä. Tästä minua varoitti yksi työurani alkutaipaleen esimies ja nimenomaan siksi, että hän oli työkiireidensä vuoksi menettänyt kokonaan suhteen vanhempaan lapseensa.

Puhutaan paljon siitä, että isien pitäisi käyttää enemmän vanhempainlomaa. Jos mies on parempituloinen, isyyslomalle jäämiseen on helposti taloudellinen este. Ruuhkavuosia elävälle nuorelle perheelle ei ole valinnan mahdollisuutta. Entä jos vanhempainraha laskettaisiinkin perheen tulojen, ei yksilön tulojen mukaan niin, että kotiin jäävän tuloista riippumatta äitiys/isyyslomalle jäämisen vaikutus perheen talouteen olisi sama riippumatta siitä, kumpi jää vanhempainlomalle? Näin poistuisi tuloerosta aiheutuva vanhempainloman ohjautuminen pienempituloiselle.

Tämä pistää myös miettimään, miksi Suomessa verotus ole perhekohtaista, kun kerran perheen kulutkin ovat pääosin perhekohtaisia (asunto, ruoka, auto …)? Pienempituloista verotettaisiin hänen omien tulojensa perusteella, mutta isompituloista perheen kokonaistulojen perusteella. Tämä tarkoittaisi sitä, että perheen yhteisen veron perustana olisi perheen kokonaistulo ja parempituloinen maksaisi kokonaistulon perusteella määritellyn veron, josta on vähennetty pienempituloisen vastuulle tuleva vero. Tämä lieventää progressiota esimerkiksi silloin, kun toisen puolison tulot ovat pienentyneet työttömyyden tai vanhempainvapaan vuoksi. Tällainen veromalli tukisi nuoria perheitä.

Aamun uutisissa keskusteltiin hallituksen suunnitelmasta asettaa lainoille velkakatto. No tämähän koskee ennen kaikkea ensiasunnon ostajia ja erityisesti kalliissa kasvukeskuksissa. Nuoria aikuisia ja nuoria perheitä, jotka tarvitsevat lainaa ensiasuntoa tai isompaa asuntoa varten, koska lapsi on tulossa tai suunnitteilla. Toki velkakaton tavoite on hyvä, mutta vaikutukset eivät, joten onko toimintatapa oikea tavoitteeseen pääsemiseksi? Suunnittelussahan on jo positiivinen velkarekisteri, jonka avulla ylivelkaantumista on tarkoitus myös hillitä. Onko niin, että jatkossa vain hyvätuloisilla on oikeus hankkia oma asunto? Onko tarkoitus, että asuinalueet ja kaupungit eriarvoistuvat? Tällä rakennetaan alustaa koulushoppailulle. Ennen asuntovelan korot sai vähentää kokonaisuudessaan, mikä auttoi perheitä pääsemään alkuun ja mikä pienensi suhdannevaihtelujen riskiä lainanotossa. Nyt lainan ottamista ollaan tekemässä monille mahdottomaksi. Tämä on sitä nykyhallituksen ”perhepolitiikkaa”.

Sitten vanhukset. Vanhusten mahdollisuuksia asua kotona ja aviopuolisoiden yhdessä tulisi kaikin keinon tukea silloin, kun kotona asuminen on mahdollista ja henkilöt sitä itse haluavat. Omaishoito antaa mahdollisuuden asua kotona pidempään. Kotona tapahtuva hoito pienentää palvelutalopaikkojen tarvetta ja siten säästää niiden rakennuskustannuksissa. Omaishoitajia on suomessa noin 48 700 ja pääosa omaishoitajista on naisia. Muistisairaudet ovat omaishoidon yleisin syy. Useat omaishoitajat ovat itsekin iäkkäitä ja hoitavat puolisoaan. Ikääntyneellä puoliso-omaishoitajalla on huomattavan suuri riski uupua. Omaishoidon tuki vaihtelee kunnittain, mikä asettaa ihmisiä eri arvoiseen asemaan.

Omaishoidon on todettu synnyttävän miljardiluokkaa olevat säästöt yhteiskunnalle. Säästöjen vuoksi omaishoidon tulisi olla aivan keskeinen kehityskohde vanhustenpalveluissa. Säästöt antavat oikeasti myös mahdollisuuden keventää omaishoidosta maksettavan palkkion verotusta.  Tärkeää olisi sekä sopimusperusteisen omaishoidon laajentaminen että omaishoitajille tarkoitettujen tukipalveluiden ja lomien kehittäminen. Tarpeenmukainen ja koordinoitu tuki kohentaa hoidettavan ihmisen elämänlaatua sekä ehkäisee omaishoitajan uupumusta.

Lopuksi vielä otsikon kysymys – se historiaan linkittyvä ajatus. Sata vuotta sitten koko perhe ja sen eri sukupolvet asuivat samassa pihapiirissä, jossa vanhemmat tekivät töitä ja isovanhemmat hoitivat lapsia. Viisautta siirtyi isovanhemmilta sukupolven yli lapsille ja lapset toivat isovanhempien elämään tarvittavaa sisältöä. Win-win tilanne. No tämähän ei nyky-yhteiskunnassa ole yleensä mahdollista, mutta voiko tästä oppia jotain? Entä jos hyväkuntoisten vanhusten palvelutaloja ja päiväkoteja yhdistettäisiin? Osa päivän ohjelmasta voisi olla yhteistä, jolloin syntyisi mahdollisuus vuorovaikutukseen vanhaan malliin. Samalla vanhusten elämään tulisi aktiivisuutta ja eloa. Näitä on jo jonkin verran rakennettu ja kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Palvelujen yhdistämisessä voi syntyä säästöjä, mutta ennen kaikkea on mahdollisuus inhimillisempään, vuorovaikutteisempaan ja ihmisarvoiseen elämään. Oma vastaukseni otsikon kysymykseen on – kyllä voi!

Ja viimeisenä ennen vaaleja vielä aihe: Pohdintaa veronkierrosta – siis miten verovarat kiertävät yhteiskunnassa?

Palaan tähän seuraavassa kirjoituksessa.

+1
markku-varsila
Kristillisdemokraatit Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Diplomi-insinööri, markkinointipäällikkö

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu