Espanjaa tuetaan mutulla – kaksi arvausta tulevasta

Bloggaaja Helena Eronen kysyi minulta blogissani, mitä mieltä minä olen EVM-sopimuksesta (Euroopan vakausmekanismi) ja Suomen EVM-jäsenyydestä.

Olen, kiitos Erosen kysymysten, yrittänyt miettiä, onko EVM hyvä juttu Suomen kannalta. Asiahan on varsin ajankohtainen, kun Espanja on kaatunut tuettavien joukkoon, otsikoissa vain tukimiljardit vilisevät ja verkossa poliittiset bloggaajat ovat toinen toistaan varmempia oikeasta suunnasta.

Vaihtoehto 1: Suomen hallituksen tukema malli, eli yhteiseurooppalainen EVM järjestelee lainoja niin paljon kuin euroalueen kriisimaat tarvitsevat Saksan, Ranskan ja muiden johtavien euromaiden mielestä. Samaan aikaan Euroopan keskuspankki painaa omalla tahollaan väliaikaisesti pelimerkkejä juuri niin paljon kuin euron tekohengitykseen tarvitaan. Espanja ei tällä massiivisella tuella ehkä murru irti eurosta. Korot ja inflaation kurissa pitäneen yhteisvaluutan tarina jatkuisi. Kreikka tosin voi mennä tarvittaessa menojaan.

Tällä politiikalla on ymmärtääkseni hyvä tarkoitus, joka voi säästää Suomellekin pitkän pennin, kun pelätyn rahoitusmarkkinakriisin mahdollisesti aiheuttama lama (Lehman Brothers -shokki) torjuttaisiin. Valtio välttäisi kriisin, joka veroeurojen lamakadon vuoksi johtaisi massiivisiin lisäsäästöihin Suomen terveydenhoidosta, koulutuksesta, armeijasta, poliisista jne.

Riskinä on, että koko europaketti hajoaa kuitenkin. Tukirahaa palaa ja sitten tulee vielä lama ja valtion rahoituskriisi. Rahan tolkuttomasta painamisesta ja euron heikkenemisestä voisi seurata lisäksi kiihtyvä inflaatio.

Vaihtoehto 2: Hanat kiinni Suomesta kriisimaille eli opposition malli. Rahaa säästyisi ehkä lyhyellä aikavälillä varsinkin, jos tukipakettien rakentelusta huolimatta Espanjan pakkoirtoaminen ja koko euron hajoaminen tulevat kuitenkin.

Mallioppilaana tähän asti pidetty Suomi voisi uudenlaisella toiminnallaan jopa vauhdittaa murenemista. Suomi olisikin eurooppalaisen valuutta-ajattelun suunnanäyttäjä, jos se yhteisvaluutan kriisin keskellä päästäisi valuuttansa kellumaan sinne minne se kulloinkin sattuisi vaappumaan. Lyhyellä aikavälillä tästä voisi olla Suomen vientiteollisuudelle ja muullekin kansantaloudelle hyötyä. Pitkällä aikavälillä saatettaisiin kaivata taas jotain valuuttaliittoa heiluntaa vakauttamaan, ehkä tällä kertaa Ruotsin kanssa.

Syntynyt epäluottamus eurosta lähtenyttä Suomea kohtaan nostaisi helposti ainakin ylivelkaantuneen valtion markkinoilta haaliman rahan hintaa. Entä jos euro ei hajoaisikaan, mutta Suomi olisi ainoa, joka ensin siihen lähdettyään irtoaisi vapaaehtoisesti tästä yhteisestä projektista?

Erosen kysymykseen siitä, mitä mieltä olen EVM:stä, vastaan, että samankaltaisella arvomaailmalla eläviin kanssaeurooppalaisiin tukeutumalla maailma näyttää kenties hieman turvallisemmalta paikalta kuin yksinäisen irtautujan mallilla.

Mutta onko asia oikeasti näin, en tiedä. Sitä eivät tosin tiedä juuri sen enempää Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.) kuin Timo Soini (ps.) ja Juha Sipiläkään (kesk.). Yksikään heistä ei ole sen sortin visionääri tahi ennustaja. He ovat vain ihmisiä, tilanteisiin reagoivia poliitikkoja. Mutulla mennään muuttuvassa maailmassa, koska maailman viisainkaan neuvonantaja ei osaa heille oikeasti sanoa, mihin mikäkin kokonaisuuden kannalta lopulta johtaa.

Suuria eurooppalaisia kavereita – Saksaa, Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa – me tarvitsemme joka tapauksessa tulevinakin vuosikymmeninä ja -satoina.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu