Kasinopelurit tykkäävät Suomesta, Soinista ja hässäkästä

Yhteisvaluutta euron syvää kriisiä on kestänyt parisen vuotta eikä loppua näy. Kansainvälinen suurpankki JP Morgan otti yllättäen Suomen eron spekulaation kohteeksi viime viikon lopulla. Maailman arvostetuin – ja kenties eurokriittisin – brittitalouslehti Financial Times levitti sitä auliisti omilla sivuillaan.

Finanssipelureiden hypoteettisen laskelman lopputulos oli, että Suomi voisi ensimmäisenä loikkaajana hyötyä erosta, jos poliittinen hinta jätetään huomiotta. Itse panisin melkoisen painon virkkeen jälkimmäiselle osalle. Financial Timesissa kiinnitettiin huomiota myös tartuntavaaraan, eli yksittäisen hyväosaisen maan eroratkaisu voisi olla tekijä, joka lopulta rikkoisi koko euron.

JP Morganin spekulaatio osoittaa, että Suomi on ajoittain eurokeskustelun keskiössä, halusipa se sitä tai ei. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) monin tavoin tulkittu haastattelu, jossa puhuttiin Suomen varautumisesta kaikkiin vaihtoehtoihin oli merkittävä kimmoke kansainvälisiin spekulaatioihin. Toinen tekijä on Suomen poliittinen asetelma, jossa perussuomalainen oppositiojohtaja Timo Soini Suomen keskustan hajanaisella tuella pitää hallitusta pihdeissään ja levittää eurokielteisiä lausuntojaan maailmalla hanakasti.

Suuren maailman kasinopelurit ovat saaneet Suomesta vettä myllyynsä. Viimeksi tällä suunnalla oli näin kivaa vuosina 1991 – 1992, jolloin Suomi pakotettiin devalvoimaan ja kelluttamaan pikkuruinen markkansa.

Oman lisämausteensa suomalaiseen eurohässäkkään toi maanantaina tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka arvosteli eurooppalaista päätöksentekoa Yleisradiolle pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tilannetta ainakaan helpottamatta.

Minultakin ovat ulkomaalaiset ihmiset epävirallisesti kyselleet, että mikä se Suomen linja on ja että haluammeko me oikeasti eroon eurosta. Kansan selvä enemmistö ei tehtyjen kyselyiden mukaan halua eroa, kuten ei luonnollisesti myöskään istuva enemmistöhallituksemme, olen vastannut.

Hyvin monet suomalaiset ovat sen sijaan kypsiä eteläisen Euroopan tukemiseen, se on käynyt selväksi. Hallitusta myöten olemme valmiita heittämään Kreikan tarvittaessa pihalle, jos Saksa ja Ranska näin haluavat. Espanjan kysymyksessäkin olemme valtiona Saksa-Ranska-akselin aktiivinen tukija, kuten kaikissa isoissa Euroopan laajuisissa ratkaisussa, koskivat ne Euroopan vakausmekanismin asemaa ensisijaisena velkojana tai jotain muuta.

Oppositio haluaa verrata Suomea Ruotsiin ja Norjaan, jotka eivät ole eurossa. Naapurit nähdään oman valuuttansa kanssa onneloina, ihan kuin niiden taloudellinen menestys olisi jollain tavalla niiden kruunuista aiheutuvaa. Jos pelkkä oma valuutta takaisi menestyksen, maailmassa pitäisi olla valtava määrä Suomea paremmin menestyviä maita.

Hallitus puolestaan tarpoo vakuus- ja EVM-sääntöhetteikössä antaen toimistaan ja näkemyksistään jatkuvasti hämmästyttävän epäselvän kuvan. Kuntavaalit painavat jo päälle, eivätkä vaikeiden hallitusneuvotteluiden arvet vuoden takaa ole vielä umpeutuneet.

Jos Saksa ja Ranska menettävät uskonsa nykymuotoisen euron selviämiseen, 17 valtion yhteisvaluutta enemmän tai vähemmän hajoaa. Jos oletetaan, että siihen jäisi jatkossa jokin ”pohjoinen liitto”, alkaisi tuo uusi ”pohjoiseuro” kaikella todennäköisyydellä vahvistua. Seuraisiko isommasta hajoamisesta kansainvälinen rahoitusalan kriisi Etelä-Euroopan valtioiden ja pankkien ongelmien vuoksi? Ehkä seuraisi.

Toipuisivatko Kreikka, Espanja, Portugali ja Italia helposti valuuttojensa arvon jyrkällä laskulla eli kansakuntien ostovoiman suhteellisella romahduksella ja toisaalta vahvemmilta valuutta-alueilta tulevalla lisäkysynnällä? Kokisivatko noiden maiden kansalaiset enemmän vai vähemmän hätää?

Suomen tuleva taloudellinen pärjääminen on 99-prosenttisesti muusta kiinni kuin valuutasta. Pitää olla kekseliäs, yritteliäs, yhteistyökykyinen, palvelualtis ja lopettaa nojaaminen valtiovaltaan ja valuuttakursseihin niin yksilö- kuin yritystasolla. Nokian innovaatio-ongelmat eivät ole eurosta johtuneet, saatikka metsä- tai metalliteollisuuden kysyntälähtöiset pulmat.

Jos Suomi alkaisi haluta ihan omin nokkineen eroon eurosta, voisi tilannetta verrata siihen, että Norja, Tanska tai Viro rupeaisivat hinkuamaan irti Natosta, kun kansainvälisiä ongelmia ilmenee ja vaaditaan uhrauksia.  Ne eivät sitä tee tietäen, että se olisi hyvin lyhytnäköistä politiikkaa, jota pikkumaiden ei kannata harrastaa.

Olisiko Suomen alun alkaen pitänyt liittyä euroon, on akateeminen kysymys, johon ei ole vastausta. Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvissä hitusen erikoisissa tunnelmissa, 1990-luvun alun laman jälkihengessä ja koettujen huimien markkakorkojen vuoksi EU- ja euroratkaisut olivat liittoutumattomalle Suomelle hyvin ymmärrettäviä.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu