Suomi erittäin pahassa jamassa

Suomen talous on hyvin, hyvin pahassa jamassa. Jututtamani rakennusalan ihmiset ovat sanoneet, että monttuja ei juuri enää kaiveta muulla kuin valtion velkarahalla. Tänä talvena viimeistellään ne asuinrakennukset sekä toimistot ja liiketilat, jotka on aloitettu, mutta uusien aloittaminen on nihkeää.

Pelkona on, että tämä talvi on jo hankala, mutta ensi talvi se vasta paha on. Jos rakennusala sakkaa oikein kunnolla, se lyö läpi koko maahan, jonka vientiteollisuus on valmiiksi heikossa hapessa.

Uusi Suomi teki eilen pari talouteen liittyvää synkempää juttua. Betoniteollisuusmies kertoi rakennusalan tämän hetken tilasta ja ex-pääministeri Matti Vanhanen maalaili kauhukuvia ensi vuodesta.

Vaikka Matti Vanhasen pitää toki Perheyritysten liiton toimitusjohtajana ja keskustalaisena luoda painetta pääministeri Jyrki Kataiseen (kok.) ja maan hallitukseen päin, voi hän olla veikkauksineen hyvinkin oikeassa: pian alkavana vuonna 2013 Suomen BKT saattaa laskea viisi prosenttia. Toivottavasti hän on väärässä, kuten hän itsekin sanoo.

Teimme me hiljattain jutun myös siitä, että joillain on varaa maksaa 15 000 euroa/m2 helsinkiläisestä asunnosta. Siis lähemmäs 100 000 vanhaa markkaa yhdestä neliömetristä! Asuntorakentaminen kannattaa, kun on toivoa hinnannoususta, mutta voivatko hinnat tästä enää tässä suhdanteessa nousta?

Näen taloustilanteen nyt synkkänä, vaikka olen luonteeltani optimisti. Lomautukset ja irtisanomiset yrityksissä lisääntyvät. Valtion lisäksi kuntien tulopohja uhkaa romuttua.

Maan hallitus ja uudet kunnanvaltuustot näyttävät joutuvan perin ikäviin leikkaushommiin tilanteessa, jossa elvytysvara on käytetty. Toivottavasti minäkin olen väärässä.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu