Muutaman satasen äitiyspakkaus ja tonnikaupalla velkaa

Suomen valtion velka nousee ensi vuonna mahdollisesti yli 100 miljardin euron. Tänä vuonna päästään jo 93 miljardiin, kertoi valtiovarainministeriö tänään.

Koska velkaantuminen on ennustettu VM:ssä jatkuvasti alakanttiin, voi arvella, että ensi vuonna lisävelkaannutaan enemmän kuin tähän mennessä arvioidut 6,6 miljardia.

Täytyy sanoa, että Vapossa työskentelevä Ahti Martikainen sanoi sen aika laittamattomasti: ”Jokainen suomalainen saa syntyessään 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen ja 16 000 euroa valtion velkaa – ja kotikunnan velat siihen päälle.”

Kohta uhkaa paukkua Suomen velan osalta myös niin sanottu Emu-kriteeri eli 60 prosenttia bkt:sta.

Kaikki toivovat velkaantumiskierteen katkaisevaa talouskasvua, kehityksestä vastuussa oleva hallitus vähän oppositiota enemmän.

Tai sitten jonkun pitää jossain vaiheessa leikata menoja – ja paljon.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu