Björn Wahlroosin mediasisäpiiri: Bonnier ja Sanoma

Finanssimies Björn Wahlroos on Suomen yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Toimittaja Tuomo Pietiläisen ja hänen Tampereen yliopistosta löytämänsä upean opiskelijaryhmän suurtyö Wahlroos: Epävirallinen elämäkerta (Into Kustannus, 2013) avaa kurkistusaukon hänen tapaansa käyttää valtaa. Yksi olennainen osa tätä vallankäyttöä on media.

Keitä Wahlroosin mediasisäpiiriin sitten kuuluu, selviää paljon esillä olleesta vuoden 2007 elokuun tupaantuliaisten päivällisistumajärjestyksestä.

Olennaisin havainto on, että sisäpiiriin kuuluu kaksi suurinta mediayhtiötä ylitse muiden: suomalainen Sanoma johtajineen ja omistajineen sekä ruotsalainen Bonnier johtajineen ja omistajineen.

Bonnieria, joka julkaisee Ruotsissa muun muassa päivälehti Dagens Nyheteriä, iltapäivälehti Expresseniä ja talouslehti Dagens Industria, juhlissa edustivat omistajasuvun Carl-Johan Bonnier ja silloinen toimitusjohtaja Bengt Braun. Lukuisten mediatoimintojensa ohella Bonnier pyörittää Suomessa myös MTV3-kanavaa ja kirjankustantaja Tammea.

Sanomasta (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat jne.) paikalla olivat silloinen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo, HS:n päätoimittaja Janne Virkkunen, konsernin omistajasuvun Robin Langenskiöld ja viihteellisempää mediamaailmaa edustanut Glorian päätoimittaja Riitta Lindegren.

Lindegrenin tavoin tavallisempaa mediakenttää halikkolaisen Joensuun kartanon illallisilla edusti Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Jarmo Vähäsilta.

Alma Mediasta (Kauppalehti, Iltalehti jne.) ei päätoimittajia ollut eikä muitakaan mediahahmoja, mutta yksi firmasta tavallaan oli: Wahlroosin luottomies Kari Stadigh, joka tuolloin oli Alman hallituksen puheenjohtaja. Sampo lähipiireineen oli noihin aikoihin yhtiön suurin omistaja.

Etenkin yleläiset loistivat Wahlroosin juhlista poissaolollaan, mikä ei liene yleläisten syy. Ilmiö taitaa olla vastaava kuin se, että presidentti Tarja Halosta ei siellä näkynyt, vaikka Ruotsin kuninkaalliset paikalle olikin kutsuttu ja he sinne tulivat.

Ei Wahlroosin juhlissa näkynyt myöskään ketään norjalaisesta mediajätistä Schibstedistä, ei helsinkiläisestä Hufvudstadsbladetista eikä Suomen suurista alueellisista mediayhtiöistä, jos nyt Turun Sanomien omistamaa paikallista Salon Seudun Sanomia ei lasketa.

Wahlroosit kutsuivat tupaantuliaisjuhliinsa ne 300 henkilöä, jotka olivat heille läheisiä ja joiden he katsoivat edistävän isännän bisnestä. Se on isännän ja emännän jakamaton oikeus. He tulivat samalla vahingossa luoneeksi listan suomalaisen ja pohjoismaisen yhdestä vallan ytimestä, minkä Tampereen yliopiston johtamisen professori Olli-Pekka Ruuskanen on jo ottanut analyysinsä kohteeksi ja hyötykäyttöön.

Ruuskasen tulkinnan mukaan ruotsalaisten vallanpitäjien suuri osuus Wahlroosin juhlissa heijastaa sitä, että Suomen talouselämä on integroitumassa pohjoismaisella akselilla ”ihan toisella tavalla kuin aikaisemmin”.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu