Miehelläkin on tunteet, Ollila nosti ne pintaan

 

Henkilöautoilijoille suunnitellun kilometriveron tarkoitus
on hyvä: ihmisen ajattelemattomasti tuhoamaa ympäristöä pitää suojella. Henkilöautoja
käytetään nykyisin huomattavan paljon aivan turhaan etenkin kaupungeissa,
joissa joukkoliikenne pelaa. Syyllistyn itse samaan.

Kilometrivero nosti emootiot pintaan aivan, kuten työryhmän
vetäjä Jorma Ollila aavistelikin tänä aamuna. Verot ja autoilu on pomminvarma tunneasia
etenkin miehille. Uusi veromalli on nähty sosiaalisessa mediassa, myös Puheenvuorossa,
kalliina toteuttaa, lisäverona ja ties minä isoveljen vakoilujärjestelmänä.

Mitä enemmän kilometriverosta kertovassa uutisjutussa on
ollut tänään jonkun tahon esittämää kriittistä mielipidettä, sitä enemmän se on
saanut plussia miesten suosimassa Ampparit.com-palvelussa.

Lähtökohtaisesti olisi hyvä, jos autonostajan ei tarvitsisi
maksaa verottajalle sellaista kynnysrahaa kuin nykyisin. Keskipäästöisessä autossa
veron osuus on tätä nykyä 25 – 30 prosenttia. Uuden auton hinta tosin ei
laskisi todennäköisesti ihan tuota määrää, vaikka kilometrivero korvaisi
autoveron.

Käytön verotus tapahtuu nykyisin käytännössä polttoaineverona,
mutta sen teho Ollilan mukaan heikkenee, kun autot kuluttavat jatkossa oleellisesti
vähemmän. Tällä perustellaan sitä, että tarvitaan uusi verojärjestelmä, jossa
satelliittien avulla tarkkaillaan auton käyttöä erilaisilla alueilla,
kaupungeissa, maaseututaajamissa ja harvaan asutulla alueella.

Jorma Ollilan työryhmä ei ota poliittisesti kantaa siihen, pitääkö
autoilusta periä kokonaisuutena enemmän tai vähemmän veroja kuin nykyisin. Se
lähtee siitä, että nykyinen määrä.

Ollilan ryhmä on tehnyt laskelmat jopa erilaisille
poliittisille näkemyksille: on maaseudun asukkaita enemmän suosiva ”keskustalais-perussuomalainen”
maaseutumalli ja ”kokoomuslais-sosialidemokraattinen” kaupunkilaismalli.
Ensimmäisessä käytöstä perittäisiin vain yksi sentti per kilometri harvaan
asutulla alueella, jälkimmäisessä kaksi senttiä.

Vaikka Ollila vakuuttaa, että tällaiset järjestelmät tulevat
eri puolille Eurooppaa, aina epäillä sopii ennen kuin sellaisia aletaan nähdä. On
esimerkiksi täysin auki, miten suomalaista autoilijaa Ruotsissa kohdeltaisiin
tai venäläistä Suomessa.

Toisaalta, järjestelmä ei ota kantaa sähköautojen käyttämään
sähköön, joka voi olla tuotettu esimerkiksi Helsingin Energian tyyliin kivihiilipainotteisesti
ja siten rankoilla CO2-päästöillä.

Paljon on kysymyksiä auki, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö
asiaa funtsia sopisi. Kaikki, mikä vähentää nyt päästöjä, on tuleville polville
kotiinpäin.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu