Olisin voinut syntyä ortodoksiksi tai muslimiksi

Olen syntynyt evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluneille vanhemmille Suomen länsirannikolla. Todennäköisyys siihen oli suuri, jos ottaa lähtöoletukseksi sen, että minun tuli syntyä Suomeen ja sen läntisiin osiin 1960-luvulla.

Olisin toki voinut syntyä myös ortodoksiseen tai katoliseen kirkkoon kuuluvaan perheeseen, edelliseen varsinkin Itä-Suomessa.

Mahdollista, joskin epätodennäköistä, olisi ollut, että lähtökohtani olisi juutalaisen tai islamilaisen uskonnon tapoja noudattava perhe. Silloin olisi todennäköisesti pitänyt syntyä Helsinkiin, jos oletetaan siis edelleen, että minun tuli syntyä Suomeen.

Olisin voinut syntyä myös esimerkiksi ateistiseen perheeseen. Vielä 1960-luvun Suomessa se olisi saattanut tarkoittaa hyvinkin ateismin ja kommunismin yhdistelmää. Näinkään ei tapauksessani käynyt.

Useimpien maailmanselitysoppien mukaan en itse päättänyt, mihin maahan synnyin, koska, enkä myöskään sitä minkälaiseen perheeseen.

Viimeaikaisen terrorismikeskustelun yhteydessä on esiin noussut keskustelu uskontojen olemuksista. Etenkin täällä Suomessa, missä ihmiset ovat useimmiten syntyneet enemmän tai vähemmän kristittyjen tapoja noudattaviin perheisiin, jotkut arvelevat, että on vaikea sopia samaan maailmaan heidän kanssaan, jotka ovat syntyneet muslimien tapoja noudattaviin perheisiin.

Jotkut poliitikot ja myös Julkisen sanan neuvoston JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen ovat tuoneet esiin omaa me-he-ajatteluaan. Poimin tähän muutaman esimerkin, ja suosittelen samalla lukemaan koko tekstit linkkien kautta.

JSN:n Risto Uimonen Helsingin Uutisissa: ”Isku osoittaa sen, kuinka vaikeaa on sovittaa yhteen länsimaista ja islamilaista demokratiakäsitystä”.

Kansanedustajaksi pyrkivä Simon Elo (ps.) Puheenvuoro-blogipalvelussa: ”Emme voi enää jatkaa itsepetosta, että islamilla ei olisi mitään tekemistä sen nimissä tehtyjen tekojen kanssa. Miksi islamistiryhmät, joita islamilaiset maat virallisesti vastustavat, saavat kuitenkin niin paljon taloudellista tukea islamilaisten maiden hallituksilta, järjestöiltä ja liikemiehiltä?”

Pitkään europarlamentissa vaikuttanut Eija-Riitta Korhola (kok.) Puheenvuoro-blogipalvelussa: ”On oikeasti tarpeen, että opettelemme herkkyyttä islamin kanssa ja ymmärrämme, että he todella kokevat kritiikin eri lailla kuin me”.

Vaikka haluja on toki myös ymmärtämiseen, yhteinen piirre näissä tähän poimituissa näkemyksissä on se, että niissä yleistetään voimakkaasti. Sekaisin menevät valtiot, uskonnot, äärisuuntaukset ja yksittäiset kansalaiset.

Esimerkiksi Suomessa asuu paljon muslimeja, joiden demokratiakäsitys on hyvin samankaltainen kuin tänne syntyneen valtaväestön eli maallistuneiden kristittyjen. Toisaalta ääri-islamisteihin on halunnut myös joku syntyjään ei-muslimi ja on löytynyt joitain niitäkin, jotka ovat valmiita tukemaan radikaaleja terroristijärjestöjä Suomesta käsin taloudellisesti.

Toisaalta ilkeää kritiikkiä ymmärtää aika huonosti välillä myös kristinuskon pariin syntynyt ihminen täällä lännessä. Sen vuoksi hän tosin erittäin harvoin tappaa ja jos tappaa, tekee hän sen hyvin epätodennäköisesti vannoen uskonsa nimeen. Tosin tässä yhteydessä tulee kyllä mieleen 1980-luvun Pohjois-Irlanti, missä terroristisiin murhaiskuihin sekoittuivat poikkeavat tulkinnat kristinuskosta.

Hyvin ikävä tosiasia on, että terroristijärjestöt al-Qaida, Isis, Boko Haram ja Al-Shabaab tappavat silmittömästi ja vannovat islamin nimeen tässä hirmutyössään. Ne saavat joukkoihinsa radikalisoituneita yksilöitä aivan kuten esimerkiksi saksalainen äärivasemmistolainen terroristijärjestö RAF 1970-luvulla.

Palaan vielä syntymääni, joka tapahtui siis Suomessa 1960-luvulla. Se näyttää silmissäni yhä melkoiselta onnenkantamoiselta ainakin suhteessa johonkin toiseen paikkaan mutta myös aikaan.

Yhtä onnekasta ei olisi ollut syntyä Suomeen esimerkiksi 1890-luvulla. Silloin olisi ollut suuri todennäköisyys joutua taistelemaan Suomen sisällissotaan 1918 joko punaisella tai valkoisella puolella riippuen hyvin pitkälti siitä, minkälaiseen perheeseen olisi sattunut syntymään.

Aika on sattuman kauppaa, mutta niin ovat paljolti myös aatteiden ja uskontojen valikoituminen yksilön kohdalle. Näin siis useimpien kohdalla. Yksittäisen henkilön radikalisoituminen ja aktiivinen silmittömiin veritekoihin hakeutuminen on aivan toinen asia.

Syntyperänsä vuoksi ei ketään voi syyllistää. Muita näkemyksiä?

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu