Näissäkin vaaleissa on populisti (joka ei ole Soini)

Ensi kuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa on seitsemän enemmän tai vähemmän poliittisessa keskustassa operoivaa puoluetta ja yksi populistipuolue. Tällä kertaa se yksi ei ole perussuomalaiset.

Vuoden 2015 vaaliasetelmat ovat aivan toiset kuin 2011. Nyt ei ole alla vaalirahakohua, eikä Kreikasta (lue: Suomen suhteesta euroon) tai maahanmuutosta ole tulossa vaaliteemaa.

Näihin vaaleihin on kehkeytymässä yksi kantava vaaliteema. Se on Suomen talous, kun politiikan tohtorisedät- ja tädit yrittävät tarjota kansan lamakärsimyksiin lääkettä, työtä ja toimeentuloa.

Poppakonsteja ei ole. Rahaa ei voi painaa, eikä euron oloissa voi tehdä myöskään tulonsiirtoa kuluttajilta vientiyrityksille devalvaatiolla. Pitäisi tehdä jotain, joka lisää yrittäjien uskoa tulevaan, mikä taas synnyttää uusia työpaikkoja.

Nykyinen hallitus ei laman torjunnassa onnistunut. Sen ainoa yrittäjäkenttää laajemmin lohduttanut toimi oli yhteisöveron lasku, mutta siitäkään ei ole toistaiseksi syntynyt kuin kuoppa valtiontalouteen.

Julkista taloutta on näissä kurjuuden oloissa yritetty hätäpäissään sopeuttaa heikolla menestyksellä. Joitain menoja on summassa karsittu ja kulutusveroja korotettu. Kuntauudistukselle ja sotelle kävi niin kuin kävi.

Paha sanoa, olisiko mikään talouspoliittinen lääke kuluneella vaalikaudella toiminut, koska toimintaympäristö on ollut vaikea. Kansainvälisestä finanssikriisistä seurannut Euroopan talouspehmeys, Nokian mahalasku ja Venäjän taloussyöksy ovat vähentäneet rahavirtoja Suomeen, mikä on heijastunut työvoimavaltaisille aloille rakentamiseen ja kauppaan.

Tässä maailmantilanteessa Suomen neljä suurinta gallup-puoluetta – keskusta, kokoomus, SDP ja perussuomalaiset – jakavat varsin samanlaisen tilannekuvan. Niiden kaikkien johtohahmot ymmärtävät, että Suomen valtion velkakierre on saatava tulevan vaalikauden aikana poikki tai hukka perii. Seitsemän-kahdeksan miljardia euroa syömävelkaa per vuosi ei vain käy.

Katkaisuhoitoon tarvitaan talouskasvua, mutta myös julkisten menojen suunnitelmallista järkeistämistä. Tästä kokonaisuudesta keskustellaan näissä vaaleissa ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota, mitä kukakin omaksi paketikseen tarjoaa.

Elvyttääkö veronalennuksilla vai teitä ja siltarumpuja rakentamalla? Karsitaanko koulutuksesta, yritystuista vai kehitysavusta?

Aivan omille linjoilleen on lähtenyt Kreikan vasemmistopopulistisen Syrizan vaalivoitosta voimaa saanut suomalainen vasemmistoliitto. Se tarjoaa lääkkeeksi velaksi elvytystä aitoakin aidompaan populistityyliin.

”Nyt on seitsemän vuotta koko Euroopassa harjoitettu leikkaavaa politiikkaa ja mitä on käynyt? Talous on pysähtynyt, työttömyys on kasvanut ja palvelut heikentyneet sekä velkataso noussut”, puoluejohtaja Paavo Arhinmäki sanoi Uuden Suomen haastattelussa viime viikolla.

Mitähän olisi käynyt ilman tätä politiikkaa? Tai mitä käy jatkossa, jos neljän vuoden julkisen lisäelvytyksen jälkeen käteen jäisi vain yhä tähtitieteellisempi velkapotti? Kuka tämän kaiken maksaa?

Vasemmistolaisen velkavivuttelun on pukenut selvimmin sanoiksi eduskuntavaaliehdokas, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki Puheenvuoron blogissaan. Hänen seitsemän miljardin euron elvytyspakettinsa pitää sisällään esimerkiksi yhden miljardin verran aiempien leikkausten perumista ja julkisten menojen lisäämistä miljarditolkulla. 

Myös SDP:ssä puhaltavat puheenjohtaja Antti Rinteen takana vasemmistopopulistiset tuulet. Varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoo tänään Kauppalehdessä, että yhteisöveron alentaminen 4,5 prosenttiyksiköllä oli virhe ja nyt pitäisi elvyttää, ilmeisesti siis velaksi.

Todennäköisesti vaalit voittava Suomen keskustapuolue on mielenkiintoisessa tilanteessa, kun se valitsee pääpartnerinsa tulevaan hallitukseen. Joustoa on muilta luvassa, ja paljon.

Keskustaoikeistolaisen kokoomuksen tekemisistä tässä hallituksessa on nähty, että se taipuu apupuolueeksi minkälaiseen ohjelman taakse tahansa. Toisaalta keskustavasemmistolainen SDP asettuu halutessaan vasemmistodemari Sanna Marinia paljon keskemmälle.

Keskustapopulististen perussuomalaisten päällikkö Timo Soini ei lähde vaatimaan Suomen euroeroa tai tuskin edes riitelemään Kreikasta, jos Juha Sipilä hyväksyy hänet hallitusjoukkoihinsa. Ylen Pressiklubissa Soini sanoi perjantaina epäsuorasti haluavansa ulkoministeriksi, ja lähinnä kiusaantui kun puheeksi tuli hänen puolueensa maahanmuuttokriittinen siipi.

Talouspolitiikassa poliittiseen ydinkeskustaan sijoittuvat keskusta, SDP, perussuomalaiset, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit sekä myös kokoomus näiden muiden paineessa. Ne eivät saa hallitusneuvotteluissa periaatteellista riitaa aikaan myöskään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta; kaikki seitsemän ovat valmiita pitämään Nato-ovea raollaan, ja kaikista niistä löytyy väkeä puolesta ja vastaan.

Vasemmistoliitto on jäämässä velkaelvytyksineen yksin, ja myös Nato-asiassa vasemmistopopulistit vetävät periaatteellisinta vastustuslinjaa. Sellaisilla linjauksilla aukeavat ovet varmimmin vaalien jälkeiseen oppositioon, jos ei jytkäytä Syrizan lailla, mitä ei siis Suomen tapauksessa tapahdu.