Yli 2 000 urhoollista, kunnioitan teitä

Täytyy myöntää, että on perhosia vatsassa. Minua aidosti jännittää, mitä tämä vaali-ilta tuo tullessaan.

Kun minullakin, sivustaseuraajalla, on tällainen olo, mitä mahdatte miettiä te yli 2 000 ehdokasta, joista moni on laittanut kuluneina viikkoina, kuukausina ja vuosina kaikkensa peliin, jotta tänään tulisi kannaltanne toivottava tulos?

Te olette seisseet sateessa ja viimassa juna-asemilla, kauppakeskusten edustoilla, katujen kulmauksissa ja toreilla itsestänne kertomassa. Teitä on jopa hätistelty pois tuulikaapeista.

Lisäksi te olette bloganneet, tviitanneet, facebuukkailleet ja sähköpostitelleet aikaisin aamulla ennen töihin menoa ja illan pimenevinä tunteina. Olette yrittäneet keksiä pohdiskeltua ja nokkelaa sanottavaa, jotta kansalaiset huomaisivat juuri teidät tässä valtavassa tiedontulvassa.

Johonkin otsikkoonne ja ajatukseenne media on ehkä tarttunut. Useimpiin ei.

Moni teistä on polttanut pienen omaisuuden tunnettuutta parantaaksenne. Olette ostaneet lehti-, verkko-, tv-, radio-, ja tienvarsimainontaa. Olette kierrelleet vaalipiirejänne sekä tarjonneet kahvia ja kakkua tutuille ja tuntemattomille. On teistä moni toki saanut merkittävää rahallista tukeakin toimintaanne. Se saattaa vähemmälle jääneitä kismittää.

Teidän on pitänyt opetella verkossakin uusia tekemisen ja mainonnan muotoja, koska ette halunneet antaa etulyöntiasemaa kilpailijalle. Nämä vaalit olivat taas mediankin osalta erilaiset kuin 2011.

Minä kunnioitan syvästi teitä, jotka tähän armottomaan kisaan olette lähteneet. Uskon, että te kaikki haluatte ideologiasta ja valitsemistanne poliittisista ratkaisumalleista riippumatta tehdä parhaanne Suomen hyväksi.

Te olette suomalaisen demokratian ydinjoukko, josta vain vähemmän kuin joka kymmenes tulee valituksi. Päätavoitteensa saavuttaa 200 suomalaista eri puolilta Suomea. Ilon päivän jälkeen teille valituillekin koittaa arki, joka tuo mukanaan valtavan vastuun, vastuun Suomen tulevaisuudesta.

Sattumalta te ette tässä tarjolla ole olleet, vaan lähes järjestään takana ovat jo monenlaiset prosessit puolueissa ja muissa taustajoukoissa. Lähipiireissänne on paljon heitä, jotka olisivat halunneet olla teidän tilallanne nyt ehdolla, mutta eivät päässeet. Joku saattoi pelata kovaakin peliä ja pelaa sitä ehkä jatkossakin.

Kilpailu äänistä ja suosiosta on kovaa, mutta suomalainen demokratia saa siitä jatkuvasti uutta voimaa. Päätöksenteon korkeakouluina toimivat kunnanvaltuustot, kansalaisjärjestöt ja jopa asunto-osakeyhtiöt – kaikki organisaatiot, joissa kunnioitetaan yhdessä päättämistä.

Myös täällä verkossa demokratia on löytänyt uusia toteuttamisen tapoja ja siinä samalla kehittynyt. Ilokseni olen pannut merkille, että nämä vaalit ovat olleet näin verkkopalvelun ylläpitäjän näkökulmasta selvästi fiksummat kuin vuoden 2011 vaalit.

Nyt lähden äänestämään yhtä teistä urhoollisista.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu