Juha Sipilä maksoi pätkätyöstään 35 200€

Kuinka paljon olisit valmis laittamaan omaa rahaa siihen, että saat ehkä työpaikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi?

Juha Sipilän (kesk.) kohdalla vastaus on 35 200 euroa. Ville Niinistö (vihr.) satsasi omiaan 17 400 euroa, Päivi Räsänen (kd.) 15 000 euroa, Paavo Arhinmäki (vas.) 11 680 euroa, Antti Rinne (sd.) 2 000 euroa, Timo Soini (ps.) 1 500 euroa ja Alexander Stubb (kok.) 0 euroa. Carl Haglund (r.) ei ole ennakkoilmoitusta vaalirahoituksestaan jättänyt.

Kaikki kahdeksan puheenjohtajaa tulivat valituiksi. Alla on lyhyt analyysi kunkin vaalirahoituksesta.

Juha Sipilä: Pääministeriksi vaalivoiton myötä nousevan Sipilän kampanjan kokonaisrahoituksesta (39 500 €) valtaosa eli 35 200 euroa tuli omasta pussista. Loput eli 4 300 euroa peliin pisti oman puolueen Kempeleen kunnallisjärjestö. Luonteva järjestely ottaen huomioon, että miljonääri Sipilä on rahoittanut itse puoluettaan ja toisaalta keskustan talous ei ollut viime vaalien jäljiltä mitenkään priimakunnossa. Vuonna 2011 Sipilän kampanja maksoi 55 000 euroa eli paljon enemmän kuin nyt.

Juha Sipilän ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta 2015: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistau…

Ville Niinistö: Turkulainen ex-ministeri on kaivanut omaa kuvetta porukan toiseksi eniten ja rahoittanut lähes 100-prosenttisesti 18 000 euron kampanjansa itse. Lainaa ei ole tarvinnut ottaa, eli säästöistä on löytynyt pikkuauton verran varoja kampanjaan. Vihreiden talous oli viimeksi hävittyjen vaalien jälkeen aiempaa heikompi, mikä tekee ratkaisusta Sipilän ja keskustan tavoin varsin ymmärrettävän.

Ville Niinistön ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2015/03/AGRsd0FpX/E_EI_EV2015.html

Paavo Arhinmäki: Helsinkiläisen ex-ministerin kampanjabudjetti, 27 070 euroa, oli suurempi kuin Ville Niinistöllä mutta pienempi kuin Juha Sipilällä. Omaa rahaa tästä oli vajaa puolet ja puolueyhdistyksiltä tuli lähes yhtä paljon. Kontulan Työväenyhdistys pisti Arhinmäelle 5 000 euroa kuten myös Helsingin Itäinen Työväenyhdistys. Punajuuri ry. tuki häntä 2 000 eurolla. Viime vaaleissa köyhtynyt vasemmistoliitto ei antanut suoraa tukea.

Paavo Arhinmäen ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2015/01/gX4yD6D6V/E_EI_EV2015.html

Päivi Räsänen: Riihimäkeläinen ministeri käytti omaa rahaa kampanjaansa johtajaporukan kolmanneksi eniten: 15 000 euroa. Puolueen Riihimäen paikallisosasto käytti rahaa 2 000 euroa ja muualta tuli jokunen tonni, kun kampanjan koko oli 23 164 euroa. Kristillisdemokraatit on eduskuntapuolueista pienin ja saa niistä näin ollen vähiten puoluetukea. Omaa rahaa siis tarvittiin.

Päivi Räsäsen ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2015/06/x2o10m7Zn/E_EI_EV2015.html

Antti Rinne: Demareiden puheenjohtajalla oli seitsemästä puoluejohtajasta toiseksi suurin kampanjabudjetti: 51 000 euroa. Kampanjaan oli panostettava reippaasti, koska hän ei ole aiemmin ollut kansanedustaja ja SDP-johtajan läpimeno oli turvattava. Omaa rahaa hän laittoi 2 000 euroa. Kampanjarahat löytyivät lähes 100-prosenttisesti puolueelta ja ay-liikkeeltä. Puolue pisti 25 000 euroa, Ammattiliitto Pro 5 000 euroa, Raideammattilaisten yhteisjärjestö 5 000 euroa, Palkansaajien hyväksi ry 1 500 euroa ja Metalliliiton sos.dem. opintoyhdistys 2 500 euroa.

Antti Rinteen ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistau…

Timo Soini: Perussuomalaisten puheenjohtaja toteutti puoluejohtajista halvimman henkilökohtaisen kampanjan: 10 500 euroa. Siitä hän sai puolueeltaan lähes kaiken 1 500 euron omaa osuutta lukuun ottamatta. Rahaa perussuomalaisilla on vaikka muille jakaa vuoden 2011 jytkyn seurauksena saadusta puoluetuesta johtuen, mutta Soini luotti omaan maksuttomaan näkyvyytensä aivan kuten myös vuonna 2011. Tuskinpa hän kalliimmalla kampanjalla olisi saanut juuri enempää ääniä kuin nyt ne äänet, joilla ylsi maan toiseksi suurimmaksi ääniharavaksi.

Timo Soinin ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2015/02/dxk40gQ5P/E_EI_EV2015.html

Alexander Stubb: Kokoomusjohtajalla ja vaaleihin pääministerinä lähteneellä Stubbilla oli puoluejohtajista kallein kampanja: 60 000 euroa. Se on kuitenkin selvästi vähemmän kuin vuonna 2011 käytetyt lähes 98 000 euroa. Lukunsa piilossa pitänyt RKP:n Carl Haglund voi tosin vielä ohittaa hänet. Stubbin koko kampanjan kustansi puolue, eli omaa pankkitiliä ei kulutettu mainosten ostamiseen sentin senttiä. Ei Uudeltamaalta valitun Stubbin kampanja sentään vaalien kallein ollut. Ohi kiilasi ainakin Kaakkois-Suomessa ehdolla ollut keskustalainen Markku Heikkilä. Valitsematta jäänyt yrittäjä upotti kampanjaansa 80 000 euroa – kaikki omaa rahaa.

Alexander Stubbin ennakkoilmoitus: http://www.vaalirahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2015/02/DEG6UpAKV/E_EI_EV2015.html

Carl Haglund: Puolustusministeri ei joutanut ennakkoilmoitusta vaalirahoituksestaan jättämään. RKP-johtajaa näkyi vaalien alla mainoksissa paljon, muun muassa hyvin isolla katukuvassa Uudellamaalla. Rahaa on palanut, mutta onko se ollut omaa vai muuta, ei ole tietoa. Käyttikö hän kaikkiaan enemmän rahaa kuin Stubb, ei ole tietoa.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu