Uskokaa nyt edes Sauli Niinistöä

Pariisin synkkä viikonloppu sai uskontojen ja kulttuurien välille riitaa kylvävät propagandistit liikkeelle Euroopassa, myös Suomessa. Mitä muuta syyllisyydestään kertonut murhaajaorganisaatio Isis olisi voinut toivoa?

Väkivaltaista jihadismia tutkinut Juha Saarinen arvioi viikonloppuna Uudelle Suomelle olevan todennäköistä, että iskuilla on pyritty polarisoimaan eli jakamaan eurooppalaisia yhteiskuntia leireihin, joiden välillä on jännitteitä.

Monet propagandistit kytkivät iskut Eurooppaankin tänä syksynä osuneeseen pakolaisten vyöryyn. Tähän on vaikuttanut osaltaan se, että yhdeltä pariisilaiselta murhapaikalta on löytynyt passi, jonka uskotaan kuuluvan turvapaikanhakijalle.

Tutkija Saarisen mukaan tämäkin voi olla tarkoitettua. Hänen mielestään Pariisin iskuissa on elementtejä, jotka viittaavat siihen, että yhteyttä turvapaikanhakijatilanteeseen on pyritty luomaan.

Kotimaisia selkäydinreaktioita ja äärinäkemyksiä nähtiin viikonvaihteessa myös täällä Puheenvuorossa, mistä seurasi tekstien hyllyttämisiä ja ulosheittoja.

Pariisin terroritekojen kytkeminen turvapaikanhakijatilanteeseen on mietityttänyt myös tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä. Hänen mukaansa suomalaisilla ei ole syytä pitää maahan saapuneita turvapaikanhakijoita potentiaalisina terroristeina.

”Turvapaikanhakijat ovat kokonaan eri asia kuin terroristit. Asenteita heitä kohtaa ei ole tämän vuoksi syytä muuttaa”, Iltalehti raportoi Niinistön sanoneen lauantaina.

Viisaita sanoja, tasavallan presidentti Niinistö.

Mutta kuulevatko kohkaajat ja propagandistit?

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu