Me toimittajat emme tiedä kaikkea

Viime viikon lopulla kävi ilmi, että Saksan Kölnissä oli ollut uutenavuotena poikkeuksellisen runsaasti nuoriin tyttöihin kohdistuneita ahdistelutapauksia.

Myös Helsingissä alaikäisiä tyttöjä ahdisteltiin ja riski laajemmallekin häirinnälle oli poliisin mukaan olemassa.

Poliisi on raportoinut, että epäillyn ahdistelun takana olivat ryhmät, joissa henkilöiden taustat ovat ulkomailla.

Tästä kaikesta perinteinen media on tehnyt Suomessakin usean päivän ajan isoja otsikoita, kun on saanut poliisilta uutta tietoa ja arvioita.

Sosiaalisessa mediassa eli somessa on kohistu. Jotkut kansalaiset ovat olleet sitä mieltä, että suomalaisessa somessa asiat on osattu panna jo oikeisiin mittasuhteisiin ennen kuin poliisi on niistä puhunut ja perinteinen media raportoinut.

Totta on, että poliisin tiedotuslinja keskellä tätä polarisoitunutta ja politisoitunutta maahanmuuttoilmapiiriä on ollut hakusessa.

Välillä on kerrottu yksittäistenkin rikosepäilyjen kohdalla epäiltyjen taustoja, välillä ei. On annettu esimerkiksi myös tulkinnanvaraista viestiä äärikansallismielisten järjestöjen katupartioiden hyväksyttävyydestä.

Vajavaisen tiedon ympäristössä on vedetty eri tahoilla omiin poliittisiin tarkoitusperiin sopivia tulkintoja ja jotkut ovat olleet kaikkitietäviä internetin keskustelupalstoilla, blogeissa ja myös äärinäkemyksiä suosivilla sivustoilla. Kansalaisilla on tietysti täysi oikeus arvostella mediaa ja äänestää yksittäisten tiedotusvälineiden kohdalla jaloillaan ja lompakollaan.

Riippumattomassa mediassa on pysynyt kovasta arvostelusta huolimatta viime aikoinakin useimmiten pää kylmänä. Täällä työskentelevät toimittajat tekevät Suomessa uutistyötä yhä faktoille uskollisina ja luotettavien lähteiden varassa.

Huhuja ei uutisiin yleensä näin toimivissa välineissä kirjoitella. Tehdyt mokat taas korjataan JSN:n laatimien ohjeiden mukaisesti.

Riippumattomiin mediatoimijoihin kuuluvat HS, US, Yle, MTV, Aamulehti, Kaleva ja muut asialähtöiset uutisvälineet jotka eivät julista sokeasti yhdenkään ulkopuolisen tahon ilosanomaa. Muut näistä mainituista paitsi Yle tekevät työtä markkinatalouden ehdoilla.

Lisäksi Suomessa on suuri poliittisesti riippuvainen media. On keskustalaisten, perussuomalaisten, kokoomuslaisten, demareiden, vihreiden ja muiden tiedotusvälineitä. On myös eri etujärjestöjen ylläpitämät sivustot. Ne ovat veronmaksajien ja jäsenistön maksamia julkaisuja.

Perinteinen riippumaton ja riippuvainen media on Suomessa siis hyvin monenkirjava ja median rahoituspohja vaihtelee.

Tämän päälle on sosiaalinen media, josta tunnetuimmat ovat Facebook, Youtube, Instagram ja Twitter. Siellä kansalaiset juttelevat sekä välittävät kokemuksia, kuvaa ja tietoa.

Uudessa Suomessa somea edustaa yhteiskunnallisissa asioissa tämä Puheenvuoro. Kansalaisilla on vapaus tuoda omia näkemyksiään esiin, ja täällä ilmestyvien bloggausten pohjalta US:n toimitus lähtee useinkin hakemaan vahvistuksia poliitikkojen, asiantuntijoiden ja tavallistenkin kansalaisten esiin tuomille tiedoille.

Uuden Suomen toimituksella on pääsy sellaisille lähteille, joihin kansalaiset eivät useimmiten pääse. Hyvä tai huono, mutta näin on. Koemme elävämme symbioosissa somen kanssa.

Toimitus kaivaa vahvistuksia soittamalla, muuten kommunikoimalla ja myös ihan vain lähdekriittisesti googlailemalla, eli tekee eräänlaista vertailevaa pikatutkimusta, jolloin tuloksena saattaa olla uutinen. Sellaiseen tekemiseen ammattitaitoiset toimittajat ovat työssään kouliintuneet.

Joskus, kun tiedoille ei tule parhaimmiltakaan asiantuntijoilta vahvistusta, uutista ei tehdä. Seurantaan asiat kuitenkin jäävät ja vahvistus voi tulla vasta päivien tai viikkojen päästä. Silloin huhuna pitkäänkin pidetty asia saattaa muuttua uutiseksi.

Minä arvostan suuresti sosiaalista mediaa. Olen ollut sen kanssa aktiivisesti tekemisissä vuodesta 2000, jolloin pääsin mukaan sijoitusalan uutisvälitystä tuottavan Arvopaperin ja sen verkkokeskustelupalstan AP Areenan tekijäporukkaan.

AP Areenalla levisivät jo yli 15 vuotta sitten huhut, mutta myös oikeaan osuneet tiedot. Silloinkin me perinteisen median toimintatavoille uskolliset toimittajat haimme verkossa kulovalkean tavoin levinneille epävarmoille tiedoille vahvistuksia. Silloinkin meitä toimittajia palstoilla haukuttiin, ainakin minua.

Vaikka lähentelin tuolloin jo 40:tä ikävuotta, minua arveltiin kesätoimittajaksi, jota syytettiin kerran esimerkiksi Nokian osakekurssin romauttajaksi. Tuollaista valtaa minulla ei tietenkään ollut, kuten ei yksittäisillä toimittajilla tai päätoimittajilla yleensäkään ole Suomessa valtaa oikeastaan juuri mihinkään. Se on pelkästään hyvä asia.

Varhaisia poliittisia verkkoilmiöitä poliitikoista olivat Alexander Stubb (kok.) ja Jussi Halla-aho (ps.). Kummankin näkemyksistä anonyymit keskustelijat levittivät AP Areenalla kunnioittavia viestejä jo kymmenkunta vuotta sitten.

Sekä Stubbin että Halla-ahon poliittinen ura on lähtenyt huomattavilta osin somesta. He ja heidän tukijoukkonsa ovat olleet lähes koko some-historian ajan mediapelureita parhaasta päästä.

Sosiaalisesta mediasta puhuttaessa pitää muistaa myös loppuvuoden 2004 tsunami. Tuosta järkytyksestä kertomisessa kunnostautui sukeltajien verkkosivusto ennen perinteisen median toimittajia.  Myös esimerkiksi AP Areenalla levisi ensikäden tietoa noista tapahtumista, kun Suomen viranomaisten tiedottaminen taas oli nihkeää.

Some eriytyy parhaillaan fiksuun someen ja höpöhöpöpalstoihin. Ensimmäisessä esiinnytään lähtökohtaisesti omilla nimillä, mutta ei anonyymiyskään suoraan surkeaa keskustelutasoa tarkoita.

Oleellista on se, miten some-palvelun tuottaja – tiedotusväline tai vaikka yksittäinen bloggaaja – on tekemisessä, myös moderoinnissa mukana. Osaava tuottaminen vaatii jatkuvasti käyttäjät huomioivaa tekemistä, ei sensuuria, mutta ei myöskään kaiken hyväksymistä.

Suuret kansainväliset some-sivustot ovat mainosrahaa kerääviä jättikoneita, joilla ei tekemisessään ole journalistisia tarkoitusperiä. Ne ovat huomattavasti enemmän hyvin toteutettuja jakamisen alustoja kuin tiedotusvälineitä.

Oma lukunsa ovat kotimaiset äärinäkemyksiä päätyönään levittävät sivustot. Eräänlaista somea nekin, eivät ainakaan sitä luotettavan pään perinteistä mediaa. Nuo sivustot eivät tee sellaisia toimituksellisia asioita, joista perinteinen länsimainen tiedonvälitys voisi olla ylpeä.

Uuden Suomen tämän päivän haastattelusta käy ilmi, että myös perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen pitää Suomen tunnetuinta äärisivustoa ulkomaalaisvihamielisenä. Muut poliittiset nuorisojärjestöt käynnistivät boikottikampanjansa sitä vastaan eilen.

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu