Presidentti Niinistön uusi puhe

Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli keskiviikkona 3. helmikuuta pitänyt puheensa valtiopäivien avajaisissa, alkoi verkossa hirveä säpinä.

Ilma oli sakeanaan tulkintoja. Nostan niistä esiin pari erikoisinta ennen kuin kerron näkemykseni presidentin uudesta puheesta, jonka hän piti eilen.

Viime torstaina, eli presidentin kohupuheeksikin ristittyä puhetta seuraavana päivänä Helsingin Sanomien Nyt-liite tarjosi maahanmuuttokriitikoille yleensä ja perussuomalaisten kansanedustajalle Teuvo Hakkaraiselle erikseen syötön lapaan.

Hakkarainen pääsi Nyt-liitteessä kehumaan, kuinka oikeassa oli ollut, kun oli sanonut vuonna 2011, että ”…neekeriukko tulee sinne ja sanoo että ’turvapaikka’, se ei osaa mitään muuta Suomea ja heti ollaan sisällä”.

Se oli HS:n mukaan lähes rinnasteinen Niinistön viimekeskiviikkoiseen lausuntoon: ”… jokainen, joka osaa sanoa sanan ’asylum’, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen”.

Hesari sortui (ehkä vitsihakuisessa?) klikkinälässään samaan kuin kaikki ne, jotka irrottelevat ajasta ja aiheyhteydestään lauseita, eivätkä välitä puhutaanko niissä asiallisesti vai ollaanko alatyylisen solvaavia, eivätkä myöskään siitä, liittyvätkö sanomiset mitenkään toisiinsa.

Alettiin puheella tehdä politiikkaa myös eduskunnassa. Hakkaraisen puoluetoveri Laura Huhtasaari riensi tekemään kirjallisen kysymyksen turvapaikkaoikeudesta. Hän ylisti Niinistöä jo kohupuhepäivänä blogissaan.

Samaan aikaan toisaalla: maahanmuuttokriittisten kärkkäimmät poliittiset vastustajat kihisivät koko loppuviikon kiukusta. Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) puki sen perjantaina sanoiksi toteamalla presidentti Niinistön olevan ”tuolla Hommafoorumissa sankari”.

Tuomioja vahvisti kommenteillaan niitä tarkoitushakuisia tulkintoja, joiden mukaan presidentti olisi nyt ryhtynyt vähintään halla-aholaiseksi maahanmuuttokriitikoksi. Tuomioja teki sen tahattomasti tai tahallaan, mutta tyylilleen uskollisesti.

Presidentin puhe oli toki realistinen, jopa inhorealistinen, eikä se tarjonnut kuulijoille oikein mitään kivaa. Sanoihan hän muun muassa seuraavasti:

"Ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava, tästä ei voi olla epäselvyyttä. Toiseksi meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi.”

Nyt presidentti on puhunut uudelleen. Hän tarttui toisen kerran lyhyen ajan sisään pakolais- ja siirtolaisteemaan eilen Yhteisvastuukeräyksen avauspuheessaan.

"Yli miljoona ihmistä, joista suuri osa nuoria miehiä, on tullut Eurooppaan etsimään turvallisempaa tulevaisuutta. Suomeenkin on tullut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja lisää olisi tulossa. Hyvää ei kuitenkaan riitä rajattomasti. Me pystymme auttamaan vain heitä, jotka pakenevat todellista hätää.”

Ja hän jatkoi: ”Suomi ei ole saari. Siksi on paitsi yhteinen vastuu myös yhteinen etu auttaa ihmisiä muuallakin, rakentaa hauraista maista vahvempia ja vakaampia, tehdä tulevaisuudesta turvallisempi. Siihen kekoon kantaa kortensa myös kirkon vuotuinen suurkeräys”.

Tässäkin puheessa on sisällä auttamishaluinen, mutta samalla realistinen viesti. Kuka tuon puheen omii? Hakkarainen? Huhtasaari? Tuomioja?

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu