Pessimisti ei pety, Juha Sipilä

Viime keskiviikko oli Juha Sipilän pääministeriajan paras päivä tyytyväisine nyrkkitervehdyksineen.

Kului kaksi päivää, kunnes kävi yllättäen ilmi, että hänen johtamansa maan hallitus oli menettänyt täysin palvelualojen ammattiliiton PAMin kenttäväen luottamuksen.

Näin tapahtui, vaikka puheenjohtaja Ann Selin ajoi kilpailukykysopimuksen hyväksymistä 230 000 jäsenen PAMissa, Samaa teki myös kattojärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly koko miljoonajäsenistössä. Selinin tahto äänestettiin PAMin hallituksessa kumoon.

SEL, AKT ja Rakennusliitto hylkäsivät myös Lylyn suosiman sovintolinjan, mutta se oli odotettua.

Pääministeri Sipilästä tuntuu nyt pahalta.

Taustalla on se, että useiden demari- ja vasemmistoliittolaisjohtoisten liittojen luottamus porvarihallitukseen horjuu. Kysymys kulminoituu yhden miljardin euron tuloverojen alennukseen, josta Sipilä on puhunut.

Maan hallitus edellyttää ennen verohelpotuksia työmarkkinajärjestöiltä lisälupauksia. Ay-liitoissa puolestaan odotetaan ensin veronalennuslupausta, minkä Metalliliiton Riku Aalto on tuonut selvimmin esiin.

Sipilän odotukset työmarkkinajärjestöiltä tiivistyvät kahteen elementtiin: tulevien palkkaneuvottelujen ”Suomen mallista” sopimiseen ja työehdoista sopimiseen myös paikallisesti.

Mutta mikä tuo Suomen malli sitten on ja mitä paikalliselta sopimiselta oikein odotetaan?

Työntekijäpuolen SAK on väläyttänyt Suomen malliksi ajatusta, että Metalliliitto ja Paperiliitto panisivat palkkaneuvottelut alulle ensimmäiseksi syksyllä 2017 sen jälkeen, kun kilpailukykysopimuksella olisi ensin turvattu työrauha kahdeksi vuodeksi. Nämä kaksi vientialaa näyttäisi selkeän suunnan muiden alojen palkkaratkaisuille.

Sipilän tiedetään olevan tälle ajatukselle hyvin myötämielinen, jos työmarkkinajärjestöt saisivat sen vain kirjatuksi paperille.

Käytännössä Suomeen kaavailtu malli seuraisi Ruotsissa jo pitkään noudatettua käytäntöä.

Kahdesta Sipilän vaatimasta edellytyksestä hankalampi lienee paikallisen sopimisen saaminen laajalti suomalaiseen sopimuskäytäntöön.

SAK:ssa on torjuttu palkanalennukset kategorisesti ja nyt keskustellaan pääasiassa siitä, voisiko kriisiyrityksissä toimia palkkojen suhteen joustavammin kautta linjan.

SAK empii, vaikka ei paikallinen sopiminen ole mikään ehdoton mörkö työntekijäpuolellekaan. Se olisi saamassa luottamusmiesten aseman vahvistumaan yrityksissä sopimuksen osana.

Työnantajapuolen EK on ollut ja on edelleenkin SAK:n suuntaan ilmeisen joustava. Neuvottelujen ulkopuolella oleva Suomen Yrittäjät on EK:ta paljon jyrkempi.

EK:n ja SAK:n puolelta yhteisymmärrystä on testattu jo teknologiateollisuudessa, missä paikallinen sopiminen on Metalliliiton siunauksella jo arkipäivää.

Suomen teollisuuden kilpailukyky olisi tällä viikolla kertaalleen sovitun kilpailukykysopimuksen pohjalta jo kohenemassa. Sivukuluja siirrettäisiin työnantajilta palkansaajien maksettavaksi ja työaikaa tulisi lisää 24 tuntia vuotta kohti. Ei siis 100 tuntia, kuten työantajat aluksi vaativat.

Tavoitteena on, että Ruotsi ja Saksa olisi napattu kiinni viimeistään vuosina 2019 – 2020 Sipilän tahtomalla kokonaisuudella, jota myös leikkisästi ”köyhän miehen devalvaatioksi” on työnantajaleirissä kutsuttu. Kilpailukykyä kurottaisiin kiinni yhteensä 10 – 15 prosenttia. Sen jälkeen Suomen teollisuuden pärjäämisen ei olisi kiinni ainakaan kotimaisen työn hinnasta.

Pääministeri Sipilän unelma on saada Suomen talous nousuun ja julkinen talous tasapainoon. Kaiken avain on saada ihmisille töitä ja ihmiset töihin.

Hän pitää tiukasti kiinni siitä hallituksen tavoitteesta, että työllisyysaste nousisi lähes ruotsalaiselle tasolle 72 prosenttiin ja työllisten määrä kohoaisi 110 000 henkilöllä vaalikauden loppuun eli vuoteen 2019 mennessä.

Tiesittekö muuten, että Sipilän lapsuudenkunta Puolanka on tunnettu koko ajan käynnissä olevista pessimismipäiväistään? Nämä kainuulaiset synkistelyjuhlat saattavat huipentua pessimismi-iltaan heinäkuun alussa, jos sitä jaksaa kukaan järjestää.

Puolangalla on myynnissä myös pinssejä.  Jompikumpi näistä kainuulaisista pinssiteksteistä voisi koristaa jatkossa Sipilän puvuntakin rintapieltä (ja eikä sitten enää niitä nyrkkitervehdyksiä):

Pessimisti ei pety.

Unelmat ovat pettymysten kivijalka.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu