Suomettunut Alexander Stubb?

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves ei usko niin sanottuihin menetettyihin tapauksiin, kun kyse on toisilta valtioilta väkivalloin otetuista maa-alueista.

Asia nousi lauantaina esille hänen vierailullaan Helsingin yliopistolla Väinö Tannerin Säätiön järjestämässä luentotilaisuudessa. Syynä oli se, että Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) oli käyttänyt ilmaisua ”menetetty tapaus” Krimin yhteydessä.

Entinen pää- ja ulkoministeri Stubb arvioi Krimin tapausta arvostetulle Foreign Policy -lehdelle viime viikolla näin:

”Luulen, että Krim on menetetty tapaus (lost cause) huolimatta siitä, että haluamme uskoa toisin, mutta jos Venäjä osoittaa, että se hellittää otettaan Kiovasta ja Itä-Ukrainasta, sitten luulen, että se voi panna pakotteiden poistamisen liikkeelle”.

Kun kysyin lauantaina presidentti Ilvekseltä, otaksuuko hän Krimin olevan menetetty tapaus, presidentti muisteli ensin Radio Free Europen toimittaja-aikojaan 1980-luvulla. Tuolloin jotkut lännessä pitivät Neuvostoliittoon väkivalloin liitettyjä Baltian maita menetettyinä tapauksina.

”En usko menetettyihin tapauksiin. On tärkeää ymmärtää, että ei voida mennä takaisin ’business as usualiin’ niin kauan kuin Krim on liitetty (Venäjään). Koska jos liittää Krimin itseensä, ja muut hyväksyvät sen, he voivat liittää jotain muuta. Entä, jos seuraavaksi liitettäisiin Helsinki?”

Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa järjestettyyn tilaisuuteen kerääntynyt yleisö oli tuolla heitolla yllätetty. Salissa oli useita Suomen ulkopolitiikan raskaan sarjan asiantuntijoita ministeri Jaakko Iloniemestä Suomen Pankjn pääjohtajaan, ex-EU-suurlähettilääseen Erkki Liikaseen. Myös ulkomaalaisia Helsingissä toimivia diplomaatteja oli useita.

Pyysin myöhemmin presidentti Ilvestä tarkentamaan, mitä hän tarkoitti mainitessaan Helsingin.

Ilveksen kabinetista kerrottiin, että tarkoituksensa oli pelkästään sanoa, että ”koska jos liittää Krimin itseensä, ja muut hyväksyvät sen, he voivat liittää periaatteessa mitä tahansa muuta”. Helsinki oli siis vain yleisölle heitetty yleisen tason esimerkki, koska nyt oltiin Helsingissä.

Ilves muistutti puheessaan Venäjän rikkoneen useita kansainvälisiä sopimuksia liittäessään Ukrainalle kuuluvan Krimin itseensä. Hän käytti kaappauksesta termiä ”Anschluss”, joka viittaa natsi-Saksan kansainvälisestä yhteisöstä piittaamattomaan Itävalta-kaappaukseen vuonna 1938.

Samaa termiä Ilves käytti puheessaan Euroopan parlamentissa viime kuussa (tuo puhe löytyy täältä).

Toomas Hendrik Ilveksen omat vanhemmat pakenivat Virosta Ruotsiin 1944 Neuvostoliiton miehitettyä maan. Hän syntyi Ruotsissa 1953, mutta varttui Yhdysvalloissa. Sieltä hän palasi aikuisena vapaaseen Viroon 1990-luvun alussa, lähti politiikkaan ja nousi maan presidentiksi 2006.

Ilveksen johtaman Viron ulkopolitiikassa on ensiarvoisen tärkeää olla mukana kaikissa läntisissä turvallisuutta lisäävissä organisaatioissa. Näin se pyrkii välttämään yksin jäämisen mahdollisissa kriiseissä. Kulmakivinä ovat Naton ja Euroopan unionin jäsenyys. Viro liittyi Natoon ja EU:hun 2004 ja yhteisvaluutta euroon 2011.

Tämä bloggaus on tähän asti lähes sama kuin tänään tuosta lauantain Tanner-luentotilaisuudesta kirjoittamani uutinen. Nyt tulevat kysymykset ja ajatukset, jotka päähäni tuon erinomaisen luennon ja sitä seuranneen keskustelun jälkeen tulivat.

Miten voi Nato-jäsenyyttä välttelevien suomalaisten ja Nato-jäsenyyteensä lujasti luottavien virolaisten turvallisuuspoliittinen ajattelu olla näin erilaista?

Karttavatko suomalaiset Nato-jäsenyyttä siksi, etteivät joutuisi hädän hetkellä puolustamaan Suomenlahden toisella puolella asuvaa veljeskansaa tai muita eurooppalaisia, vaan saisivat yrittää käpertyä tänne Venäjän luoteisnurkkauksen naapurustoon ja yrittää olla huomaamattomia?

Voiko maailmassa vielä käpertyä neutraalin huomaamattomaksi? (Esimerkiksi Uuden Suomen viime viikolla uutisoimassa Viron tiedustelupalvelun raportissa sanotaan näin: ”Konfliktilanteessa Venäjä tarkastelee koko Itämeren aluetta yhtenä kokonaisuutena, eikä Moskova kunnioita minkään maan puolueettomuutta, jos sota syttyisi. Kreml ottaa huomioon sen, että Nato saattaa myös käyttää infrastruktuuria Suomessa ja Ruotsissa ja on sen vuoksi valmis hyökkäämään kohteisiin myös näissä maissa huolimatta niiden ei-Nato-asemasta”.)

Miksi Suomen yhdeltä johtavalta poliitikolta tulee kevyesti ulos näkemys Krimin ”menetetystä tapauksesta”, kun pitkän neuvostomiehityksen kokeneen Viron näkökulmasta se on kaikkea muuta kuin oikeaa ajattelua Ukrainan menettämästä Krimistä?

Kuunnellaanko Suomessa liian herkällä korvalla jokaista rasahdusta Kremlistä tai jopa zirinovskilaisten äärikansallismielisistä porukoista?

Meneekö Suomessa bisnes (lue: energia ml. ydinvoima) Venäjän valtion kanssa kaiken muun edelle, kuten meni Neuvostoliiton kanssa 1970-luvulla, jolloin maailmalla puhuttiin syystäkin suomettumisesta?

Kyllä, kyllä, olemme mukana EU:n Venäjä-pakotteissa, mutta olemmeko me Suomessa vaarassa ajautua niin sanotusti kaltevalle pinnalle?

Vievätkö työmarkkinoiden ja maan hallituksen yhteishengessä ilmenneet ongelmat meidät syvenevään taloudelliseen ahdinkoon ja velkakurjuuteen, joka tekee maamme aiempaa alttiimmaksi ulkoiselle vaikuttamiselle?

Kenen asialla ovat he, jotka puuhaavat Suomea irti nykyisistäkin läntisistä kytköksistä (EU ja euro) ja pyrkivät kaikin voimin estämään kytkösten lisäämisen (Nato)?

Voisiko Suomessa hyvin Nato-myönteisenä poliitikkona tunnettu Alexander Stubbkin olla jostain läntisestä näkökulmasta katsottuna vähän suomettunut?

Ja lopuksi: onko Kremlin ikävien tekojen aktiivinen unohtaminen jossain tilanteessa suomalaisten etujen mukaista ja joskus etujemme vastaista vai onko se aina yksiselitteisesti jompaakumpaa?

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu