Paha uni nimeltä Trump

Yhdysvaltain republikaaninen puolue on tehnyt valintansa. Se on valinnut presidenttiehdokkaakseen 70-vuotiaan Donald Trumpin. Hän haastaa demokraattisen puolueen 68-vuotiaan ehdokkaan Hillary Clintonin.

Donald Trump on varakkaan kiinteistösijoittajan poika New Yorkista, tosi-tv-tähti ja edustaa monimiljardöörinä amerikkalaista talouseliittiä. Hillary Clinton on Yhdysvaltain entinen ulkoministeri, ex-presidentti Bill Clintonin vaimo ja edustaa amerikkalaista poliittista eliittiä.

Trumpia kannattaa maan johtoon amerikkalaista tällä hetkellä lähes yhtä moni kuin Clintonia, kun vielä huhtikuussa Clinton oli kyselyiden mukaan selvässä johdossa. Tästä muistutti esimerkiksi Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt alkuviikosta tviitissään.

Trump saa suuren osan poliittisesta voimastaan epäluottamuksesta Clintoneihin. Monet konservatiivisen laidan amerikkalaiset pitävät Hillary Clintonia valehtelijana.

Kiinnostava on esimerkiksi tämä USA Todayn kooste amerikkalaisten syistä äänestää Trumpia. Häntä kuvataan positiivisesti ”ulkopuoliseksi”, ”epäpoliittiseksi bisnesmieheksi”, ”inspiroivaksi” ja ”isänmaalliseksi”. ”Hän ei ole Hillary”, sanoo yksi haastatelluista ykskantaan.

Itse asuin Yhdysvalloissa vuosina 1994 – 1996 Bill Clintonin presidenttiaikana. Brooklynin biljardipöytien ääressä ja muutoinkin pääsin tuntemaan, kuinka paljon osa kansasta demokraattipresidenttiään inhosi. Mediassa velloi keskustelu presidentin marihuanan poltosta nuorena, ja hänen selityksensä olivat surkeita.

”Kokeilin, mutta, en vetänyt henkeen” ja sen sellaiset kiertelyt eivät vakuuttaneet myöskään minua, jota republikaanikaverit ystävällisesti ja tuttavallisesti liberaaliksi kutsuivat.

Tämän kaiken Yhdysvaltain kansalaiset muistavat, ja sen päälle on tullut Hillary Clintonin sähköpostikohu. Hän käytti ollessaan ulkoministerinä vuosina 2009 – 2013 yksityistä sähköpostiaan valtiollisten asioiden hoitoon ja aiheutti siten turvallisuusuhan. Siitä tuli viralliset moitteet, ja jupakka on syönyt hänen luotettavuuttaan muidenkin kuin kovan linjan republikaanien silmissä.

Jos on Clintonin uskottavuus koetuksella, sitä on myös Trumpin. Miljardööri on siihen suurine suineen ihan itse syypää. Poliittisesti vasemmalle kallellaan oleva brittiläinen Independent on kasannut hänen ”kymmenen pelottavinta” kommenttiaan juttuunsa.

”Rakennan valtavan muurin eteläiselle rajallemme, ja Meksiko saa maksaa sen”, Trump lausahti terveisinään meksikolaisille. Se ei ole häneltä ainoa tympeä kommentti naapurimaansa edustajille.

”Jos Hillary Clinton ei pysty tyydyttämään miestään, mikä saa hänet uskomaan, että hän pystyy tyydyttämään Amerikan”, Trump tviittasi Independentin mukaan viime vuonna. Sivistymätön tviitti poistettiin.

”Donald J. Trump vaatii Yhdysvaltoihin saapuville muslimeille täyttä kieltoa ennen kuin valtiomme edustajat saavat tietää, mitä helvettiä nyt tapahtuu”, sama mies uhosi viime vuonna.

Vaikka tämä kaikki voi olla pelkkää valkoisen miehen vaalitaktista poliittista epäkorrektiutta, se on vaarallista. Kaikkien suuttumusta nostattaneiden möläytystensä jälkeen hänen pitäisi ansaita miljoonien meksikolaistaustaisten amerikkalaisten, islaminuskoisten amerikkalaisten ja demokraatteja perinteisesti kannattaneiden afrikkalais-amerikkalaisten luottamus.

Sisäinen jännite kansanryhmien välillä on Yhdysvalloissa hyvin herkkä purkautumaan levottomuuksiksi, paljon herkempi kuin esimerkiksi yhtä monikulttuurisessa Britanniassa.  Iholtaan eriväriset ihmiset ovat jopa kansojen sulatusuunina pidetyssä New Yorkissa paljolti omissa oloissaan. Amerikkalaista asetelmaa kuvaa se, että yksi afrikkalais-amerikkalainen kaverini totesi kerran minulle Britanniassa käytyään: ”Omituista, että kukaan ei kiinnittänyt huomiota ihonväriini. Se oli nastaa”.

Ulkopoliittisesti Trumpin olisi vaikea uskoa saavan aikaan kovin paljon parempaa tai vahingollisempaa kuin Yhdysvaltain presidentit keskimäärin, koska Yhdysvaltojen kansainväliselle toiminalle on leimallista jatkuvuus. Tai on ainakin viime aikoina ollut.

Kansainvälisesti kulmakarvoja nostattaa etenkin se, että Trump on puhunut lämpimästi Venäjän presidentistä Vladimir Putinista ”hyvin älykkäänä vahvana johtajana”. Hän on myös esittänyt Naton painopisteen siirtämisestä Venäjän aggressioiden hillinnästä kansainvälisen terrorismin torjuntaan. Tätä ei ole katsottu hyvällä varsinkaan Ukrainassa ja Baltian maissa, joissa ollaan syystäkin hyvin varuillaan Putinin Venäjän suhteen.

Vaikka Donald Trumpin valinta on monille eurooppalaisillekin paha uni – pois lukien toki ainakin täkäläiset oikeistopopulistit – mikään ei vielä kerro, minkälainen toimija hän todellisuudessa olisi Yhdysvaltain presidenttinä. Ehkä siinä tulikin sanottua tärkein syy siihen, miksi häneen on niin vaikea suhtautua: arvaamattomuus.

 

Korjaus 21.7. klo 8.55: Kirjoitin aiemmassa versiossa, että mediassa velloi 1990-luvun puolivälissä Lewinsky-kohu, mutta se oli vasta 1990-luvun lopussa, kuten yksi kommentaattori täällä oivallisesti muisti. t. Markku Huusko

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu