Likaista työtä hallituksen puolesta

”Kyse oli työnjaosta, jossa virkamiehet tekivät likaisen työn poliitikkojen puolesta puolustaessaan julkisuudessa ohjelmaa, jonka takana oli keskeisten ministerien vahva tuki”, analysoi Juho Vesa, jonka väitöskirja Päätöksenteon avoimuus ja medioituminen Suomen konsensusdemokratiassa tarkastetaan ensi lauantaina Helsingin yliopistossa.

Vesan esille tuoma tapaus koski valtion tuottavuusohjelmaa, jota virkamiehet puolustivat julkisuudessa, vaikka päätöksen olivat muotoilleet mieleisekseen poliitikot, eli Matti Vanhasen (kesk.) vuosina 2003 – 2007 istunut hallitus ja sen valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.).

Havainto ”likaisen työn tekemisestä” on kiinnostava, sillä Suomessa erityisesti valtiovarainministeriön henkilökunnalla arvellaan olevan paljon valtaa. Heitä ei ole pidetty varsinaisesti poliitikkojen suulla puhuvina käsikassaroina.

Useinhan meillä näkyy televisiossa ja muissa viestintävälineissä oppineita virkamiehiä- ja naisia kertomassa, miten maa makaa ja millaisia kovia päätöksiä on edessä.

Näin oli taas tänään, kun VM:n ylin virkamies, valtiosihteeri Martti Hetemäki sanoi sopivasti budjettikeskustelujen alla Suomen tilanteen olevan ”paljon pahempi kuin yleisesti ajatellaan”.

”Meillä on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, sen etuudet ja palvelut, mutta työllisyysaste on eteläeurooppalainen, Hetemäki muun muassa lausahti Helsingin Sanomien haastattelussa.

Hänen mukaansa suomalaisten tulee hyväksyä esimerkiksi suuremmat palkkaerot.

”Jos ei kyetä ratkaisuihin, joilla työllisyysaste nousee, joudutaan sopeuttamaan lisää: jatkamaan leikkauksia tai korottamaan veroja. Tai sitten luovutaan tavoitteesta taittaa velkaantuminen, Hetemäki jyrisi HS:ssa.

Koko kriisitietoisuutta levittävä ulostulo oli ajoituksineen kuin suoraan strategisen viestinnän käsikirjasta, kun tavoitteena on tehdä mahdollisimman kireä budjetti. VM:n virkamiehet eivät suinkaan riemuitse siitä, että talous on kääntynyt tänä vuonna lievään kasvuun eivätkä myöskään siitä, että sama on käynyt valtion verotuloille.

On kyllä ymmärrettävää, että juuri valtion rahakirstun päällä istuvilla virkamiehillä on huolta siitä, että valtion vuosittaiset alijäämät liikkuvat yhä 5 – 6 miljardin euron maailmassa. Huolissaan oleminen on heidän yhteiskunnallinen roolinsa.

Sama koskee heidän poliittista esimiestään, valtiovarainministeriä. Petteri Orpo (kok.) onkin jo tänään ehtinyt puhua ”hyvin tiukoista raameista” ensi vuoden budjettia valmisteltaessa.

Mitä tässä yhteydessä ei tuoda esiin on se, että niin sanotut markkinavoimat luottavat Suomeen kuin vuoreen, ja saamme lainarahaa poikkeuksellisen halvalla maailmalta. Tästä etenkin oppositiossa oleva poliittinen laitavasemmisto on muistutellut omaan huolettomaan, monen mielestä vastuuttomaan, tyyliinsä.

Mutta takaisin Juho Vesan väitöskirjaan, ja siirrytään virkamiehistä mediaan. Tutkimuksen mukaan media nimittäin ei juuri vaikuta poliittisiin päätöksiin, vaikka kansalaiset niin otaksuvat. Tutkija sai asian selville haastattelemalla kansanedustajia.

”Vaikka medialla on kansanedustajien mielestä paljon vaikutusta esimerkiksi julkisen keskustelun aiheisiin ja näkökulmiin sekä kansanedustajien vaalimenestykseen, kansanedustajat kokevat median vaikuttavan huomattavasti vähemmän poliittisiin päätöksiin ja päätöksentekoprosesseihin. Media vaikuttaa siis paljon enemmän symboliseen politiikkaan eli poliitikkojen kilpailuun äänestäjistä kuin päätöksentekoon”, tutkija huomauttaa.

Eli kärjistetysti: media voi nostaa tai pudottaa poliitikon, mutta ei vaikuta juuri siihen, mitä hallitus ja eduskunta päättävät.

Juho Vesa muistuttaa, että vuonna 2007 tehdyssä kansalaiskyselyssä peräti 57 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että media vaikuttaa paljon tärkeisiin poliittisiin päätöksiin.

”Demokratian kannalta voi olla ongelmallista, jos kansalaisilla on epärealistisia käsityksiä siitä, missä määrin politiikkaan voi vaikuttaa osallistumalla julkiseen keskusteluun”, hän pohtii.

Minä puolestani uskon, että kansalainen voi vaikuttaa politiikkaan nostamalla esiin tärkeitä kysymyksiä tai ongelmia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, joihin myös blogit voidaan lukea. Uskotteko te?

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu