Siksi Antti Rinne muikisteli

Antti Rinne ilmoittautuu äärimmäisen suurella todennäköisyydellä halukkaaksi jatkaa puoluejohdossa, kun SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu ensi viikolla. Näin arvioivat jututtamani vaikutusvaltaiset demarit.

Onnistuuko Rinne ilmeisessä tavoitteessaan, siitä päättää demareiden puoluekokous muutaman kuukauden kuluttua ensi helmikuussa. SDP:ssä valitaan puheenjohtaja kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Peli SDP:n kulisseissa on ollut tänä syksynä kovaa. Jutta Urpilaisen puheenjohtajan paikalta keväällä 2014 taklanneen Rinteen johtajuus on kyseenalaistettu vahvasti. Tyytymättömyyttä oli ollut kannatuksen heikkoon kehitykseen ja Rinteen esiintymistaitoihin.

Viime lokakuussa joukko SDP:n piirijohtajia kokosi Suomen Kuvalehden mukaan delegaation, joka kävi sanomassa Rinteelle, että kenttä on tyytymätön puoluejohtajaan. Näihin aikoihin alkoivat eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mahdollisuudet nousta SDP:n johtoon näyttää erinomaisilta.

Konkaripoliitikko Eero Heinäluoman poliittisten siipien suojassa kasvanutta Lindtmania oli ehditty jo vuosia pitää SDP:n perintöprinssinä. Hän oli nuhteeton nuori mies, palkansaajaväen suosikkipoika.

Nyt oli tullut aika nousta suuriin saappaisiin.

Lokakuun lopussa puolueessa kuitenkin leimahti, kun Antti Lindtmanin kerrottiin viestittäneen nimilistoillaan eduskunnan puhemiehille, keiden demareiden hän toivoi saavan puheenvuoron kyselytunnilla. Lindtman joutui katuvaisena kameroiden eteen ja Rinne pääsi puolestaan muikistelemaan, että ”tekevälle sattuu”.

Sylttytehdasta arvuutellaan yhä, eli tahoa, joka listat SDP:n sisältä halusi julkisuuteen. Niin tai näin, Lindtmanin asemaa horjuttanut julkisuus sopi Rinteelle kuin nakutettu. Hyvin todennäköisesti jo haastamaan lähdössä ollut pääkilpailija horjahti.

Lokakuussa kävi myös niin, että SDP:n kannatus nousi gallupeissa ohi keskustan, mikä vahvisti oleellisesti puoluejohtajan uskottavuutta.

Nyt SDP:n leirissä spekuloidaan jopa sillä, että Antti Lindtmanin eduskuntaryhmän puheenjohtajuus olisi uhattuna ensi vuoden alussa.

Näistä syistä voi hyvin olla, että ensi viikolla Hyvinkään kokouksessa esiintyykin Rinteen taakse asiakysymyksissä vahvasti menevä Lindtman. Tämä turvaisi hänen taustansa ja varmistaisi jatkon eduskuntaryhmän johdossa.

Toinen hieman epätodennäköisempi vaihtoehto on, että Antti Lindtman lähtee haastamaan Rinnettä ryminällä ensi vuoden alussa. Se olisi todella kovien panosten koitos, jossa Lindtman panisi peliin koko poliittisen tulevaisuutensa.

Toisaalta on muistettava, että helmikuussa 2017 valittava SDP:n puheenjohtaja on puolueen pääministeriehdokas eduskuntavaaleissa 2019. Valtaherkkua olisi ehkä tarjolla siitä parhaasta päästä.

Poliittiset tähtikartat viittaavat tällä hetkellä siihen, että Antti Rinne on tuo puoluejohdossa jatkava henkilö ilman ainoatakaan vakavasti otettavaa haastajaa. Jos joku muu kuin Lindtman lähtee tässä tilanteessa haastamaan, hän tuskin on Rinteelle uhka.

Vuonna 2020 tilanne on demareissakin taas aivan uusi, ja silloin puheenjohtajapelissä voivat olla tosissaan nykyisistä kansanedustajista ainakin Sanna Marin ja Timo Harakka – ja totta kai myös Antti Lindtman.

Tosin mahdollista pääministeriä heistäkään ei kukaan lähtisi haastamaan. Käytännössä SDP:ssä saatetaan hyvinkin päättää helmikuussa 2017 puolueen puheenjohtajasta seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

 

Edit 11.11. 22:57 SDP:n tuleva puoluevaltuuston kokous on Hyvinkäällä ja puoluekokous Lahdessa.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu