Sipiläkö hajottaisi Halla-ahon vuoksi hallituksensa?

”Halla-ahon valinta johtaisi hallituskriisiin ja hallituksen kaatumiseen”, valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista arvioi Helsingin Sanomissa maaliskuussa.

Tätä ajatusta on pitkin kevättä hoettu niin sanottuna totuutena puheissa ja lehtiteksteissä. Kyseessä on kuitenkin puhdas veikkaus, että Suomessa hallitus kaatuisi ennennäkemättömästi yhteen puheenjohtajavalintaan ja valitun mukana tuleviin niin sanottuihin yleisiin syihin.

Nuo yleiset syythän ovat Jussi Halla-ahon herjaavaksi koettu tapa tehdä politiikkaa ja siihen liittyen korkeimman oikeuden antama tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuodelta 2012. Ei hän Suomen EU-jäsenyyttäkään arvosta, vaikka kansa on sen puolesta äänestänyt ja hallituksessa – jossa hänen puolueensa on mukana – EU:ta pidetään Suomen keskeisenä arvoyhteisönä. (Hallituksen EU-linjasta voi lukea täältä hallituksen strategisesta ohjelmasta)

Mutta hajoaisiko keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän keväällä 2015 vaivoin kasaama kolmen puolueen – keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen – hallitus Halla-ahon valintaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi?

Argumentteja sen puolesta, ettei välttämättä hajoaisi, voidaan löytää useita.

Ensinnäkin voidaan kysyä, onko Juha Sipilä pääministeri, joka haluaisi hajottaa hallituksensa hygieniasyihin kesken kiivaimman uudistustyön. Vaikea uskoa, että Sipilä panisi perussuomalaiset kävelemään. Nyt on päällä sote-uudistuksen maaliin saattamista, kärkihankkeita, talouden vauhdin lisäämistä, verotuksen justeeraamista ynnä muita pääministeri Sipilälle rakkaita töitä.

Toisaalta, keskustalle hallituksen hajoaminen ja uudet vaalit olisivat nykyisessä kannatustilanteessa myrkkyä. Käytännössä se pelaisi itsensä suurella todennäköisyydellä oppositioon tai kakkosluokan hallituspuolueeksi, kun ykköspuolueeksi kohoaisi SDP tai kokoomus.

Entä sitten perussuomalaiset, mitä hallituksen hajoaminen ja uudet vaalit sen kannalta tarkoittaisi? Se tarkoittaisi melkoisella varmuudella oppositioon ajautumista, vaikutusvallan romahdusta ja eduskuntaryhmän oleellista kutistumista. Aika huonot kortit sekin siis saisi, jos lähtisi hallituksesta omin nokkineen kävelemään.

Entä kolmas hallituspuolue kokoomus? Sen edustajat ovat olleet Halla-ahon suhteen nihkeämpiä kuin keskustalaiset, kun Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori on jopa torpannut yhteistyön hänen johtamansa puolueen kanssa. Aika vieraalta tuntuu ajatus, että Petteri Orpon johtama kokoomus kävelisi ulos tai taivuttaisi Sipilän hylkäämään perussuomalaiset, jos Halla-aho valitaan.

Toki kokoomus voisi nousta hajotusvaaleissa suurimmaksi, mutta todennäköisempää olisi Antti Rinteen vetämän SDP:n rynnistys ajurin paikalle. Tällä hetkellä vedossa olevat vihreät pääsisivät myös tykittämään oppositioasemastaan tilanteessa, jossa hallitus olisi hajonnut sisältä päin. Kokoomuskin voisi pelata itsensä vain oppositioon ja juhlisi Suomi 100 –juhlia ehkä keskustan kanssa sitten siitä vinkkelistä.

Europarlamentaarikko Halla-ahon mahdollisesta pj-valinnasta on myös veikattu seuraavan vaihtokauppa, jossa RKP ja kristillisdemokraatit otettaisiin perussuomalaisten tilalle. Hallitus hallitsisi eduskunnassa äärimmäisen niukalla 101-enemmistöllä, mikä olisi todellinen hätäratkaisu, koska ei kumpikaan noista kahdesta ilman ehtoja hallitustyöhön antautuisi. Sipilä olisi pysyvästi nesteessä aivan kuten olisi myös vähemmistöhallituksen kanssa.

Koska yhdelläkään hallituspuolueella ei ole huomattavaa poliittista intressiä hajottaa hallitusta Halla-ahoon, olisi lopputulema ehkä kuitenkin melko suomalaisen pragmaattinen: kiistelty Halla-aho hyväksyisi hallitusohjelman käytännössä sellaisenaan, vaihtaisi omasta ryhmästään ministerin pari ja johtaisi puoluettaan jo esittämällään tavalla Brysselistä, minkä Sipilä ja Orpo hyväksyisivät.

Suomalainen pragmatismi venyisi Halla-ahon kanssa toki paljon pidemmälle kuin vuonna 2015, jolloin Timo Soinin johtamat perussuomalaiset pääsivät kakkosjytkynsä jälkeen hallitukseen. Kansainvälisesti asia varmasti noteerattaisiin ja äärinäkemysten hyväksymistä kummasteltaisiin.

Toisaalta, ei huomiotta jäisi myöskään Suomen EU-jäsenyyden jopa Halla-ahoa tiukemmin kyseenalaistavan Sampo Terhon valinta.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu