Sydämestäni löytyi rakennevika

Ihmiset ovat joutuneet kohtaamaan tässä epävarmassa maailmassa niin paljon vakavampia vastoinkäymisiä kuin minä, että tuntuu vähän tyhmältä kirjoittaa itseeni liittyen. Mutta kirjoitan kuitenkin, koska haluan jakaa tarinani toivoen sen olevan jollain tavalla hyödyllistä.

Ehkä jotkut Uuden Suomen lukijat ovat ihmetelleet, että blogini on ollut viime aikoina hiljainen. Tässä tulee samalla vähän selitystä tuohon hiljaisuuteen.

Koetan joka tapauksessa laajentaa tarkasteluani itsestäni yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyen suomalaiseen terveydenhuoltoon ja sairaanhoitoon. Toivon niihin Uuden Suomen lukijoilta vastauksia, koska tiedän, että joukossa on päättäjien lisäksi myös terveydenhuollon asiantuntijoita.

Sitten itse tapaukseen. Minulle tehtiin Meilahdessa pari viikkoa sitten toimenpide sydämeen, josta oli kevättalvella tehtyjen tutkimusten jälkeen löytynyt eteisten väliseinästä aukko, synnynnäinen rakennevika. Katetritoimenpiteessä tuohon aukkoon asennettiin sulkulaite siten, että sisään verenkiertojärjestelmääni mentiin nivustaipeen kautta.

Tutkimusten ja lopulta operaation taustalla oli se, että olin saanut viime joulukuussa toisen aivoinfarktin, estolääkityksestä huolimatta. Ensimmäinen osui kohdalleni 2012 syksyllä, mistä kirjoitin myös blogissani.

Useimmiten eteisväliseinäaukko sulkeutuu ensimmäisen ikävuoden aikana, mutta ei läheskään aina. Aukko ei sydämeen jäädessäänkään yleensä aiheuta sen kummempia oireita joko pienen kokonsa vuoksi tai muuten, mutta minun tapauksessani saattoi olla niin, että sen kautta kulki verihyytymä oikotietä päähäni mainituin seurauksin. Lisää sydämen rakennevian ja aivohalvauksen yhteydestä tämän linkin alla.

Operointipäivä oli 54-vuotiaan elämäni yksi jännittävimmistä tähän mennessä.  Jännitystä lievensi se, että minut oli valmisteltu hyvin ennakkokirjein, tutkimuksin ja keskusteluin, mikä kaikki järjestelmämme eduksi mainittakoon. 

Meilahden kolmiosairaala ja tornisairaala, Jorvin sairaala sekä Huslab hoitelivat osuutensa ammattitaitoisesti. Hyvää taustatukea antoi työterveyspalvelu. Nukutus, alle kahden tunnin toimenpide ja noin vuorokauden jälkihoito Meilahdessa eivät myöskään saa valitusvirttä minulta osakseen.

Tämänkeväiset myönteiset hoitokokemukseni ovat pääkaupunkiseudulta, mutta kuluneen viiden vuoden aikana ovat tutuksi tulleet myös Vaasan keskussairaalan ja Lohjan aluesairaalan erikoissairaanhoidon kovan tason osaaminen. Onko sitä maakunnissa vielä samalla tavalla sote-uudistuksen jälkeen 2020-luvulla ja siitä eteenpäin, en tiedä.

Itseäni pohdituttaa myös, miten minun aivoinfarkti/sydäntapaukseni olisi hoidettu esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa tai Ruotsissa, jotka edustavat minulle Suomen ohella sairaanhoidon huippua ainakin, jos yksilöllä on rahaa.  

Eli onko julkinen ja siihen tukea antava yksityinen järjestelmämme parempi, huonompi vai yhtä hyvä kuin niissä? Mihin suuntaan olemme sote-uudistuksen myötä kehittymässä, parempaan vai huonompaan ja kenen kannalta?

Ja lisää kysymyksiä.

Olisiko sydäntoimenpiteeseen päädytty Yhdysvalloissa, Saksassa ja Ruotsissa kohdallani samalla tavalla kuin Suomessa?

Olisiko toisesta aivoinfarktista toimenpiteeseen mennyt muissa laadukkaan hoidon maissa pitempi vai lyhyempi aika (nyt viitisen kuukautta)?

Olisiko tästä kaikesta veloitettu minulta enemmän vai vähemmän (nyt kaikkiaan vain parisataa euroa, koska tutkimukset ja toimenpide tehtiin julkisen palvelun puolella)?

Lisäksi, vaikuttaako eri valtioiden erikoissairaanhoidossa tehtäviin toimenpidepäätöksiin se, miten potilas suhtautuu itse terveyteensä ja siihen vaikuttaviin tekijöihin, kuten vaikkapa omaan liikuntaansa ja ravintoonsa sekä tupakan ja alkoholin käyttöönsä?

Tietääkö joku?

PS. Oloni on parempi ja jaksavampi kuin ennen toimenpidettä. Kiitos kaikille hoitoon osallistuneille!

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu