Joku voisi haastaa Niinistön spagaatin

Kisa siitä, kuka on Suomen tasavallan presidentti vuodesta 2018 eteenpäin, on siirtynyt lämpimään vaiheeseen. Lämmittäjänä toimi istuva presidentti Sauli Niinistö, joka lähti alkuviikosta mukaan itsenäisenä, puolueista riippumattomana, ehdokkaana.

Kokoomukselta jo tukensa saanut Niinistö liittyi ehdokasjoukkoon, johon kuuluivat ennen häntä keskustan Matti Vanhanen, vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

Tarjolla oleva nelikko on melko yhdestä puusta veistetty, ainakin mitä tulee suhtautumiseen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Yksikään heistä ei kannata jäsenyyden hakemista.

Istuva presidentti Niinistö on toki vienyt yhdessä hallituksen kanssa Suomea lähemmäs Natoa. Olemme olleet vuodesta 2014 Ruotsin rinnalla syvennetyssä yhteistyössä läntisen puolustusliiton kanssa ja isäntämaasopimuksen myötä harjoittelu Nato-joukkojen kanssa on luontevaa.

Mutta varsinaiselle Nato-jäsenyydelle presidentti Niinistö on esimerkiksi vaalivuonna 2012 sanonut selvän ein, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikan bloggaaja Ari Pesonen täällä Puheenvuorossa juuri muistutti.

Se ei ole estänyt sitä, etteikö Niinistö olisi vaalinut lämpimiä suhteita Yhdysvaltoihin ja Natoon. Samaan aikaan hän ollut yhtä lailla aktiivinen Suomen ja Venäjän kahdenkeskisten suhteiden hoidossa, vaikka Venäjä on pelannut kansainvälisesti omia pelejään. Siinä on jatkettu pitkää itänaapuriystävällistä perinnettä, jonka tunnetuin edustaja oli pitkäaikainen presidenttimme Urho Kekkonen.

Kaikki me muistamme, kuinka Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta valloitusoperaatiossaan Ukrainan Krimillä vuonna 2014. Se oli antanut tällaisesta piittaamattomuudesta myrskyvaroituksen vuonna 2008 ratkoessaan maakysymyksiä Georgian kanssa asevoimin.  

Suomelle talous on kaikki kaikessa, myös idänsuhteissa. Meille oli normaalia tehdä venäläisten kanssa kauppaa neuvostoaikana ja nykyisinkin talousyhteistyö sujuu pakotteista huolimatta pitkälti vanhaan malliin; esimerkiksi suomalais-venäläinen Fennovoiman ydinvoimahanke jatkaa Pyhäjoella raiteillaan.

Fennovoima-yhteistyön pelastivat vuonna 2015 valtionyhtiö Fortum ja SRV, jonka pääomistajansa on Ilpo Kokkila. Suomalaisen teollisuuden vahva mies on toiminut kulisseissa myös presidenttikysymyksessä Niinistön uudelleenvalintaa edistämässä, Helsingin Sanomat kertoi tänään.

Iltalehden toimittaja Olli Ainola on kutsunut presidentti Niinistön tasapainoilua Nato-jäsenyyden kannattajien ja vastustajien välissä spagaatinhallinnaksi. Helsingin Sanomien Juha-Pekka Raesteen tämän päivän analyysissä tätä Niinistön spagaatti -käsitettä vahvistettiin edelleen.

Niinistö onkin asemoinut toiselle kaudelle pyrkiessään itsensä taitavasti paikkaan, joka ei anna hänen jo ilmoittautuneille kilpakumppaneille tilaa. Nato-kriittisyys on yksinkertaisesti pelattu kilpailijoiden keinovalikoimasta pois, koska omalla spagaattimaisella tavallaan Niinistö on Nato-kriittinen.

Ei suuremmalla Venäjä-myönteisyydelläkään Niinistöltä ääniä juuri voiteta. Myöskään Ruotsi-yhteistyön lisäämisen suosimisella ei voi erottautua eikä EU-puolustusyhteistyön kannattamisella.

Sen sijaan joku puolue ja sen ehdokas voisi saada pelitilaa heittäytymällä avoimesti Suomen Nato-jäsenyyden kannattajaksi. Tällainen pelipaikka olisi tarjolla etenkin perussuomalaisille ja RKP:lle, joiden vaikuttajahahmoista löytyy avoimia Naton kannattajia.  SDP:n ei voi olettaa tulle linjalle lähtevän. Kristillisdemokraateille tämä olisi periaatteessa mahdollista, mutta puheenjohtaja Sari Essayahin kannanotot eivät siihen viittaa.

Tunnetuista RKP-läisistä Nato-kannattajia ovat entiset puolustusministerit Carl Haglund ja Stefan Wallin. Edellinen on tosin jättänyt politiikan, mutta ainahan paluun voisi tällaisessa paikassa tehdä. Jälkimmäisen mukaan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on ehkä jopa lisännyt syitä liittyä Natoon.

Perussuomalaisissa Nato-henkisyys on myös voimissaan. Puheenjohtajakisassa kumpikin pääehdokas, Sampo Terho ja Jussi Halla-aho, kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Terho on halunnut puolueensa presidenttiehdokkaaksi, jos yltää puheenjohtajaksi.

Jos Wallin, Terho tai joku muu Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja lähtisi tai pääsisi ehdokkaaksi ja hän ajaisi vahvasti asiaa, saataisiin näihin presidentinvaaleihin aimo annos lisää kiinnostavuutta. Syntyisi kunnon turpo-keskustelua, jopa väittelyä.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu