Sipilän peli pian pelattu – toisaalla rakennetaan jo ”jytkyä”

Suomalainen populismi on käännekohdassa. Timo Soini (sin.) on kadonnut kaikesta muusta paitsi ulkoministerijulkisuudesta ja hänen elämäntyönsä, perussuomalaiset-puolueen, on saanut haltuunsa Jussi Halla-aho.

Soinin edustaman sinisen eduskuntaryhmän kannatus on 1-2 prosenttia, kun Halla-ahon perussuomalaiset on onnistunut keräämään noin 10 prosentin kannatuksen, eli sen saman, jolle Soinin perussuomalaiset romahti jo syksyllä 2015.

Ovatko Halla-ahon puolueen kannattajat siis se sama porukka kuin Soinin puolueen kannattajat oli? Ilmeisesti eivät ainakaan yksi yhteen.

Politiikan tutkija Emilia Palonen muistutti tänään Jätkät & Jytkyt -kirjan (Vastapaino, 2017) julkistustilaisuudessa, että kannattajakunta on voinut hyvinkin joiltain osin vaihtua, vaikka kannatus näyttää samalta.

Perussuomalaisten nykyiset kannattajat ovat todennäköisesti ainakin entistä selkeämmin maahanmuuttovastaisia. Esimerkiksi vuoden 2011 jytkyssä kannatus puolestaan nojasi vahvasti eurovastaisuuteen, kun Portugali ja Kreikka kärvistelivät vakavissa talousongelmissaan, eikä Suomessakaan hienosti mennyt.

Perussuomalaisia myös tutkinut toimittaja Lauri Nurmi heitti omassa Perussuomalaisten hajoamisen historia -kirjassaan (Into Kustannus, 2017), että ilman halla-aholaisia perussuomalaiset olisi saanut vuonna 2011 ehkä 14 – 16 prosenttia äänistä, kun lopullinen saldo oli runsaat 19 prosenttia.

Vuosien saatossa jyrkän maahanmuuttolinjan vuoksi perussuomalaisia äänestävien joukko olisi siis kasvanut viiden prosentin tietämiltä kymmeneen. Se olisi iso hyppäys, mihin on epäilemättä vaikuttanut turvapaikanhakija-aalto, joka osui muiden Euroopan maiden ohella Suomeen syksyllä 2015.

Tuossa yhteydessä moni kansalainen etenkin pienemmillä paikkakunnilla joutui kohtaamaan uudenlaisia tilanteita, joissa he näkivät suomea osaamattomia sotaa paenneita ihmisiä ja mediassa oli uutisia, joissa ulkomaalaisten tekemät raiskaukset saivat huomattavan painoarvon. Samaan aikaan valemedia jauhoi omaa muita kulttuureja parjaavaa propagandaansa ja natsiaatetta sympatisoivat ryhmät tulivat kaduille.

Halla-ahon vastakkaisasetteluja rakentelevalla linjalla olleet perussuomalaiset ottivat tästä sekavasta tilanteesta ilon irti Soinin suojeluksessa, vaikka esimerkiksi yltiönationalistinen kansanedustaja Olli Immonen saikin Soinilta vuonna 2015 nuhteet omista Facebook-hölmöilyistään.

Asetelma suosii edelleen populisteja, koska pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Petteri Orpon (kok.) vetämä hallitus on maalattu elitistiseksi, varmasti ominkin ansioin. Sote- ja maakuntauudistus on saatu näyttämään ison rahan ja valtapuolueiden liitolta, jossa ”paha” yksityinen terveysalan raha pyörittää hallitusta, jonka kolmas pyörä, siniset, vain menee myötäillen mukana.

Samaan aikaan Sipilä on joutunut vastaamaan Nurmen kirjassa esitettyihin ”ei puhunut totta” -väitteisiin. Vaikka hän sanoisi mitä ja vaikka mikä todeksi osoittautuisi, on hän kanveesissa puolustuskannalla.

Tämä voi tänään Helsingissä käydyn Jätkät & Jytkyt -kirjakeskustelun perusteella muistuttaa jopa sitä tilannetta, jossa vuoden 2008 valtapuolueet keskusta ja kokoomus alkoivat saada nenälleen vaalirahasotkussa. Siitä seurasi Matti Vanhasen jäljiltä ruoriin hypänneen Mari Kiviniemen keskustan täydellinen mahalasku vuoden 2011 vaaleissa ja Soinin jytky.

Nyt avainkysymyksenä on, mikä puolue onnistuu kaappaamaan populistisen ilmatilan. Touko Aallon vihreät on ollut gallupeissa vahvoilla eräänlaisena vasemmistolaisena keskustavaihtoehtona.

Sen sijaa Antti Rinteen SDP ja Li Anderssonin vasemmistoliitto eivät ole onnistuneet hyötymään Sipilän hallituksen ahdingosta. Ne eivät ole pystyneet luomaan juuri minkäänlaista vasemmistopopulistista agendaa, vaikka paikka hallituksen sote-ongelmien myötä olisi herkullinen.

Halla-aho joukkoineen miettii voimakkaampaa tuloa hallituksen sote-linjan vastaiselle markkinalle ainakin, jos halla-aholaisen Perussuomalainen-lehden päätoimittajan Matias Turkkilan tämänpäiväisiä pohdintoja oikein tulkitsin. Hänkin on sitä mieltä, että yhdelle asialle rakentuva kannatus on varsin rajallista.

Mutta onko Jussi Halla-ahosta noihin muihin teemoihin keulakuvaksi? Hän ei ole millään lailla jätkämäinen ja toreilla kansanjoukkoja mukaansa tempaava. Ei mikään Soini, jonka olemusta Jätkät & Jytkyt -kirjassa sivutolkulla pohditaan.

Ehkä vastahakoinen puheenjohtaja on vain välikauden vetäjä ja tilalle ollaan valmiita työntämään vuoden 2019 puoluekokouksessa esimerkiksi Laura Huhtasaari, puolueen presidenttiehdokas, joka viihtyy hyvin julkisuudessa. Tällaistakin on vastustajapiireissä maalailtu.

Soini itsekin saattaa pyrkiä täyttämään vielä jollain tavoin sitä äänekkään populistijohtajan aukkoa, joka Suomeen on kaikkiaan syntynyt. Simon Elon (sin.) mukaan hän on vielä ”joissain vaaleissa” ehdolla. Mutta onko eduskuntavaaleissa 2019?

Vaikka presidentinvaalit ovat hyvin merkittävät, on todellinen valta Suomessa maan hallituksella ja sen pääministerillä. Kisa tuolle paikalle on täydessä käynnissä melko selviltä näyttävien presidentinvaalien varjossa.

Todennäköisimmät ehdokkaat tulevaksi pääministeriksi ovat tällä hetkellä kokoomuksen Orpo, demareiden Rinne ja vihreiden Aalto. Näistä kokoomus on muita edellä ja se valmistautuu innokkaasti kokoomuslaiseen ”jytkyyn”.

Vai löytääkö vasemmistoliiton Andersson tai perussuomalaisten Halla-aho oman sisäisen Timo Soininsa ja tempaisee kansanjoukot mukaansa? Sekin on vielä jollain tasolla mahdollista, mutta vuonna 2015 Suomen eniten henkilökohtaisia ääniä saaneen Juha Sipilän osalta peli näyttää aivan pelatulta.

Sipilä taitaa saada maakuntauudistuksensa sotella höystettynä ja hallitus taitaa pysyä kasassa seuraavatkin puolitoista vuotta, mutta poliittinen hinta on keskustalle ja Sipilälle kova. Kovempi kuin pääministeri varmasti olisi uskonut savottaan lähtiessään.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu