Ilkka Kanervasta puhemies? Tuli iso este

Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva oli syyskuussa 2017 ylistetty poliitikko. Media oli pullollaan mukavia henkilöjuttuja hänestä, koska hän ohitti keskustalaisen Johannes Virolaisen Suomen pitkäaikaisimpana kansanedustajana.

Tässä kuussa 70 vuotta täyttävä Kanerva on saanut tällä vaalikaudella muutakin myönteistä julkisuutta. Hän on esiintynyt asiantuntevana turvallisuuspoliittisena keskustelijana eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan roolissa.

Kanerva on ilmoittautunut halukkaaksi johtamaan puhetta eduskunnassa, eli puhemieheksi. Paikka vapautuu vajaan kuukauden kuluttua alkavilla vuoden 2018 valtiopäivillä kokoomukselle sinisten Maria Lohelalta.

Puhemiehen paikka on arvovaltainen ja haluttu. Erityisen halutuksi sen tekee nyt se, että vuonna 2019 on eduskuntavaalit ja näkyvyys niitä ajatellen on taattu.

Moni on ajatellut tuon tehtävän sopivan kuin nakutettu Kanervalle, moninkertaiselle ministerille. Häntä ehdittiin pitää välillä jopa varmana valintana puhemieheksi, kun esimerkiksi Ilta-Sanomat kirjoitti syyskuun lopussa, että ”paikka on menossa Ilkka Kanervalle”.

Loppuvuodesta 2017 alkoivat tuulet muuttua. Esimerkiksi Iltalehti teki joulukuussa jutun, jossa muistutettiin kansanedustajan ”menneisyyden synneistä”. Kanerva aiheutti ministerieroonsa johtaneen tekstiviestikohun vuonna 2008 ja Facebook-viestikohun vuonna 2010. Jälkimmäiseen liittyi mediatietojen mukaan 16-vuotias tyttö, ja sen tapauksen jälkeen Kanerva kertoi hakeutuneensa ammattiauttajalle.

Kanervan tielle kohosi uusi iso este, kun Helsingin Sanomissa ilmestyi viime lauantaina uutinen, jonka mukaan kokoomuksen ”eduskuntaryhmässä on noussut epäilyjä Ilkka Kanervan sopivuudesta puhemieheksi tekstiviestien takia”. Juttuun oli haastateltu useita kokoomuslaisia.

HS nosti esille viime syksynä syntyneen kansainvälisen #metoo-liikkeen, jonka ansiosta naisten kokema seksuaalinen ahdistelu nousi isoon keskusteluun. #Metoo on saavuttanut tämän vuoden puolella yhä suuremmat mittasuhteet.

Yhdysvalloissa tv-tähti Oprah Winfrey julisti eilen Golden Globe -gaalassa, että naisille ja tytöille on koittanut uusi päivä. ”Aivan liian kauan naisia ei kuunneltu tai uskottu, jos he uskalsivat kertoa totuuden noista vaikutusvaltaisista miehistä. Mutta heidän aikansa on lopussa, se on lopussa”, Winfrey sanoi historian epäoikeudenmukaisuuksiin viitaten STT:n jutun mukaan.

Nyt #metoo on saavuttanut myös Ruotsin valtiopäivien puhemiehen Urban Ahlinin. Häntä syytetään seksuaalisesta häirinnästä, jonka hän kiistää.

Kokoomus – ja asiasta käytännössä päättävä puheenjohtaja Petteri Orpo – ottaa riskin, jos puolue valitsisi Kanervan puhemieheksi.

Onko kokoomus valmis tuohon ratkaisuun eduskuntavaaleja edeltävänä vuonna? Vai tekeekö se poliittisesti varmemman valinnan nimittämällä paikalle eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan Anne-Mari Virolaisen, eduskunnan toisen varapuhemiehen Arto Satosen tai jonkun muun?

Virolaisen osakkeet ovat puhemiespörssissä nousussa. Eräs kokoomuslainen arvioi, että vaalipiiri (Virolaisella ja Kanervalla sama kuin Orpolla) ei saa tehtävään sopivan henkilön kohdalla muodostua esteeksi.

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu