Ben Zyskowicz pilasi Elina Lepomäen soolon

Kokoomuksen kansanedustajan Elina Lepomäen ja eduskunnan opposition mahdollisuudet kaataa pitkään valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus kutistuivat viime viikonloppuna olemattomiin.

Sen lisäksi, että professori Heikki Hiilamo kääntyi yllättäen hallituksen esityksen puolelle, tapahtui huomattava poliittinen ulostulo, jonka ympärillä ei kohistu sosiaalisessa mediassa.

Tuon hyvin merkittävän poliittisen peukalonnäytön takana oli kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, helsinkiläinen kansanedustaja Ben Zyskowicz. Ryhmässään suurta arvostusta nauttiva poliitikko asettui varauksettomasti uudistuksen taakse.

”Ben Zyskowicz pitää lakia onnistuneena kokonaisuutena. Hänen mukaansa uudistus on kiistaton parannus nykytilaan. Opposition esittämistä väitteistä Zyskowicz sen sijaan ei ole lainkaan vakuuttunut”, julistettiin lauantaisessa tiedotteessa. Siis tiedotteessa, Zyskowicz kun ei ole some-poliitikkoja.

Sen jälkeen Zyskowicz pani eri sanakääntein halki poikki ja pinoon opposition – erityisesti SDP:n ja vihreiden – sote- ja maakuntauudistuskielteiset näkemykset, ja lopuksi hän julisti taas hallituksen sote-uudistuksen hienoutta.

”Tosiasia on, että julkisten tuottajien rinnalle tarvitaan lisävoimaa myös yksityisistä ja kolmannen sektorin tuottajista. Nyt esitetty malli tuo valinnanvapauden ja potilasta ja veronmaksajaa hyödyttävän tuottajien välisen kilpailun sote-järjestelmään tarkoituksenmukaisella tavalla”, Zyskowicz päätti tiedotteensa.

Hän oli ajoittanut ulostulonsa keskelle kuumana käyvää sote-keskustelua ja yleistä pohdiskelua kokoomuksen ryhmän repeämisestä.

Hallituksen esitys valinnanvapaudesta on eduskunnan lähetekeskustelussa ylihuomenna keskiviikkona, mistä alkaa kevään mittainen käsittely, joka ratkaisee Juha Sipilän (kesk.) hallituksen jatkon. Edessä on ehkä kymmeniä äänestyksiä, joihin hallitus tarvitsee enemmistön taakseen.

Kokoomusikoni Zyskowiczin voi katsoa antaneen julkisesti täyden tukensa samalla puheenjohtaja Petteri Orpolle. Jos joku ryhmästä lähtee sote-asiassa sooloilleen Elina Lepomäen tueksi äänestämään sotea vastaan, puuttuu häneltä joko poliittista itsesuojeluvaistoa, hän pelaa pitkää peliä uskoen Lepomäen tulevaan nousuun puolueessa tai sitten hän on Hjallis Harkimo, jonka elämä ei ole politiikan varassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erholan, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamon ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silanderin sote-myönteinen kannanotto viikonloppuna on Zyskowiczin ulostulon tavoin sote-uudistukselle tietä tasoittava. 

Myös kokoomuslaiset kansanedustajat voivat vedota jatkossa näihin sote-auktoriteetteihin perustellessaan, miksi äänestävät sote- ja maakuntauudistuksen puolesta. He voivat nojata tästä eteenpäin siis myös Hiilamoon, mikä sapettaa erityisen kovasti vasemmistoliiton puheenjohtajaa Li Anderssonia.

 

 

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu