Emme luota Trumpiin ja Putiniin, pitäisikö muka?

Maanantaina Helsingissä tapaavat Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat epäonnistuneet tärkeimmässä tehtävässä, joka heillä suurvaltajohtajina on: turvallisuuden ja vakauden luomisessa maailmaan.

Putin on horjuttanut maailmaa voimallisemmin keväästä 2014, jolloin Venäjä valtasi Krimin Ukrainalta ja jatkoi sotatoimien ylläpitämistä Itä-Ukrainassa. Jo sitä oli edeltänyt Georgian sota vuonna 2008, jonka jäljiltä Etelä-Ossetia ja Abhasia siirtyivät Venäjän asevoimien hallintaan, ja sekin kriisi jäi päälle jäätyneenä.

Venäläistä horjutustyötä ja hämmingin luomista on nähty viime vuosina toistuvasti Itämerellä ja esimerkiksi Euroopan turvapaikanhakijakriisin aikaan Suomen itärajalla vuoden 2016 alussa sekä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa saman vuoden aikana.

Trump pääsi valtaan vuoden 2017 alussa, mistä ovat seuranneet hänen läntistäkin yhtenäisyyttä horjuttavat kaupalliset toimensa, epäsovun lietsonta läntisessä puolustusliitto Natossa ja kaikki muu vastakkainasettelujen rakentelu maailmassa.

Ei siis ihme, että emme luota heihin. Vain kaksi sadasta suomalaisesta arvioi Putinin tehneen maailmasta turvallisemman paikan ja melkein yhtä harva eli neljä sadasta uskoo Trumpin kyenneen tähän, kuten Ylen kysely hiljattain kertoi.

Nyt me suomalaisetkin mietimme, mitä nämä kaksi epävakauden aiheuttajaa saavat yhdessä aikaan Helsingissä. Asiantuntijat eivät odota ihmeitä.

Yksi mielenkiintoinen arvio saatiin lukea Helsingin Sanomista, jossa Bill Clintonin presidenttikaudella Suomessa suurlähettiläänä toiminut Derek Shearer arvioi tapaamisen olevan teatteria.

”Mitään todellisia asioita ei ole edes käsiteltävänä. Toive on pikemminkin, ettei mitään suurempaa vahinkoa tapahdu”, Shearer sanoi HS:ssa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolestaan korostaa keskustelun merkitystä, mutta eivät hänenkään odotukset aivan katossa ole. Niinistö toivoo maltillisesti, että ”saisimme hivenen signaalia siihen suuntaan, että jännitteet olisivat lientymässä”, kuten hän ruotsalaiselle SVT:lle totesi.

Todennäköisesti juuri kukaan muu kuin Trump ja Putin ei tiedä, mistä kaikesta he aikovat keskustella. Voi olla, että huomisenkaan jälkeen tästä ei paljoa tietoa julkisuuteen jaeta. Näin oli asian laita esimerkiksi silloin, kun Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton tapasi Venäjän presidentin Boris Jeltsinin Helsingissä 1997.

Jeltsin oli tuolloin yrittänyt taivutella Clintonia siihen, ettei Baltian maita Viroa, Latviaa ja Liettuaa otettaisi Naton jäseniksi. Tästä ja Yhdysvaltain tyrmäyksestä on kertonut muun muassa Ilta-Sanomat viitaten Yhdysvaltain ex-apulaisulkoministeri Strobe Talbottin muistelmiin vuodelta 2002.

Baltian maat liittyivät Natoon vuoden 2004 maaliskuussa 1990-luvulla alkaneen prosessin seurauksena. Siinä samassa rytäkässä, presidenttien Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen aikana, olisi Suomikin voinut pyrkiä onnistuneesti Natoon, mutta haluja ei ollut ja se onkin aivan toinen tarina.

Koska suurvallat ovat ennenkin puhuneet pienempien maiden päiden yli, voisiko näin tapahtua myös nyt niin, että se koskisi suoraan myös suomalaisia?

Eri spekulaatioissa on vedetty esille, että Trump voisi antaa Putinille hyväksyntänsä Krimistä Ukrainan pään yli ja Yhdysvaltoja väkirikkaammasta Euroopan unionista välittämättä. On myös pohdittu, että Trump voisi ehkä luvata Putinille kauppapakotteiden purkamisen osana jotain diiliä.

Vaikka Trump menisi jotain lupaamaankin Krimistä tai kauppapakotteista, eivät hänen sanansa näissä asioissa ole kovinkaan painavia, sillä vastassa on amerikkalainen poliittinen koneisto, joka lyö jarrut. Tästä on muistuttanut kansainvälisen politiikan asiantuntija Melinda Haring.

”Viime heinäkuussa Yhdysvaltain kongressi teki presidentille hyvin vaikeaksi muuttaa sanktioita hyväksymällä lain, joka antaa kongressille veto-oikeuden kaikkiin yrityksiin helpottaa niitä”, Haring kirjoittaa Atlantic Councilin sivuilla.

Trumpin kädet ovat sidotut myös esimerkiksi Naton suhteen, vaikka hän heitteli viime viikolla puolihuolimattomasti, että USA voisi vaikka lähteä Natosta. Tosiasiassa Nato-sopimus on osa Yhdysvaltain lainsäädäntöä, joten vetäytyminen edellyttäisi kongressin päätöstä, kuten ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola Twitterissä huomautti.

Yhtä kaikki, Trump on parlamentaarisen valvonnan alla toimiva suurvaltajohtaja, joka joutunee joka tapauksessa vaihtoon kahden ja puolen vuoden päästä tai viimeistään kuuden ja puolen vuoden päästä, koska kaksi kautta on ehdoton maksimi. Demokratia korjaa itse itsensä.

Putinin ja Venäjän suhteen ei voi sanoa samaa. Putin on hallinnut maataan nyt yli 18 vuotta. Menossa on neljäs presidenttikausi, eikä muodollinen käväisy pääministerinä kaventanut hänen yksinvaltaansa.

Putinin nykyinen kausi kestää vuoteen 2024 asti. Siitäkin eteenpäin hänen kädenjälkensä voi olettaa näkyvän valtiossa, jota ei voi kansanvallaksi mitenkään nimittää, koska maan parlamentti eli duuma on johtajansa käsikassara. Vallanpitäjän kannalta tärkein viestintäväline eli televisio on Kremlin hallinnassa, eikä oikeuslaitokseenkaan voi läntiseen tapaan luottaa.

Trumpin syvä epäluottamus demokratian kulmakivenä olevaa moniarvoista tiedonvälitystä kohtaan ja myös jotkut erikoiset käsitykset oikeudesta ja ihmisoikeuksista ovat sitä luokkaa, että kysyä sopii, onko putinilainen yhteiskunta viime kädessä hänenkin ihanteensa.

Vaikka tähän Helsingissä kohtaavaan kaksikkoon on täysin perusteltua olla luottamatta, on hyvä, että he kohtaavat juuri meidän pääkaupungissamme. Ulkopoliittinen johtomme, tasavallan presidentti etunenässä, on etuoikeutetussa asemassa kuulemaan suoraan hevosen suusta, mitä näiden johtajien päässä tällä hetkellä liikkuu.

Vastalahjaksi heille tarjotaan uskoakseni suomalaistyyppistä maltillisuuden ilosanomaa. Se tulee maailmaa jo aivan liikaa horjuttaneelle kaksikolle tarpeeseen.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu