Koirat haukkuu, Sipilän karavaani kulkee

”Tietokatkos, joka on nyt hallituksen piirissä puhuttu”, kuvailee hallituksen sisäpiiriläinen viime perjantain sähläystä, jossa hallituksen pääpuolueiden keskustan ja kokoomuksen välille leimahti riita.

Mainittu tietokatkos johti hallituskriisin tynkään, joka meni ohi ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan.

Riita syntyi, kun kokoomuksessa ymmärrettiin pääministeri Juha Sipilän puheet väärin ja syyteltiin Soini-äänestyksen yhteydessä vähättelystä ja painostuksesta, mihin keskustajohtaja ärähti viikonloppuna sanomalla, että hänen rajansa ylitettiin.

Keskusta viritti tiistai-illaksi eduskuntaryhmänsä kokouksen, jossa jaeltiin vielä pieniä pyyhkeitä kokoomuksen suuntaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) puheli sen jälkeen anteeksi antamisesta, ”vaikkei huomata pyytää”.

 

Tilanteen rauhoittuminen on luonnollisesti pettymys oppositiolle ja sen vasemmistosiipeä tukevalle ay-liikkeelle.

Edes ulkoministeri Timo Soinin (sin) itselleen antamasta luottamusäänestä ei syntynyt sen kummempaa hässäkkää, koska oikeusoppineiden mukaan se on ihan OK, kuten Uusi Suomi eilen kertoi.

Keskusta-oikeistolainen hallitus jatkaa kriitikoiden kauhistelemien hankkeiden, kuten sote-uudistuksen, irtisanomislain muokkauksen ja osakesäästötilien valmistelua. Pragmaattisuutta korostaen jatketaan, vaikka ne kuuluisat ”arvopohjat” ovatkin kirjavat.

Koirat haukkuu, karavaani kulkee, kuuluu vanha sanonta. Edessä Sipilän karavaanilla on vielä monta kuoppaa, joita oppositio ja näköjään hallituskaveritkin toisilleen eduskuntavaalien lähestyessä kaivavat.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu