Seuraava lopettaja: Taloussanomat

Toimittajan kysymykseen, ollaanko Taloussanomia lakkauttamassa, Pentikäinen ei antanut suoraa vastausta. ”Jos lakkautetaan, siitä kerrotaan asianmukaisella tavalla”, hän sanoi. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat Sanoman toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen ja HS:n toimittajan välisestä keskustelusta viime torstaina.

Voiko lehden lopettamisaikeesta tuon selvemmin kertoa.

Niinpä minun päässäni pyöri viikonloppuna blogijutun otsikko ”Seuraava lopettaja: Taloussanomat”. Mielessäni oli tuore Kauppalehden ilmoitus lopettaa viikonloppulehti Presso. En sitä Taloussanomat-juttua sitten tehnyt, kun ajattelin, että antaa arjen koittaa, sillä pitäisi siihen sentään joku jututtaa. Mieleeni tuli ainakin osakesäästäjien Jarmo Leppiniemi, joka lopetti Taloussanomien kanssa sopimuksensa aivan hiljattain.

Eipä tarvitse enää tehdä arvelujuttua, sillä nyt Taloussanomat oikeasti loppuu.

Minä en Taloussanomia jää paperilehtenä kaipaamaan. Minusta se on aina ollut keinotekoisesti tuettu tuote ja vieläpä heikennetty versio Kauppalehdestä, entisestä työnantajastani. Ja tämä lausuntohan on siis täysin objektiivinen.

Sanoma kaatoi Taloussanomiin kymmenessä vuodessa ehkä jotain sata miljoonaa, eikä konserniavussa jatkossakaan varmasti pihtailla. Löytyykö nyt oikea liiketoimintamalli verkon kautta, en tiedä.

Pentikäisen mukaan taloustiedon markkinoilla on tapahtumassa selkeä muutos. Tietoa haetaan yhä enemmän sähköisistä palveluista, kertoi hs.fi tänään. Kauppalehdessä ja Arvopaperissa tämä on tiedetty jo noin vuosikymmenen ajan, yhtä pitkään kuin Ruotsissa.

Joka tapauksessa, tervetuloa verkkolehtimaailmaan Taloussanomat! Toivon rehtiä kilpailua.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu