Saibu

Kiekkofani kajauttaa suomeksi, että Venäjä voittaa. Toinen fani mörähtää, että älähän poika selitä, siis pojittelee.

Olen lauantai-iltana poikineni Helsingin Pasilassa. Liput liehuvat Hartwall-areenan edustalla ja kohta sisällä, Suomen ja Venäjän liput.

Suomalainen sotaveteraani muistuttaa ennen ottelun alkua pitämässään puheessa keräyksestä, tekniikka taitaa temppuilla, ääntä ei hetkeen kuulu ja Russija-huudot alkavat kaikua. Tästä suomalaisyleisö ei pidä, ja hallissa vihelletään.

Peli alkaa. Vähän väliä kajahtelevat jääkiekkokansalle tutut saibu-huudot, kun venäläiset vaativat omiltaan maalia. Ensimmäisen maalin tekee kuitenkin Suomi, ja toisenkin, ja voittaa lopulta 2-1.

Kavennusmaalista venäläisyleisö saa hetkeksi valtavasti lisävoimaa. Suomalaisilla faneilla on täysi työ nujertaa huuto omalla kannustuksellaan.

Moni suomalainen käyttää painokkaasti r-sanaa. Ei pysy homma lapasessa.

Venäläisten fanien en huomaa käyttäytyvän aggressiivisesti, vaikka huikkaa on varmaan otettu silläkin puolen.

Erään tavallisesti luotettavana pidettävän lähteen mukaan viime vuonna, kun meno yltyi samaisessa Karjala-turnauksen pelissä riehakkaaksi, olivat järjestysmiehet rauhoitelleet venäläisyleisöä, joka ei kuitenkaan ollut väkivaltaista. Kulttuurieroja?

Näitä eroja taisi edustaa myös venäläisten ymmärtämättömyys suomalaisveteraanin puhuessa. Heiltä kun jäi huomaamatta, että moni suomalainen hiljentyi isänmaalliseen hetkeen, joka tuli täysin puun takaa, ja suomeksi.

Jääkiekkofaneja
Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu