Verimössöä lapsille

Sen piti olla leppoisan isänmaallinen elokuvatuokio, minä ja 11-vuotias poikani sekä vanha kaverini Aittomäen Reiska samanikäisine poikineen ja sotaveteraani-isineen. Elokuvan ikärajaksi oli määrätty 11 eli siltäkin osin asiat reilassa. (Näihin elokuviin 11-vuotiaat voivat tulla vaikka yksin, mutta vanhempien kanssa pääsevät sisään myös 9-vuotiaat.)

Pieleen meni. Elokuva oli väärä.

Kiinnostavaa sota-aihetta verisesti käsittelevä elokuva ei sopinut pojalleni sen enempää kuin Reiskankaan pojalle. Lapset sen kumpikin omilla tavoillaan ilmaisivat.
Olin luottanut vaimoni varoituksista huolimatta Valtion elokuvatarkastamoon, joka ikärajat asettaa.

On hyvä, että elokuvatarkastamo on nyt puuttunut video- ja tietokonepeleihin ja muistuttanut, että alle 18-vuotiaat eivät saa ostaa heille sopimattomia pelejä.

On myös hyvä, että elokuvatarkastamo suosittaa, että pornoa ei kaupattaisi enää kirpputoreilla Aku Ankkojen kanssa samalla hyllyllä.

Vaikka kuinka yrittäisi, ei elokuvatarkastamo tai mikään muukaan valvontataho ei pysty suojelemaan lapsiamme vanhemmalle väelle tarkoitetuilta tuotteilta. Tali-Ihantala ei ole omassa sarjassaan hyvä aikuisten elokuva, mutta ei se ole mikään lastenkaan elokuva.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu