Kaunis ilma tänään

Tähän päivään asti Etelä-Suomessa jatkunut leudonpuoleinen syysilma on pakottanut ajattelemaan ilmastonmuutosta. Aiheen pariin ovat pysäyttäneet myös nobelisti Al Gore elokuvineen ja EU:n komissio eilen julkaisemine ilmastopaketteineen.

Maapallon tilasta huolestuneessa Euroopassa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että ilmaston lämpenemistä nopeuttavia kasvihuonepäästöjä pitää suitsia. Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso pitää pakettia yhtenä aikamme merkittävimmistä ratkaisuista ja myös esimerkiksi Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on korostanut sen tärkeyttä.

Tavoitteet päästöjen vähentämiselle ovat Suomelle kunnianhimoiset: Suomen on nostettava uusiutuvan energian käyttöä nykyisestä 28,5 prosentista 38 prosenttiin ja vähennettävä kasvihuonekaasuja päästökaupan ulkopuolisella sektorilla 16 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Tästä aiheutuu lasku ensisijaisesti kuluttajille, kun sähkö kallistuu. Joku puhuu satasen lisälaskusta jo lähivuosina, joku jostain muusta vuosikustannuksesta. Työpaikkojakin voi mennä, kuten Yle on kertonut Vattin laskeneen.

Teollisuuden puolella on ollut kahta ilmaa. Energiaa paljon kuluttavan perusteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa heikkenevät pitkällä aikavälillä, vaikka helpotuksia alkupäähän on luvassa. Uusiutuvia energiamuotoja kehittelevä teollisuus puolestaan hyötyy. Esimerkiksi tuulivoiman ympärille voi kehittyä miljardiluokan teknologiabisnes Suomessa.

Eurooppa haluaa olla hyvällä asialla ja se on hyvä. Maapallon tehosaastuttajat – esimerkiksi Kiina ja Venäjä – tosin hyötyvät taloudellisesti Euroopan hyvyydestä, mikä taas ei ole hyvä.

Toivottavasti uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntävä energiateknologiateollisuus kasvaa Euroopassa valtavaksi. Hyöty olisi maanosallemme mittava, jos muualla maailmassa ollaan jonain päivänä yhtä valmiita tekemään uhrauksia ilmaston eteen kuin Euroopassa.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu