Korvaamaton Kanerva?

Uusisuomi.fi:n kyselyn mukaan lähes joka toinen (46 prosenttia) toivoo Kanervan eroavan ministerin työstä. Nettikyselyyn tuli tänään poikkeuksellisen vauhdikkaasti yli 1 300 vastausta, tilastollisesti vaikka mihin viralliseen kyselyyn riittävä määrä. Asia siis koskettaa kansalaisia, ja myös nettikeskustelu on ollut vilkasta.

Tiedän, että nettikysely ei ole tilastollisesti yhtä pätevä kuin ns. viralliset mielipidekyselyt otoksensa laadun puolesta. Vastaajat voivat edustaa liikaa nuoria/vanhoja, miehiä/naisia, eteläsuomalaisia/pohjoissuomalaisia tai poliittista oikeistoa/vasemmistoa.

Tälläkin riskillä uskallan kirjoittaa – nettikyselyymme viitaten – että ulkoministeri Ilkka Kanervan arvostus on juuri nyt heikoissa kantimissa, myös ammatillisesti.

Vain kolmasosa (34 prosenttia) verkkolehti Uuden Suomen lukijoista pitää tapausta Kanervan anteeksipyynnön jälkeen loppuun käsiteltynä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) tavoin. Joka kuudes eli 17 prosenttia sanoo anteeksipyynnön riittävän, mutta toivoo hänen hakevan apua ongelmaansa. Kysely on yhä auki, joten tilanne voi vielä muuttua.

Kokoomus ja pääministeri Matti Vanhanen ovat valinneet linjakseen tukea nolosti käyttäytynyttä Kanervaa, ja anteeksipyynnön jälkeen episodin toivotaan hissukseen unohtuvan. Maan hallitukselta ja kokoomukselta se on valinta. Tämä voi olla poliittisesti oikea strategia, mutta se voi osoittautua myös vääräksi, jos kohu ei laannukaan toivotulla tavalla.

Entä jos vaikkapa tänään Ilta-Sanomien nostattama turvallisuusriskikysymys onkin ihan oikea asia, tai mitä jos väite eduskunnan taideostosten koplaamisesta pitää paikkansa?

Toisaalta poliittinen oppositio ei ole noussut vaatimaan Kanervan eroa, eli myöskään se ei ole lähtenyt politisoimaan jupakkaa. Selvästikin maamme nykyinen poliittinen kulttuuri lähtee ministerin erottamattomuudesta, jos ei suoranaista rikosta tapahdu (paitsi hyvin erikoisessa Jäätteenmäki-tapahtumaketjussa) ja neljän vuoden hallituskaudesta.

Kanerva on ollut ulkoministerin tehtävässä pätevä, mutta ei hän korvaamaton ole. Suomessa on hyvän käytöksen omaavia, kielitaitoisia, neuvottelukykyisiä, johtamiseen pystyviä, paineensietokykyisiä, diplomaattisia ja (nykyhallitukseen sopivasti) porvarillisesti ajattelevia ihmisiä vaikka kuinka paljon. On heitä puoluetöissäkin, mutta erityisen paljon näitä kansainvälisesti koulittuja henkilöitä löytyy suuryritysten palveluksesta ja niiden hallituksista.

Otaksun, että missä tahansa maassa Suomesta länteen Kanerva olisi jo eronnut – oli se sitten oikeampaa demokratiaa kuin suomalainen tai sitten ei.

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu