Nato-riita muhii

Suomen ulkopoliittinen johto on erimielistä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja kuntavaalien jälkeen maan kolmanneksi suurimman puolueen johtajan statuksella jatkava pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) varovat lähestymästä lännen turvallisuusjärjestelmän ydintä Natoa.

Maan suurimman puolueen johtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja samaa puoluetta edustava ulkoministeri Alexander Stubb eivät ole länttä kohtaan näin skeptisiä. Etenkin Stubb on avoimen Nato-myönteinen, joskin osaa suhtautua Yhdysvaltoihin myös eurooppalaisen kriittisesti.

Näissä tunnelmissa Suomen ulkopoliittinen johto on valmistellut turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Uusi Suomi kirjoitti jo runsas kuukausi sitten eli lokakuun 6. päivänä, että selonteon antaminen eduskunnalle ei taida onnistua joulukuussa selontekoon liittyvien näkemyserojen vuoksi. Demari on kertonut tänään, että uusi ajankohta olisi helmikuussa.

Selontekoon tulee paljon asiaa, mutta ydin on suhtautuminen Venäjään ja Yhdysvaltain johtamaan Natoon. Kysymyksen on tehnyt vaikeaksi se, että näiden keskinäiset suhteet vellovat ja kielenkäyttökin on välillä uhkaavaa. Elokuussa Venäjän ja Yhdysvaltain välit joutuivat törmäyskurssille Georgiassa, missä Venäjä näytti lännelle kylmäkiskoisella tavalla, että se voi halutessaan tunkeutua syvälle toisen valtion alueelle, ja Georgian on syytä unohtaa Nato-haaveensa.

Baltiassa Venäjä ja entisen Neuvostoliiton pikkuvaltiot ovat jatkuvassa väännössä, mikä on lyönyt laineitaan jopa suomalaiseen kulttuurikeskusteluun. Virolaisten kansallistunne on korkealla, eivätkä he ymmärrettävästi siedä sitä, että suomalaiset tutkijat tulevat mestaroimaan heidän historiaansa siten kuin vaikkapa Johan Bäckman teki Pronssisoturi-kirjallaan.

Venäläiset eivät ole tyytyväisiä Etyjiin eli nykyiseen eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään. He keksivät uudenlaisia kuvioita, joiden tarkoituksena on kohottaa maan omaa roolia Euroopassa. ”Se (Etyj) ei pystynyt estämään Georgian barbaarimaista hyökkäystä Etelä-Ossetian asukkaita ja Venäjän rauhanturvaajia vastaan, eikä edes arvioimaan tilannetta oikein”, lateli Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sunnuntaina Helsingin Sanomissa.

Lavrov puhui yllättäen myös puolueettomasta Suomesta, jonka apu voisi olla tarpeen Venäjän kaavaileman uuden eurooppalaisen turvallisuussopimuksen rakentamisessa. Stubb puolestaan vastasi tänään HS:ssä, että Suomi ei ole puolueeton, vaan on poliittisesti liittoutunut EU:hun 1.1.1995 lähtien ja ”teemme läheistä sotilaallista yhteistyötä muun muassa Naton kanssa”.

Tällä viikolla suomalaiset ja venäläiset johtajat tapaavat oikein urakalla. Uutiskuvissa nähtäneen, kuinka yhteisymmärrys on käsin kosketeltavaa. On helppo lyödä kättä niin kauan kuin maamme mahdollisesta turvallisuuspoliittisesta valinnasta eli Nato-jäsenyydestä ei puhuta. Ilmeisesti ei puhuta, vaikka ulkopoliittiset johtajamme tällaisestakin mahdollisuudesta jo ilmiselvästi keskenään ajatuksia vaihtavat.

Aihe on Suomelle hyvin merkityksellinen, ja valtiojohto ei voi työntää vuosikausia päätään pensaaseen. Avoimesti keskusteleva Stubb on kuitenkin ”vain” ulkoministeri Etyj-roolillaan; hän ei ole maamme presidentti, eikä pääministeri.

Pelkäämmekö me? Entä jos suomalaiset ja venäläiset puhuisivatkin suoraan Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä? Pystyisivätkö venäläiset siihen? Tai suomalaiset? Voisivatko suomalaiset tehdä mahdollisen Nato-myönteisen linjanvetonsa katsomalla sitten jälkikäteen, mitä venäläiset asiasta tosissaan ajattelivat? Tarvitseeko itsenäisen valtion toisten mielipiteistä lopulta edes välittää?

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu