Halla-aho ei ole netissä yksin

Suomen nykypolitiikan kiistellyin hahmo Jussi Halla-aho (ps.) sai vajaat 3 000 ääntä kuntavaaleissa. Ennen vaaleja tämä filosofian tohtori ehti olla jo vuosikausien ajan tuttu henkilö niille, jotka olivat seuranneet internetkeskusteluja, mutta ei juuri muille. Nimi pulpahteli esiin siellä ja täällä keskustelupalstoilla. Aina joku muisti sanoa, että menkää Halla-ahon sivuille, sieltä se totuus maahanmuuttoasioista löytyy. Eli on ollut paljon nettimaailman fanittajia, joita ilman Halla-aho-ilmiö ei olisi ollut mahdollinen.

Kenties vielä tunnetumpi internet-hahmo on Halla-ahon tavoin akateemista sivistystä tavallista maisteria enemmän hankkinut valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaara (vihr.). Hän sai kuntavaaleissa pitkälle yli 8 000 ääntä. Uuden Suomen bloggaajatilaisuudessa 24.11. hän arvioi, että ehkä noin 3 000 ääntä tuli internetin ansiosta. Soininvaara on pitänyt pitkään omaa suosittua blogiaan, mutta vaalien alla hän tuli teksteineen myös Uuden Suomen uutukaiselle blogisivustolle.

Soininvaaran puoluetoveri Jyrki J. J. Kasvi – tekniikan tohtori, kuinka ollakaan – on myös osannut ottaa internetin täyteen hyötykäyttöön politiikkaa tehdessään. Vihreä kansanedustaja tähtää seuraavaksi eurovaaleihin ja esiintyy oman bloginsa ohella edelleen myös Uuden Suomen sivuilla. Kasvi tuli entistä suuremman nettiyleisön tietoisuuteen nostamalla kriittistä keskustelua sähköisestä äänestämisestä ja oli oikeassa, kun Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan laitekokeilu meni kuin menikin plörinäksi.

Sitten on vielä valtiotieteen tohtori J P Roos, joka on saanut US-blogeissa aikaan kiihkeän verkkokeskustelun maahanmuuttajateemasta Halla-ahon puolivirallisena vastapelurina. Vasemmistoliiton riveissä Helsingin valtuustoon yrittänyt sosiaalipolitiikan professori tietää, että internet on yhteiskunnallisesti merkityksellinen paikka. Toisinaan se on myös raaka. Kommentteja tulee, mutta akateemisten väittelyiden tasoa valitettavasti vielä toistaiseksi harvemmin saavutetaan. Vihaheittojakin nakellaan nimimerkkien takaa puskista, mikä voi ainakin tottumatonta satuttaa ja sapettaa.

Nämä esimerkit lisättynä vaikkapa kokoomuslaisella nettinostetta nauttineella Alexander Stubbilla (filosofian tohtori) ja kristillisdemokraattien blogiaktiivilla Päivi Räsäsellä (lääketieteen lisensiaatti) kertovat kuitenkin varmuudella siitä, että verkko on politiikan teon paikka jo nyt. Kansa on siellä, mutta kannatustaan menettävä Keskustapuolue muita vähemmän tai osaamattomammin.

SDP:nkään piiristä ei ole noussut muita raskaan sarjan nettistaroja kuin valtiotieteen tohtori Erkki Tuomioja. Hänet perinteisellä tyylillä hiihtävät demaripomot ovat sysänneet kriisissä olevassa puolueessa sivuraiteille.

Uuden Suomen blogipalvelu: http://blogit.uusisuomi.fi

Markku Huusko

Olen toiminut verkkolehti Uuden Suomen vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu